Pertti nauttii hiljaisuudesta, Kari nukkuukin radiota kuunnellen 

Kari Sammalisto, 75, Uusikaupunki

"Radio on tärkeä hupilainen"

Asuimme lapsuudessani 1950-luvulla Putsaaressa Uudenkaupungin edustalla.

Saarella ei ollut sähköjä, ja ainoa yhteytemme ulkomaailmaan oli lasisella ”akkumulaattorilla” toimiva radio, joka piti viedä kaupunkiin asti ladattavaksi. 15 kilometrin matka kuljettiin kesällä paatilla ja talvella suksilla tai potkukelkalla.

Myöhemmin radio toimi julmetun kalliilla kuivaparistoilla, jotka olivat tavan takaa lopussa.

Kun akkua ja pattereita piti säästellä, radiosta kuunneltiin vain kaikkein tärkeimmät asiat eli kirkonmenot ja säätiedot. Saarella elettiin kovissa olosuhteissa, ja välit yläkertaan päin haluttiin pitää kunnossa.

Radiosta kuunneltiin vain tärkeimmät: säätiedot ja kirkonmenot.

Ei puhettakaan, että radiosta olisi saanut kuunnella viihdemusiikkia tai muuta tyhjänpäiväistä hupia. Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja kuuntelin joskus salaa pattereiden kulumisen uhallakin.

Transistoriradio mullisti maailmani 1950-luvun puolivälissä.

Isäni osti velaksi Blomvallin pyöräliikkeestä Aristona-merkkisen transistorin, johon ei tarvinnut vaihtaa pattereita kuin kerran vuodessa. Vihdoin sain kuunnella radiota niin paljon kuin huvitti. Jäin koukkuun saman tien.

Vihdoin sain kuunnella niin paljon kuin huvitti.

Löysin Radio Luxemburgin, joka soitti uusinta eurooppalaista viihdemusiikkia, ja ahvenanmaalaisen merirosvoradio Nordin.

Siihen aikaan Ylen ainoa musiikkiohjelma oli Lauantain toivotut levyt, jossa soitettiin viikko toisensa jälkeen samat kappaleet, ensimmäisenä tuli aina joko Luostarin puutarha tai Suviserenadi.

Transistoriradiossa oli kantokahva, joten se kulki mukana joka paikassa. Juhannusjuhlilla Jurmossa radio soi rantakalliolla, paistoimme kivenkolossa kananmunia ja oli hienoa!

Radio mullisti myös työn eli kalastamisen. Kun mentiin yöksi laskemaan verkkoja, sai kuunnella samalla radiota. Ei ollut enää nuorella miehellä tylsää. Aikuisena minulla oli troolareita. Kun olin pitkään yksin merellä, radio kevensi kummasti ajatuksia.

Aina on seuraa

Nykyään asun Putsaaressa alkukeväästä myöhäiseen syksyyn. Saaressa radio on tärkeä hupilainen.

Kun olen yksin, radion ääni ei häiritse ketään ja se saa olla päällä ympäri vuorokauden. Nukahdan hyvin radion ääneen. Jos aamuyöstä heräilen ja joku harmi alkaa pyöriä mielessä, radio vie ajatukset muualle ja saan taas unen päästä kiinni.

Olen niin kova kuuntelemaan radiota, että se voi olla auki silloinkin, kun katselen televisiota. Seurailen televisio-ohjelmaa kuvasta, mutta kuuntelen radiota.

Radio saa olla päällä, vaikka katson televisiota.

Sivullisen mielestä se ei varmaan näytä ihan täysjärkiseltä meiningiltä. Televisiosta vain tulee harvoin niin hyvää ohjelmaa, että sitä viitsisi kuunnellakin.

Suosikkiohjelmiani ovat vielä nykyäänkin sellaiset, joissa soitetaan tanssimusiikkia. Kun tulee hyvä kappale, laulan mukana.

Eniten kuuntelen Radio Suomen Turun- ja Porin radioita, mutta muiltakin kanavilta kuulee hyvää musiikkia. Autossa on helppo vaihtaa kanavia aina sen mukaan, mistä tulee paras laulu.

Minulla ei ole varsinaisia lempijuontajia, mutta arvostan tilannetajua ja kuuntelijoiden huomioon ottamista. En halua kuunnella kauniissa kesäillassa räppiä tai heviä, vaan kaunista ja rauhoittavaa musiikkia.

Närkästyin, kun perinteistä Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa alettiin sanoa Puhlareiksi. Ärsyttää, kun suomen kieleen sekoitetaan kaikenlaisia lyhenteitä, lempinimiä ja jopa englantia.

