Mauri Vääräniemi aloitti pirssimiehen työt 18-vuotiaana Taivalkoskella.
Mauri Vääräniemi aloitti pirssimiehen työt 18-vuotiaana Taivalkoskella.

Erikoinen taksimatka, linja-auton tunnelma vai hevosreki? Mikä kyyti sinulle on jäänyt parhaiten mieleen?

ET-lehti 14/2014 kertoo oululaisen taksiautoilija Mauri Vääräniemen, 63, ikimuistoisimmasta kyydistä. Osallistu ja kerro jutun lopussa olevassa kommentointikentässä, mikä on sinun ikimuistoisin kyytisi.

"Elämäni paras kyyti" 

"Tanssikansa käytti paljon taksia 1960-luvulla. Lauantai-iltaisin ja juhlapyhinä tanssikyydit olivat aina täyteen varattuja.

Kotipaikaltani Taivalkosken Metsäkylästä ajot suuntautuivat usein naapurikunnan legendaariselle tanssilavalle, Möykkälään. Reilun 40 kilometrin kyyti Pudasjärvelle meni ahtaissa tunnelmissa: kuuden hengen autossa saattoi olla jopa kymmenen ihmistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Möykkälä oli silloin nimensä mukainen tanssipaikka. Sinne ahtautui monta sataa tanssijaa ja huippuesiintyjiä. Välillä nähtiin tappelunujakoitakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olin ällikällä lyöty, kun kyytiini tuli keväällä 1971 eräs vaalea ja sinisilmäinen tyttö, nuori nainen. Ihastuin häneen sillä silmäyksellä.

Kirjoittelimme paljon kirjeitä

Paluukyydit tansseista järjestelin samana iltana niin, että vein tuon tytön viimeisenä kotiin. Näin saatoin tutustua häneen, sillä hän kiehtoi minua äärettömästi. Keskustelimme heti aamu viiteen saakka. Minä istuin etupenkillä, tyttö takapenkillä ja aika kului kuin siivillä. Viiden jälkeen tytöllä oli kiire aamulypsylle.

Heti ensitapaamisemme jälkeen kirjoitimme kirjeitä, ja tapasimme aluksi lähes joka viikonloppu.

Joskus lauantai-iltaisin tuo tyttö oli mukana tanssikeikoilla, jos taksissa oli vain tilaa. Emme itse tanssineet paljon, mutta kävimme katsomassa tunnettuja esiintyjiä, kuten Katri-Helenaa ja Kirkaa.

Istuimme usein aamuyöstä vielä tyttöystävän kodin aitan portailla; katselimme kesäyön aurinkoa ja haaveilimme yhteisestä tulevaisuudesta. Voi miten romanttisia nuo kesäyöt olivatkaan!

Panimme heti selväksi yhden asian

Ensimmäinen yhteinen syksy palautti meidät nopeasti karuun arkeen. Vein haikein mielin tyttökaverini opiskelija-asuntolaan 200 kilometrin päähän.

Kirjoittelimme edelleen paljon kaihoisia rakkauskirjeitä, sillä näimme vain harvoin. Heti ensitapaamisemme jälkeen oli ollut selvää, että olemme aina yhdessä eikä muita katsella.

Kaksi vuotta myöhemmin, kesäsunnuntaina 1973, oli hääjuhlien aika. Vihkiminen tapahtui tyttöystäväni isoäidin kutoman vihkiraanun päällä, vanhan vaarin pirtissä.

Kuljetan yhä tyttöystävääni

Nyt, 45 vuotta myöhemmin, olen edelleen poika-aikojeni unelmatyössäni. Taksiautoilija.

Pirssit ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana hurjasti: ne ovat suurempia ja niissä on entistä enemmän tekniikkaa. Vaikka olen jo eläkkeellä, en raski silti vielä luopua taksistani.

Kuljetan taksilla yhä myös samaa tyttöystävääni. Siis rakasta vaimoani. Koillismaan 1970-luvun vaaramaisemista lähtien olemme kulkeneet yhdessä niin ylä- kuin alamäkiä. Ja koskaan emme tiedä, mitä seuraavan mutkan takana odottaa."

Erikoinen taksimatka, linja-auton tunnelma, mopoajelu vai hevosreki? Vai jotain ihan muuta? Mikä kyyti sinulle on jäänyt parhaiten mieleen? Kerro nostalginen muistosi alla olevassa kommentointikentässä.

Paras taksimatka oli se, kun 16-vuotiaana ajoin taksia! Maalaispitäjän tanssipaikalla ajoin toisten

taksien joukkoon, tietysti pyöräkoukku auton perässä, että saatiin tytön pyörä sinne kotimatkaa

varten. Tätini miehellä ei silloiin ollut autoa, joten hän siirti minulle kivet!

Ajelin taksia siihen asti kun täytin 18-vuotta.

Sininen polkupyörä

Tapasimme kirkonkylän kioskilla vuonna 1948. Keijo oli hiljainen maalaispoika ja minä iloinen kaupunkilaistyttö. Olin tullut paikkakunnalle tätini luo kesäloman viettoon.

Keskellä kylää oli pieni kioski, jonne nuoriso iltaisin kokoontui. Kioskin edustalle oli laudoista kyhätty terassin tapainen ja pari penkkiä. Tiskin takana seisoi vanha mummo, joka möi punaista limonaadia ja munkkeja.

Eräänä kesäpäivänä menin jo alkuillasta terassille istumaan ja odottamaan josko sinisellä polkupyörällä eilen ajellut poika tulisi myös tänään. Minulla oli päällä äidin ompelema pienikukallinen mekko jonka helmaa ja kaula-aukkoa koristi valkoinen koukkunauha. Jalassa minulla oli valkoiset tennistossut, joita olin päivällä liitujauholla kovasti hangannut. Olin mielestäni tosi nätti.

Samaa mieltä taisi olla odottamani poika, joka kaarsi kioskin eteen. Hän jäi seisomaan pyörän päälle, toinen jalka polkimella. Aikansa minua kauniisti katseltuaan sai lopulta kysyttyä lähtisikö kaupunkilaistyttö maalaisen kyydissä tanssilavalle. Onnesta sykkyränä nousin sinisen pyörän tangolle, ja matka alkoi. Yhteisellä matkalla olemme edelleen, yli kuusikymmentä vuotta myöhemmin.

Helga Laaksonen

Tampere

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla