Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino.
Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino.

Lue 10 kummallista asiaa Hertta Kuusisen, kommunismin kuningattaren, elämästä ja kuolemasta. Mutta miksi niin valovoimainen nainen oli niin sokea? Ja miksi Hertta on niin ajakohtainen juuri nyt?

  1.  Hertta oli nopeaälyinen, kielitaitoinen, karismaattinen ja hypnoottisen hyvä esiintyjä, mutta isänsä, kommunistijohtaja Otto Wille Kuusisen nöyrä käskyläinen loppuun saakka.
  2.  Hertta seurasi 17-vuotiaana isäänsä Moskovaan. Kolmekymppisenä hän sai komennuksen salaisiin tehtäviin Suomeen, ja jätti 10-vuotiaan poikansa Jurin lastenkotiin. Eikä nähnyt lastaan enää koskaan. Siitäkin syystä, että Hertta joutui pian Suomeen tultuaan vankilaan. Mutta miksi hän ei lähtenyt etsimään poikaansa ensimmäisen linnareissun päätyttyä?
  3.  Hertan poika kuoli työleirillä 18-vuotiaana. Eikä hänen isoisänsä Otto Wille tehnyt elettäkään pojan vapauttamiseksi. Hertta kuuli poikansa kuolemasta kahden vuoden viiveellä, mutta tämäkään ei murentanut hänen kuuliaisuuttaan isäänsä kohtaan.
  4. Sodan päätyttyä Hertta solmi avioliiton sisäministeriksi kohonneen Yrjö Leinon kanssa. Suuri rakkaus vaihtui varsin pian saneluksi, ja Moskovan käskystä oman aikansa näyttävä kohupari myös erosi. Alkoholillakin oli osuutta asiaan.
  5.  Hertta oli SKDL:n pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri. Mutta miten Hertta onnistui saavuttamaan niinkin vahvan luottamuksen Suomen politiikassa, pelottavasta taustastaan ja ajatuksistaan huolimatta? Vuoden 1948 vaaleissa hän sai niin suuren henkilökohtaisen äänimäärän, liki 60 000 ääntä, että sen peittosi vasta Sauli Niinistö.
  6.  Aatteen roihusta huolimatta Hertta viihtyi muodikkaissa vaatteissa, turkeissa ja pikkutunneille kestävissä juhlissa kulttuurieliitin keskipisteenä. Kolmannen myrskyisän liittonsa hän solmi kirjailija Olavi Paavolaisen kanssa.
  7.  Saavutuksista mainittakoon into, jolla Hertta vauhditti sosiaalipoliittisia uudistuksia, lapsilisistä vuosilomiin. Paradoksaalista kyllä, saavutukset söivät pohjaa hänen vallankumoukselliselta toiminnaltaan.
  8.  Iän karttuessa Hertta vapautui hieman Moskovan liekasta. Arvosteli jopa Stalinia, joka tavatessa oli paljastunut ”pieneksi äijänkäppyräksi”.
  9. Hertta ei pettänyt Neuvostoliittoa, mutta Neuvostoliitto petti hänet. Moskovaan hän kuitenkin lähti seitsemänkyppisenä hoitoihin, syöpään sairastuttuaan. Ja palasi Suomeen uurnassa. Tuhka siroteltiin  Hietaniemen nurmikolle keväällä 1974.
  10.  Hertta Kuusisesta löytyy yhä uutta kerrottavaa. Juuri ilmestynyt Heidi Köngäksen romaani Hertta (Otava) keskittyy Hertan ja Yrjö Leinon intohimoiseen suhteeseen – ja Suomen vaaran vuosiin. Köngäksen ohjaama, samaa ajanjaksoa kuvaava 3-osainen tv-sarja Punainen kolmio alkaa 13.12, Yle, TV 1.  

Lue lisää Heidi Köngäksestä ja hänen henkilökohtaisista vaaran vuosistaan ET-lehdestä 16/2015, joka ilmestyy 30. syyskuuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla