Lapsenpiioille ja kotiapulaisille riitti töitä ennen vanhaan niin maalla kuin kaupungeissa. ET:n piikakysely poiki kymmeniä kiinnostavia tarinoita. Auli pääsi tarjoilemaan itse Urho Kekkoselle.

 Julkaisemme piikatarinoita lisää viikolla 8.

”Tarjoilin Urho Kekkoselle”

Pääsin New Yorkiin sisäköksi suurlähettilään perheeseen, kun vastasin Hesarissa olleeseen ilmoitukseen.
 
New York löi ”ällikällä” savolaistytön! Kaikki oli niin mahtavaa.

Perheen talo oli upea suurine edustustiloineen. Yläkerrassa oli 5 makuuhuonetta, jokainen wc-tiloilla varustettu.
 
Piioilla ihan oma osasto.Työntekijöitä minun lisäkseni oli keittäjä, autonkuljettaja ja puutarhuri.

Tehtäviini kuului tarjoilun lisäksi yläkerran päivittäinen siivous, osaksi lasten hoito ja pyykinpesu sekä silitys.

Työpäivät alkoivat klo 7 ja loppuivat klo 20.30. Sen jälkeen saattoi lähteä tutustumaan kaupunkiin, jos jaksoi.

Juhlia ja päivällisiä oli talossa tiuhaan – ja silloin päivät venähtivät aamuyöhön. Vieraat olivat yleensä eri maiden suurlähettiläitä ja edustajia. Sain tarjoilla kerran jopa Suomen presidentti Urho Kekkoselle ja hänen rouvalleen, kun he olivat kuuluisalla Amerikan ”noottivierailulla”.
 
Reilun vuoden jälkeen lensin paljon kokeneena ja nähneenä Suomeen.

Auli

”Rukoilin, että sänky pysyisi kuivana”

Olin päässyt ripille kesällä 1958, ja elettiin marraskuuta, joten maatalon syystyöt oli tehty.

Paikallisessa Ilkka-lehdessä oli ilmoitus, jossa etsittiin kotiapulaista eli piikaa, Hämeenlinnaan. Perheessä oli isä, äiti ja pojat, 2, ja 8 kuukautta.

Sanoin äidille, että aion hakea piian paikkaa. Äiti tyrmäsi aikomukseni, koska minulla oli yökastelu-ongelma. Äidin mielestä ei kukaan ota ” kusimullia” kotiinsa.
 
Hain kuitenkin paikkaa, koska tajusin, että elämäni ei ole elämisen arvoista, jos en pääse kotoa pois.

Sain isältä matkarahat lainaksi, ja isosisko saattoi minut Tampereelle ja huolehti minut Hämeenlinnan-junaan.

Olin Hämeenlinnan rautatieaseman hallissa aamulla klo 5, mukanani pieni pahvilaatikko, jossa oli maallinen omaisuuteni. Jalassani oli 50-luvun kalossit.

Klo 7 tuli aseman kioskiin tyttö, jota pyysin soittamaan isäntäperheelleni, että olen asemalla. Itse en osannut käyttää puhelinta.

Perheen isä pyysi tulemaan taksilla heidän luokseen. Kun sanoin, ettei minulla ole yhtään rahaa, hän lupasi maksaa kyydin.

Itkin ilosta

Työni alkoi klo 7 ja päättyi, kun perhe oli syönyt iltaruuan ja minä olin tiskannut ja käyttänyt pojat iltapesulla. Tarkkaa työpäivän pituutta ei ollut, enkä minä sellaista olisi osannut vaatiakaan.

Joka toinen viikonloppu oli vapaa. Viikolla pääsin yhtenä päivänä vapaaksi klo 14 tai 15. Pitkiä työpäiviä jaksoi tehdä, koska pidin työstäni ja työnantajistani.

Minulla oli omassa huoneessani sänky, jossa oli pehmeä patja ja lakanat, joita minulla ei kotona koskaan ollut. Kotona minulla oli ainoastaan korkea ”olkipatja” eikä aina sitäkään.

Otin lakanat pois ja riisuin housuni, ettei isäntäväki näkisi kasteluani ja lähettäisi minua kotiin.

Ensimmäisenä iltana rukoilin: Auta hyvä Jumala minua, että sänky pysyisi kuivana.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin, ja sänky oli kuiva. Itkin ilosta ja lausuin Jumalalle kiitokseni. Viikon ajan joka ilta toimin samoin, jonka jälkeen uskoin, että kasteluongelmani oli vihdoin ohi.