Ärsyttää, kun suomen kieleen sekoitetaan kaikenlaisia lyhenteitä.

Kun olen yksin saaressa, kuuntelen mielelläni hyvää puheohjelmaa, historiallisia teemoja ja luonto-ohjelmia. Jo Putsaaren supistetussa kansakoulussa kuunneltiin välillä ”kuulokuvia” opettajan matkaradiosta.

Edelleen olen sitä mieltä, että radiota kuunnellessa pääsee paremmin tunnelmaan kiinni kuin television välityksellä.

Pertti Juutilainen, 65, Jyväskylä

Hiljaisuus on kauneinta musiikkia

Kotonani kuuluu jääkaapin käyntiääni ja seinäkellon hyvin hillitty napsutus. Kesällä, jos parvekkeen ovet ovat auki, länsituulella Palokkajärven yli kantautuu nelostien vaimea humina. Muita ääniä kotiin ei kuulu, nämä riittävät minulle.

Nautin suunnattomasti tästä hiljaisuudesta. Pidän siitä niin paljon, etten kuuntele kotona edes radiota. Minulla on kyllä sellainen, mutta en tiedä missä.

Minulla on radio, mutta en tiedä missä se on.

Hiljaisuuden tarve korostui, kun työelämässä ollessani asuin pitkään ulkomailla meluisissa suurkaupungeissa.

Olin Zürichissä töissä ja asuin aivan kaupungin keskustassa. Siellä oli aikamoinen hulina ja paljon liikennettä. Kotona ja vapaa-aikana kaipasin leppoisampaa menoa.

Vapaalla ollessani kiipesinkin aina kaupunkia ympäröiville vuorille hakemaan rauhaa. Istuin korkealle vuoren seinälle, kaivoin esiin kahvit ja eväät ja nautiskelin hiljaisuudesta. Tietysti ihailin myös maisemia. Alppien luonto on upeaa – vaikka niin on Suomenkin luonto, eri tavalla vain.

Ennen eläkkeelle jäämistä asuin pitkään Helsingissä. Sielläkin jatkuva taustakohina alkoi pikku hiljaa ärsyttää.

Tahtojen taisto

Minulla on ääreishermostoa rappeuttava polyneuropatia-niminen hermosairaus, jonka vuoksi istun pyörätuolissa.

Pyörätuolin kanssa on vaikea mennä kyläilemään tavallisissa kodeissa, joten pari kertaa viikossa käyn ostoskeskuksessa tapaamassa tuttuja. Samalla on mukavaa katsella ihmisvilinää ja tavallista elämää.

Ostoskeskuksessa soi aina musiikki ja isosta joukosta tulee kaikenlaista hälyä. Ei se minua häiritse, mutta kun tulen ulos hiljaisuuteen, huokaisen helpotuksesta.

Autossa meillä on vaimoni kanssa tahtojen taisto. Vaimoni nimittäin laittaa radion päälle heti, kun istuu ratin taakse, ja kuuntelee sitä koko matkan. Itse istuisin mieluummin hiljaisuudessa.

Yritän pitää suuni kiinni ja ajatella ihan muita asioita, mutta välillä olemme kuin komediaelokuvan pari: minä sammutan radion, hetken päästä vaimo laittaa sen taas päälle, kohta minä jo sammutan.

Bussilla matkustamisesta tykkään. On hyvä, että Jyväskylän kaupungin busseissa ei ole koskaan radio päällä.

Kaupungin busseissa ei ole koskaan radio päällä.

Televisio on meillä päällä vain silloin, kun katsomme sitä. Jos se jää vaimolta päälle katsomisen jälkeen, minä käyn äkkiä sammuttamassa laitteen.

Aikaisemmin kuuntelin paljonkin raskasta rockia: Black Sabbathia, Deep Purplea ja Led Zeppeliniä. Aiheutin silloin varmasti melua ympäristöön! Sitten jotenkin kyllästyin rockmusiikkin, ja kun nykymusiikki ei minua juuri kiinnosta, siirryin pikku hiljaa kuuntelemaan hiljaisuutta.

Voi olla, että elämä rauhoittui samoihin aikoihin muutenkin. En enää kaipaa sellaista sutinaa kuin nuorempana. Välillä sentään kuuntelen klassista musiikkia tietokoneelta.

Nyt elämän huippuhetkiä on, kun saan kaikessa rauhassa keitellä aamukahvit ja ihailla ikkunasta auringonkilon leikkiä järven aalloilla. Muistelen kaikessa rauhassa menneitä ja suunnittelen tulevia tekemisiä.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2022.