Gallupsuosioon noussut Eeva Kuuskoski: ”Opin politiikasta sen, että siinä menestyminen ei mittaa ihmisarvoa mitenkään”

Eeva Kuuskoski, 77, pyrki presidentiksi ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana. Sitä varten hän solmi kaulaansa kravatin.

Eeva oli Sakari Tuomioja. Pikkuveli oli Urho Kekkonen. Nämä olivat vuoden 1956 vaalit, leikisti, ja pian Tuomioja ja Kekkonen väittelisivät olohuoneessa. Oikea Tuomioja oli vanhempien suosikkiehdokas, siksi veljeä ärsytti olla Kekkonen.

Veljeä ärsytti olla Kekkonen.

– Veli veti roolinsa nihkeästi, Eeva muistaa.

Isä oli maanviljelijä ja äiti farmaseutti. Kumpikin oli mukana kunnallispolitiikassa. Erityisen taitava ja aktiivinen siinä oli äiti.

–  Minulle oli aina selvää, että tyttönä pystyn kaikessa samaan kuin pojat. Mutta sitä en tajunnut, että isona voisin pyrkiä myös presidentiksi.

Päätökseen ehdokkuudesta vaikutti äiti.

–  Äitini sanoi, että jos presidenttiehdokkaaksi lähdet, kyllä hän sitten tulee Josefiina-tytärtämme hoitamaan. Että siitä ei tarvitse huolehtia.

Josefiina oli silloin kaksivuotias. Kun Eeva myöhemmin mainitsi äidille, että ei olisi lähtenyt koko kisaan ilman häntä, äiti totesi, että äläpä sitä minun päälleni vieritä, ihan oma oli päätöksesi.

Eevan puoliso, Pentti Manninen, ei patistanut Eevaa ehdokkaaksi mutta ei pitänyt ideaa huononakaan. Päätöstä vahvistivat aiemmat gallupkyselyt, joissa Eevan suosio näytti niin huimalta, että oli alettu puhua jopa ”EKV-ilmiöstä”.

Äiti sanoi, että jos ehdokkaaksi lähdet, kyllä hän hoitaa tytärtämme.

Vuoden 1994 vaalit olivat ensimmäiset, joihin ehdokkaita saivat asettaa myös valitsijayhdistykset.

Eeva oli oli ollut ajamassa läpi uutta vaalitapaa ja tunsi velvollisuudekseen osallistua. Huhtikuussa 1993 Eeva ilmoitti lähtevänsä kisaan Muutos 94 -kansanliikkeen ehdokkaana.

–  Vaalityö alkoi yksinkertaisesti: kuljimme torilta torille keräämässä kannattajakortteja. Tuntemattomat ihmiset ympäri maata ilmoittautuvat vapaaehtoiseen vaalityöhön. Se tuntui hienolta.

Eeva oli niin täynnä intoa, että jaksoi, vaikka ei ehtinyt juuri nukkua. Eikä syödä.

– Muistaakseni söin lähinnä pullaa. Toisaalta sellainen minä olen. Ruokailutottumukseni ovat olleet aika huonot läpi työuran.

Muistaakseni söin lähinnä pullaa.

Väsymys hiipi vasta syksyllä. Silloinkin se iski vain hetkinä, jolloin sitä oli aikaa tuntea. Esimerkiksi silloin, kun oven taakse ilmestyi toimittaja, joka halusi tutkia ehdokkaiden roskapussit. Tai kun Eeva odotti puoliunessa aamukuuden lentoa.

–  Vielä silloin vaalitapahtumat saivat olla kotikutoisia. Ihmisten kekseliäisyyttä muistelen lämmöllä vieläkin. Eräskin mies ilmoitti tappavansa pässinsä ja tuovansa lihat torille arvottavaksi, tulot hän antaisi vaalikassaan. Ehdokaskin sai olla vähän kotikutoinen. Enää ei. Nyt pitää olla täydellisen edustava ja timmi.

Eevasta tuntui, että kampanjan aikana ehdokkaat jaettiin kahteen kastiin: puolueiden ehdokkaisiin ja kakkosluokan rupusakkiin eli Eevan edustamiin kansanliikkeiden ehdokkaisiin.

– Siitä Yleisradiolle pikkuisen loukkaannuin.

Ehdokkaat jaettiin kahteen kastiin: puolueiden ehdokkaisiin ja kakkosluokan rupusakkiin.

Esiintymisistä tulvi palautetta. Älä pidä korkea­kauluksisia paitoja, tulee kireä vaikutelma, joku neuvoi.

Joidenkin mielestä Eeva oli liian kova, toisten mielestä liian pehmeä. Kun hänellä oli keltainen asu, se oli monen mielestä liian keltainen.

–  En ole koskaan ollut mikään hyvä esiintyjä, silmäni heiluvat tuolla ja täällä. Aina kun katsoin esiintymistäni, tuli surkea olo. Nyt jälkeenpäin ajattelen, että en ollut sen huonompi kuin muutkaan.

Kun vaalitulos julkistettiin, Eeva, puoliso Pentti ja äiti nostivat voitonmaljat. Eivät voiton kunniaksi, vaan selviytymisen.

–  Silloin sanoin, että nyt ei kyllä aleta pohtia, oliko tässä projektissa järkeä vai ei. Nyt vain huokaistaan ja kippistetään, koska me kaikki kolme ja Josefiina olemme yhä hengissä.

Vaali-iltana nostettin maljat selviytymisen kunniaksi.

Eeva tuli kahdeksanneksi. Seuraaviin eduskuntavaaleihin hän ei enää asettunut ehdolle.

– Sen minä politiikasta opin, että siinä menestyminen ei mittaa ihmisarvoa mitenkään.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 20/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.