Kaikille rikkakasveille löytyy tehokas hävittämistapa. Katso viisi helppoa tapaa.

Nokkonen on perennapenkissä rikkaruoho, mutta rajatulla alueella kasvatettuna mainio yrtti. Silkkiunikko on pellolla kasvaessaan epätoivottu vieras, mutta kukkapenkissä se ilahduttaa silmää.

Useimmat rikkakasvit ovat Suomessa alkuperäisiä kasveja, jotka ovat tulleet tänne ilman ihmisen apua. Pajut ja kortteet levisivät lähinnä tuulen, veden ja eläimien avulla. Kylvösiementen ja lannoitteiden seassa tulivat esimerkiksi juolavehnä, ohdake ja pihatähtimö.

Nykyisin monet harmilliset rikkaruohot, esimerkiksi rikkanenätti ja karhunköynnös, kantautuvat puutarhoihin myös ostettujen tai saatujen taimien mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi- tai kaksivuotisten kertarikkakasvien hävittäminen tai ainakin vähentäminen on suhteellisen helppoa: kitke kasvi ennen kukintaa.
Monivuotisia kestorikkaruohoja voi hävittää monella tapaa. Hävittämistyö on helpompaa, jos tuntee kunkin lajin leviämistavan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rikkaruohojen kitkeminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Kun käytät hyviä välineitä ja työskentelet ­oikeissa asennoissa, saat hyvän mielen, raitista ilmaa ja ­kuntoilua.

Viisi tapaa hävittää rikkaruohot

1. Kitke, mutta varoen

Monivuotisen rikkakasvin kitkeminen vaatii huolellisuutta. Jos juuri katkeaa, pienestäkin maahan jääneestä juurenpalasesta kasvaa uusi kasvi. Paras aika kitkemiseen on sateen jälkeen, kun maa on kostea. Kitke rikkaruohot mahdollisimman pieninä. Yksivuotiset siemenrikkaruohot, kuten vesiheinä eli pihatähtimö, pitää kitkeä ennen kukintaa, ettei maahan putoa lisää siemeniä.

2. Kata kasvukaudeksi

Laajat kestorikkaruohokasvustot on helpointa tukahduttaa kattamalla eli peittämällä koko kasvusto vähintään yhdeksi kasvukaudeksi. Näin kannattaa toimia esimerkiksi vuohenputki- tai nokkosalueen kanssa. Kun niiden vihreät osat eivät saa valoa eivätkä voi yhteyttää, kasvit kuolevat. Levitä peite ainakin puoli metriä kasvuston reunojen yli. Siemenrikkaruohojen taimettuminen estyy, kun katat paljaan maanpinnan esimerkiksi kasvimaalla tai pensasryhmässä.

3. Tiedä, mitä jyrsit

Kasvimaan perusteellisella jyrsimisellä voi torjua voikukkaa, pujoa, nokkosta, maitohorsmaa, rönsyleinikkiä ja vuohenputkea. Sen sijaan juolavehnä, rikkanenätti, peltovalvatti ja pelto-ohdake vain villiintyvät, sillä jyrsiminen
pilkkoo juuret kappaleiksi ja saat paljon uusia rikkataimia.

4. Syö ne!

Monivuotisten rikkakasvien ravintovarat ehtyvät ja kasvi kuolee, jos kasvin vihreät osat leikataan säännöllisesti pois. Monet rikkakasvit ovat terveellisiä ja sopivat salaatteihin, yrteiksi, syötäviksi koristeiksi ja lääkitykseen. Näitä ovat muun muassa vuohenputki, nokkonen, voikukka, vesiheinä, peltoakankaali, siankärsämö, pelto-orvokki ja piharatamo.

Lue myös: Nämä rikkakasvit ovat syötäviä

5. Vältä myrkkyjä

Harkitse, tarvitsetko todella muita kuin luonnonmukaisia torjunta-aineita kotipuutarhassa. Tehokkaat aineet tosin tappavat juuririkkaruohot nopeasti ja aikaa säästyy. Lue käyttöohjeet huolella, ja laimenna tiiviste ohjeen mukaan. Monet torjunta-aineet ovat myrkyllisiä hyödyllisille hyönteisille ja vesistön pieneläimille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla