Unissakävelijä

Minä havahdun joka aamu,
kuin unissakävelijä,
joka jatkaa kulkuaan.

Joka aamu kuljen kuin painajaisessa,
minulla on kylmä,
mutta sinä et tule.

Minä olen kipeä,
sinä rakas et ole hoitamassa.

Tänään jaksoin silti lähteä ulos.
Mutta kuinka sisältä viilsi,
näin sinut, ja kuitenkin se oli
joku joka muistutti sinua niin kovasti.

Pystyin ylittämään sillan,
mutta näin sinut kuin
unessa.

Sinä hymyilit, ja odotit minua.
Palasin eiliseen, ja muistan hetken
jolloin elämämme muuttui.

Olimme menossa asuntoesittelyyn,
ties monenteenko, ja silloin
onni hymyili, ja tiesin että
kohta osoite on yhteinen.

Yhteinen koti
se oli vihdoin totta.
Minä näin kaiken
siitä hetkestä kun avasimme
oven yhteiseen kotiin.

Seuraavassa hetkessä
tuuli ja minulle oli kylmä.
Avasin lukon laukusta,
josta otin keltaisen ruusun,
viimeinen asia jonka
sinulle vielä pystyin sinulle antamaan.

Sinun "kotisi". Sinun "ovesi" laitetiin
ikuisesti sinettiin, ja lähdit yksin
kulkemaan tuntemattomaan.

Kaiken tuon elän uudestaan.
Minun on niin ikävä ja paha olo.

Minä taistelen päivästä toiseen.
Öisin uni ei tahdo tulla,
ja unilääkkeellä se on kuin säpsähdys.

Rakas minä sinnittelen.
Sinä suojelit, hoivasit.
Aina en jaksa hoitaa itseäni.

Olen masentunut, eikä mitkään
lääkkeet auta.

Olen niin yksin.

Kukaan ei koskaan korvaa sinua.

Antaisin vaikka mitä jos voisin
painaa suukon poskellesi,
ja huomata että kaikki
olikin pahaa unta.

Välillä olen niin vihainen.
Miksi sen heikon pitää jaksaa.
Monta hyvää vuotta,
ne olisimme ansainneet.

Miksi ihmiset toisilleen rakkaat,
voi nukahtaa yhdessä.

Halaan mielessäni,
lähetän rakkauteni,
enkä ikinä voi hyväksyä...