Siemenistä kasvatetuista kesäkukista, köynnöksistä ja perennoista saa edullisesti näyttävän kukkaloiston kesäpihaan ja -parvekkeelle.

Siemenet talteen

Ruokakaupan hedelmäosastolta ostetuista tuotteista voi ottaa siemenet talteen ja idättää kotona. Sitrukset ovat helppoja, niistä kasvaa pieni puu nopeasti. Hedelmiä ne harvoin tuottavat, koska alkuperäinen kasvi on iso puu.

Passion on huonekasvina tuttu kärsimyskukka, joka kasvaa komeaksi köynnökseksi.

Granaattiomenan siemenistä kasvaa kaunis pikkupensas.
Siemenliikkeiden valikoimissa on kiinnostavia erikoisuuksia. Kaprispensas kukkii viherhuoneessa uskollisesti vuodesta toiseen.

Annonan kukat muistuttavat magnolian kukkia, se viihtyy kesällä ulkona. Erilaisten elämänlankojen siemeniä on runsaasti tarjolla. Niistä kasvaa nopeasti pitkään kukkiva köynnös. Pikkutaimia on saatavissa myös puutarhaliikkeistä.

Siemeniä kannattaa poimia vain tuoreista, ehdottoman kypsistä hedelmistä tai vihanneksista.

Yleensä siemenet kuivataan ennen idättämistä, jotta ne säilyisivät itämiskykyisinä. Jos siemenen kylvää kosteana suoraan hedelmästä tai vihanneksesta, se helposti mädäntyy.

Suuret siemenet on kätevää kuivata lautasella. Pienet siemenet on helpointa nostella talouspaperille, jolloin ne kuivuessaa tarttuvat paperiin samalla pysyen hyvin tallessa.

Kuivat siemenet säilyvät vuosia kuivassa, viileässä ja pimeässä paikassa. Talouspaperiin tarttuneet siemenet voi leikata irti ja istuttaa – paperi siemenen ympärillä ei haittaa kasvua.

Kirjoita siementen alkuperä ja hedelmän tai vihanneksen nimi muistiin.

Monet eksoottiset siemenet vaativat liotuksen tai riittävän pitkän itämisajan, koska siementen kuori on kova ja tiivis. Joidenkin lajien siementen itävyys säilyy vain lyhyen aikaa, joten kannattaa varmistua, että saa kaupasta tuoreita siemeniä.

Pusseihin on merkitty yleensä myyntiaika tai itävyyden voimassaoloaika. Idätysmulta ei saa olla ravinteikasta, parasta on turpeen, hiekan ja hietamaan sekoitus tai kaupasta saatava idätys- ja taimimulta.

Suoraan ulkomailta tilattaessa kannattaa varmistaa, että kyseisen kasvin siemenet eivät ole harvinaisuuksien listalla. Niitä ei saa tilata Suomeen. Erikoisuuksia saa muun muassa nettikauppa Exotic Gardenista.

Matkoilta mukaan

Suomeen voi tuoda EU-maista omaan käyttöön pieniä määriä kasveja, kasvinosia ja siemeniä.

Joidenkin pensaiden tuonti on kiellettyä, samoin uhanalaisten lajien. Esimerkiksi orkideoilla on tuontirajoituksia. Monesti myyjä ei ole perillä rajoituksista, joten ennen matkalle lähtöä rajoitukset kannattaa tarkistaa.

Euroopan ulkopuolelta ruukkukasvien sekä taimitarhakasvien tuonti ilman kasvinterveystodistusta on kielletty. Sellaisia siemeniä ja muita kasvituotteita, jotka eivät vaadi kasvinterveystodistusta, voi tuoda vapaasti.

Lisätietoja: www.evira.fi

Maltillinen haravointi ja nurmikonleikkuu auttavat nyt parhaiten pihanurmea selviämään talven koettelemuksista. Puutarha-asiantuntijan neuvoilla pääset keväällä nauttimaan vehreästä pihasta. 

Oikea leikkauskorkeus ratkaisee, missä kunnossa nurmikko paljastuu keväällä lumen alta. Syksyllä nurmikko kerää vararavintoa juuristoonsa ja siksi nurmen leikkauskorkeus pitää nostaa viiteen senttiin. Näin yhteyttävää lehtipinta-alaa on enemmän.

Vaikka nurmikon ajaminen jo kesän jälkeen kyllästyttäisi, säännöllistä leikkuuta ei voi lopettaa. Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula suosittelee, lyhentämään syysnurmea vain yksi–kaksi senttiä kerrallaan. Leikkuujätettä tulee tästä vähän, joten se voi jäädä lierojen ravinnoksi. 

− Turmiollisin tilanne syntyy, jos nurmikon annetaan kasvaa syksyllä vapaasti, ja sitten kerralla nurmikko leikataan lyhyeksi. Tällöin nurmikon kasvuun käyttämää energiaa häviää leikkuujätteeseen ja nurmikko joutuu käyttämään uusien lehtien kasvattamiseen talven varalle keräämiään ravintovarastoja. Tällainen nurmikko ei ehkä viherry ensi keväänä, Kerttula varoittaa.

Kun päivälämpötila laskee alle viiden asteen, nurmikko lopettaa pituuskasvunsa. Silti nurmikko jatkaa yhteyttämistä, kun valoa on riittävästi. Tässä vaiheessa nurmikon korkeuden pitäisi Kerttulan mukaan olla viisi senttiä.

−  Myös liian pitkäksi jätetty nurmikko on altis talvituhoille. Erilaiset homeet ja haitalliset sienet muhivat liiskaantuneessa ja tiiviissä nurmikerroksessa. Etenkin lumihome vaivaa pitkäksi jääneitä nurmikkoja sellaisina talvina, jolloin lumi sataa ennen kuin maa on jäätynyt, 

Yksittäiset pudonneet lehdet voi Kerttulan mielestä jättää nurmikolle haravoimatta.