Maksoin velat isälle

Perheen äiti oli mitä parhain työnantaja. Hän jaksoi rauhallisesti opettaa, miten täytyy toimia. Hän ei koskaan moittinut minua, vaikka varmasti joskus olisi ollut aihetta.

Ehkä se johtui siitäkin, että kerroin avoimesti, etten ole saanut opetella ruoanlaittoa tai leipomista. Kiitollisena otin vastaan hänen opetuksensa lastenhoidosta ja kodinhoidosta.

Ensimmäisen kuukauden palkalla ostin elämäni ensimmäiset nahkakengät. Seuraavalla palkallani maksoin velkani isälle.
 
Kudoin ensimmäisenä jouluna perheen isälle lahjaksi sukat, ja äidille ostin kauniin kahvipurkin.

Olin siinä perheessä noin kaksi vuotta, jonka jälkeen olin Riihimäellä liikemiesperheessä piikana vuoden verran. Sen perheen lapset olivat 7- ja 11-vuotiaita. Yläkerrassa asuvan mummon hoito myös kuului minulle.

Yhden talven olin Eurassa kaksilapsisessa opettajaperheessä ja vuoden verran Helsingissä hammaslääkäriperheessä, jossa oli 3- ja 5-vuotiaat tytöt.
 
Jokaisessa paikassa oli hyvä olla, ja opin aina jotain uutta. Oli helppo hoitaa myöhemmin omaa kotia ja lapsia, kun olin käynyt ”piian oppikoulun”. Jokaisesta paikasta jäi hyvät muistot.

Annikki

”Lähdin isäpuolta pakoon”

Olen syntynyt 1939 aviottomana lapsena. Isäni hylkäsi äidin, kun kuuli tämän raskaudesta. Pari vuotta myöhemmin äiti sai toisen tytön, jonka isä kaatui sodassa. Eivät ehtineet avioliittoon.

Keväällä 1944 äiti meni naimisiin. Jouduttiin evakkoon. Meitä on neljä lasta, ja jokainen on syntynyt eri paikkakunnalla.
 
Isäpuoli ei voinut sietää minua, niin minun oli pakko lähteä pois kotoa. Vuonna 1952 keväällä, kun koulu loppui äiti hommasi minut Sippolaan entiseen naapuriin pikkupiiaksi.

Tein siellä kaikkea mitä käskettiin: siivosin, tiskasin ja leikin neljän alle kouluikäisen lapsen kanssa.

Autoin emäntää aamuaskareissa, sitten vein pellolle aamupäiväkahvit ja jäin sinne auttamaan päivälliseen asti. Porukalla tultiin syömään.
 
Pellolla haravoin ja joskus panin seipäitäkin pystyyn. Välillä käytiin toisten lasten kanssa uimassa.

Päivällisen jälkeen autoin taas emäntää, sitten vein iltapäiväkahvit pellolle. Välillä piti kitkeä kasvimaata.

Heinän latoon korjuu oli kivaa, sain jopa ajaa heinäkuormaa joskus.

Kuin perheenjäsen

Perunan nosto oli raskasta kyykkimistä. Muutaman kerran sain ratsastaa, kun hain vanhan isännän kanssa hevosia laitumelta.

Etenkin iltalypsyn aikaan piti sukia lehmistä kärpäsiä, kun niitä lypsettiin. Emäntä ja piika lypsivät. Ei minun paljonkaan tarvinnut navetassa auttaa.
 
Talven marjat ja sienet kerättiin syksyllä. Minulla alkoi koulu syyskuun alussa, olin silloin vielä siellä.

Viimeinen luokka käytiin iltakouluna, minua kohdeltiin hyvin. Olin perheenjäsenen veroinen.

Jos kylälle tuli elokuvan esittäjä, antoi isäntä tai emäntä minulle myös elokuvarahan niin kuin talon omille nuorille.
 
Jouluksi menin sitten kotiin. Äiti oli koulun keittäjänä. Hän oli luvannut opettajalle, että minä voin tulla heidän poikansa perheeseen lapsenpiiaksi Helsinkiin.

En olisi välittänyt mennä, mutta meillähän ei vanhemmille sanottu vastaan. Tammikuun alussa tulin sitten Helsinkiin, uuden perheen palvelukseen.

Ikävöin kotia

Maalla sain 20 markkaa kuukaudessa palkkaa ja täyden ylöspidon.
 
Helsingissä palkka oli 30 markkaa kuukaudessa ja ruoka sekä nukkumapaikka eteisen katossa vaatekomerossa, jonne piti kiivetä kuin apina, tikkaita ei ollut.

Työ oli lastenhoitoa, ulkoiluttamista, siivousta, tiskausta ja pyykinpesua. Rouva itse laittoi ruuan.

Iillat ja joka toinen sunnuntai oli vapaata, joskus sain leffalipun. Kävin voimistelemassa Töölön naisvoimistelijoissa.

Huhtikuun olin taas koulussa viimeisellä luokalla, meillä oli kuukausi kotitaloutta. Jouduin käymään sen Myllykoskella.

Viikot asuttiin koulun asuntolassa ja viikonloput kotona.

Koulun loputtua kesäkuun alussa menin takaisin Helsinkiin. Koko ajan minulla oli kova koti-ikävä, kirjoitin siitä isoäidille eli mammalle.

Hän hommasi minulle lapsenpiian paikan Haminasta. Lokakuun alusta menin sitten Haminaan. Siinä perheessä oli 2-vuotias ja 7-vuotias tyttö, joka aloitti koulun.

Ei sielläkään riittänyt vain lapsen hoito, piti myös siivota ja pestä pyykkiä. Ja passata myös vanhaa osittain halvaantunutta isoisää.

Ja toimia juoksutyttönä. Heillä kun oli kampaamo, kauppa, kahvila ja kioski. Milloin mihinkin piti viedä leipää tai jotain muuta.

Vähällä pärjättiin

Päivällä, kun lapsi nukkui, minun piti usein lukea sille isoisälle.

Päivät olivat 12-tuntisia, eikä ollut kunnon ruokaa kuin joskus. Leipomotuotteita kyllä sai syödä.

Sanoin mammalle, etten mene sinne enää 30 markan palkalla. Vanha rouva maksoi minulle sitten 10 markkaa lisää. Olin nimittäin hänen tyttärensä piikana. Tämän tyttären mies asui Hesassa ja kävi vain joskus lapsia katsomassa.
 
Kun olin 16-vuotias, minut pantiin leivänlähettäjäksi ja 17-vuotiaana kahvilaan tarjoilijaksi.

Välillä asuin mamman, välillä äidin ja muun perheen luona.

Sitten tarjoilijana ollessani muutin sisareni kanssa pois kotoa. Ei tultu toimeen isäpuolemme kanssa. Minä maksoin vuokran ja ruoan, kun sisko oli ammattikoulussa.

Voi olla, että äiti kävi aina välillä vähän avustamassa meitä. Itse ommeltiin vaatteet, opittiinpa tulemaan toimeen vähällä ja omalla työllä vaikka pienellä palkalla.

Hilkka

”Nukuin puisella penkillä”

Olin kotiapulaisena perheessä 60-luvun alussa, kun lähdin untuvikkona maalta suurkaupunkiin leipää tienaamaan 16-vuotiaana.

Siihen aikaan piti lähteä kokeilemaan siipiä, eihän suurperheen isän tulot olleet kummoiset.

Tie oli todella kuoppainen, oli ylä- ja alamäkiä. Siihen aikaan ei kotiapulaista liiemmin avustettu.

Työtä sai tehdä, palkka oli 80 markkaa kuussa ja talon ylläpito.
 
Apulainen ei saanut tulla samaan kahvipöytään vieraiden kanssa.

Petinä oli pienen kerrostalon keittiön puinen penkki ruokapöydän takana. Kesämökillä nukkumapaikkana oli saunan eteisen puinen kapea ja kova penkki.

Oppirahat tuli maksettua monella tapaa, kaikkea on koettu ja kokeiltu. Virheitäkin tuli tehtyä.

Nyt on kaikki melko hyvin. Olen saanut ihanan perheen, olen ollut suhteellisen terveenä ja päässyt nukkumaan pehmeällä pedillä kymmeniä vuosia.

Kiitollisena ajattelen kaikkia menneitäkin vuosia.

Äiti Joensuusta

 

”Perheen tytöstä tuli lapseni kummi”

Olin päässyt emäntäkoulusta 70-luvun alussa, mutta töitä ei ollut tiedossa. Asuin mummoni kanssa asemakylällä, lähellä entistä oppikoulua.