– Ne maatuvat talven aikana ja ravitsevat nurmikkoa. Kovat ja hitaasti hajoavat lehdet, kuten vaahtera ja tammi, kannattaa ajaa silpuksi ruohonleikkurilla. Näin pieneliöiden on helpompi hajottaa niitä.

− Jos nurmikolla näkyy syksyllä pelkkiä lehtiä eikä lainkaan nurmikkoa, on aika ottaa harava käteen ja rapsutella nurmikkoa esiin. Puiden alla olevaa paksua lehtikerrosta voi levittää laajemmalle alueelle, Kerttula opastaa.

Viimeiset lehdet putoavat yleensä vasta pakkasöiden puraisemana. Jäätynyt nurmikko rapsahtelee poikki kengän alla, joten nurmella liikkuminen kannattaa ajoittaa pakkasettomaan hetkeen.

Lähde: Puutarhaneuvoja Riikka Kerttula, Biolan

Loppukesä on parasta aikaa puiden ja pensaiden leikkaamiseen. 

Puut ja pensaat kasvavat runsaasti kesällä, joten loppukesä ja alkusyksy ovat parasta leikkausaikaa lähes kaikille kasveille. Leikkuukohtiin kasvaa pian uutta puuainesta, joten kasvit pystyvät hoitamaan haavansa kuntoon ennen talvea.

Leikkaus kannattaa ajoittaa aurinkoisiin ja poutaisiin päiviin, jolloin leikkuupinnat pääsevät kuivumaan hyvin.

Mitä pitää leikata?

Syksyllä kannattaa leikata erityisesti mahlaa virtaavat ja luumarjaiset puut, kuten luumut ja kirsikat. Myös tuijien ja muiden havukasvien uutta kasvua on helpompi leikata alkusyksystä. 

Poikkeuksen tekevät omena- ja päärynäpuu, jotka kannattaa leikata varhain keväällä.

Puita ei kannata leikata turhaan: esimerkiksi koivun luontainen kasvutapa paranee vain harvoin, jos sitä leikataan.

Liian tiheät hedelmäpuut ja marjapensaat tuottavat pienempiä hedelmiä ja kypsyvät epätasaisemmin kuin harvennetut kasvit. Hyvän leikkauksen avulla voi siis parantaa sadon laatua ja kokoa. Esimerkiksi hyvän omenapuun läpi näkyy valo, kun taas liian tiheä puu on tukossa.

Vadelmien satoa tuottaneet versot on hyvä leikata syksyllä kokonaan pois, jotta kasvi uudistuu. 

Leikkaus parantaa myrskyn jäljet

Jos kesä on ollut myrskyisä, kasvit ovat saattaneet saada repeymiä tai muita haavoja. Syysleikkaukset hoitavat puita niin, että kuolleet, vioittuneet ja teräväkulmaiset oksat poistetaan. Siten oksan kuivettuminen ja kasvitaudit eivät pääse leviämään puuainekseen.

Puut ja pensaat kestävät tulevan talven lumikuormaa paremmin, kun ne leikataan hyvin alkusyksystä.

Pidä huolta vanhuksista

Vanhojen puiden kohdalla on syytä käyttää harkintaa ja olla mahdollisesti yhteydessä ammattilaiseen. Vanhat puut ovat arvokkaita ja kestävät usein terveinä ja hyvin hoidettuina monenlaisia sääilmiöitä, joten niitä ei kannata hävittää hetken mielijohteesta. 

Vinkkejä puiden leikkaamiseen

  1. Puiden leikkaamisessa tärkeintä on kuolleiden oksien poistaminen ja latvan harventaminen.
  2. Puun latva pysyy kauniina, jos jätät vain ylimmän verson leikkaamatta.
  3. Leikkaa pois oksat, jotka kasvavat samaan suuntaan tai ovat liian lähellä valitsemaasi pääoksaa. Näin oksat eivät joudu kilpailemaan keskenään.
  4. Varmista, että oksat eivät hankaa toisiinsa.
  5. Suoraan rungosta lähtevät oksat ovat yleensä vahvimpia, myös kestämään hedelmäsatoa tai lumikuormaa. Oksat, jotka ovat alle 45 asteen kulmassa runkoon nähden, kannattaa leikata pois.
  6. Leikkaa pois kaikki sisäänpäin kasvavat oksat. Kun oksat kasvavat ulospäin, muodostuu terve, ilmava latvus.
  7. Puu toipuu trimmauksesta nopeasti, kunhan oksatappi jää lyhyeksi ja välineet ovat kyllin terävät.


Pensaat

Pensaista on syytä leikata vuosittain noin neljännes, jotta pensas pysyy kauniina ja elinvoimaisena. Jos pensaita ei leikata, niistä tulee helposti liian tiheitä, ja uudet versot kuolevat valon puutteesta.

Monia runsaasti versoavia ja voimakaskasvuisia pensaita (esimerkiksi angervo) voi nuorentaa leikkaamalla ne syksyllä ns. tapille. Keväällä pensaat tekevät uusia versoja. 

Satsaa välineisiin

Niin puiden kuin pensaidenkin karsimisessa on tärkeää käyttää päteviä välineitä. Sahojen ja saksien on oltava erittäin teräviä, ettei leikkuukohtaa ympäröivä kuori rikkoudu. Jos niin pääsee käymään, puu toipuu hitaammin ja on alttiimpi sairauksille.

Monissa uusimmissa puutarhasaksissa, sahoissa ja leikkureissa on ergonomiset kahvat, jotka geelipehmusteineen takaavat rennon työasennon ja tehokkaan iskunvaimennuksen.