Eräänä iltapäivänä tuli tuntematon mies koputtamaan ovellemme. Esitteli itsensä ja sanoi olevansa opettajana koulussa, jossa olin opiskellut.

Siellä kertoivat parin tytön kylällä olevan vailla töitä vaikka lastenhoitajana.

Mies tarjosi töitä kahden lapsensa kokopäiväisenä kotiapulaisena. Hänen rouvansa menee viikoksi sadan kilometrin päähän opiskelemaan.

Mies itse on päivät koulussa opettajana ja joskus illalla muissa menoissa.

Käytiin palkkaneuvottelut ja muut miettimiset. Mummo taisi vähän vastustella, mutta lopputuloksena sovittiin tapaaminen perheen luona.

Kävin tapaamassa lapsia ja rouvaa. Suunniteltiin viikon työt ja sovittiin aikataulut.

Lähdin linja-autolla aamulla ja palasin illalla noin kymmenen tunnin kuluttua takaisin. Niin lähti pesti alkuun.

Aiemmin en ollut touhunnut lasten kanssa, mutta taisivat tykätä paljon tavastani hoitaa työni. Eihän sitä työksi osannut ajatella, kun koko päivän elin lasten kanssa.

Piiaksi pappilaan

Vuoden kuluttua perhe kertoi muuttavansa maalaispappilaan asumaan. Asia tuli täytenä yllätyksenä. Opettajasta tulikin pappismies, kun hän sai opiskelun päätökseen.

Olin hämmentynyt – olisin piikana pappilassa, enkä ole ollenkaan harras. Tällainen ajatus johtui siitä, että olimme lestadiolaisen näkemyksen vaikutusalueella.

Perhe pyysi mukaansa muuttoon ja jatkamaan kotiapulaisena uudessa paikassa.

Työ olisi samaa, isommissa tiloissa ja asuisin heidän kanssaan. Lähdin mukaan mielelläni.
 
Työni muuttui hieman. Olin lähes koko päivän perheen käytettävissä.

Rouva lopetteli opiskelua viikot kaukana kotoa. Papin työ painottui iltaan ja päivisin kansliatöihin.

Laitoin 3- ja 5-vuotiaat lapset illalla nukkumaan. Aamulla taas herättiin viereisistä huoneista, ja päivä meni nopeasti.

Rouva oli laittanut ruuat valmiiksi viikonloppuna, ja ne olivat vain lämmitystä ja perunoiden keittämistä vaille.

Yhteys säilyi myöhemminkin

Kun perheessä oli juhlia, seurakunnan tilaisuuksia tai sukulaisia käymässä, autoin keittiötöissä ennen ja jälkeen vierailujen. 7

70-luvulla leivottiin vielä kaikki itse. Juhlien laittaminen, sisustaminen, siisteys ja ihmisten kanssa oleminen – näitä kaikkia sain harjoitella piikana ollessani.

Rouvalta opin, kuinka perheessä eletään.

Kaikki loppuu aikanaan. Perhe lähti lähetystyöhön, ja silloin olin surullinen.

He halusivat kuitenkin auttaa minua uuden työn saannissa ennen lähtöään.

Pääkaupunkiseudulla pääsisi siistijäksi asuntolaan, jossa rouvan sisko oli valvojana. Sinne vaan ilman suurempia mietteitä. Oli iso muutos elämässä mennä kaupunkiin.

Seuraavaksi hakeuduin opiskelemaan, ja valmistuttuani tein töitä Etelä-Suomessa.

Kaikkina näinä vuosina pappilan perhe on ollut jollain tavalla mukana elämässäni. Vihkimiseni on suorittanut tämä tuttu pappismies.

Myös lapseni hän on käynyt kastamassa.

Asumme nykyään noin sadan kilometrin etäisyydellä toisistamme. Vanhimman lapseni kummina on perheen tyttö.

Olemme vierailleet harvakseltaan puolin ja toisin. Viimeisin tapaaminen oli kesällä, kun ruustinna vietti isosti syntymäpäiviä seurakunnassa.

Olin kutsuttuna juhliin. Minut esiteltiin kaikille vieraille tärkeänä henkilönä heidän elämässään.

Olin liikuttunut ja hyvällä mielellä. Saamani malli elämälle on ollut vahva perusta kaikissa kohdalleni tulleissa isoissa ja pienissä asioissa.

Hellevi

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein