Pirjo Laiho liikkuu paljon ja käy ahkerasti muistiyhdistyksen ryhmissä. ”Elämääni helpottaa, kun kirjoitan kaiken kalenteriin.”
Pirjo Laiho liikkuu paljon ja käy ahkerasti muistiyhdistyksen ryhmissä. ”Elämääni helpottaa, kun kirjoitan kaiken kalenteriin.”

Sen jälkeen kun Pirjo Laiho alkoi käyttää kaksoislääkitystä, hänen vointinsa parani merkittävästi. Pirjo elää Alzheimer-diagnoosista huolimatta aktiivista elämää.

Pirjo Laiho, 72, Tampere

”Nelisen vuotta sitten huomasin, että tavallisia asioita hävisi päästäni. Otin heti yhteyttä neurologiin. Magneettikuvauksissa selvisi, että minulla on Alzheimerin tauti.

Osasin odottaa diagnoosia.

Osasin odottaa diagnoosia, koska kaksi tätiäni ja nuorempi siskoni olivat muistisairaita. Tieto selkeytti tilannetta, varsinkin, kun sain heti lääkettä, joka auttoi.

Rupesin käymään Pirkanmaan muistiyhdistyksen ryhmissä: muistiaktiiveissa, naisten ryhmässä, muistikuntoutujissa ja aivotreeniryhmässä. Nyt minua on alettu pyytää puhumaan omaisille ja tukihenkilöille kokemusasiantuntijana. Se sujuu, sillä työssäni puhuin auditorioissa sadoille ihmisille.

Olen käyttänyt kaksoislääkitystä, ja vointini on parantunut.

Olen toiminut osastonhoitajana ja ylihoitajana Satakunnassa. Jäin eläkkeelle 63-vuotiaana – luulin että silloin pitää jäädä! Kun kaksi tytärtäni saivat lapsia, muutin heidän lähelleen Tampereelle 'hätäapumummoksi'. Lasten kokopäivähoitajaksi en rupea, sen sanoin heti.

Pari vuotta sitten muistiyhdistyksessä lääkäri luennoi uudesta lääkkeestä. Kysyin, sopisiko se yhteen minun lääkkeeni kanssa. Kyllä sopii. Olen siitä lähtien käyttänyt kaksoislääkitystä, ja vointini on parantunut. Nyt moni ei usko, että minulla on muistisairaus, eikä ajokorttianikaan ole kukaan kyseenalaistanut. Autoilen paljon.

Vuosi sitten kuulin testattavasta lääkkeestä, joka saattaisi jopa parantaa muistisairautta. Tutkimukset kestävät viisi vuotta. Odotan tuloksia innokkaasti!

Suomessa muistisairaat ovat hyvin verkostoituneet, ja hoito on hyvin järjestetty. Minuakin kävi joku alussa kotona katsomassa.

Elämääni helpottaa tapa kirjoittaa kaikki kalenteriin.

Olen kova pyöräilijä, käyn kuntosalilla ja kävelemässä Hervannan karjalaisten ryhmässä. Olen kaksinkertaisesti karjalainen ja siksi niin eläväinen, minulta ei juttu lopu!

Elämääni helpottaa tapa kirjoittaa kaikki kalenteriin. Se alkoi siitä, kun tein töitä kalenteri kädessä. Pidän myös toista kalenteria, johon merkitsen joka aamu säätilan ja väritän vihreällä päivän. Sillä tavalla näen, missä mennään.

Tv-ohjelmia talletan ja katson niitä puhelimesta, tabletilta tai televisiosta silloin kun minulle sopii. Pysyn kartalla. Muistisairaaksi olen aika monipuolinen.

Muistiyhdistys tuo arkeeni sellaista sisältöä, jota en muuten saisi.

Elän nyt parempaa elämää kuin ilman muistisairautta, koska muistiyhdistys tuo arkeeni sellaista sisältöä, jota en muuten saisi.

Tätini ovat kuolleet. Sisareni voi huonommin kuin minä, mutta hän myös sairastui nuorempana, 60-vuotiaana. Hänen lääkityksensäkin ehkä aloitettiin liian myöhään.

Oma sairauteni ilmenee lähinnä niin, että ykskaks en muista jotakin. Se ei haittaa. Luotan lääkitykseeni ehdottomasti.”

Lue myös:

Muisti ei ole kaikki kaikessa

Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Useimmiten sairaus tulee ikäihmiselle, mutta joihinkin se iskee jo keski-iässä. Varsinaista parantavaa lääkitystä muistisairauteen ei vielä ole, vaikka sairautta tutkitaan koko ajan intensiivisesti. Hoidossa keskeistä on toimintakyvyn parantaminen heti diagnoosin saamisen jälkeen. Sairauteen voi liittyä aloitekyvyttömyyttä, minkä vuoksi se voidaan sekoittaa masennukseen.

Kaikki muistisairaat ovat erilaisia.

– Muisti ei ole kaikki kaikessa. Muut aistit herkistyvät sille, mikä menee ihon alle. Olennaista on hetki ja tunne, joka kohtaamisista ja tilanteista tulee, sanoo Helsingin Alzheimer-yhdistyksen toiminnanjohtaja Teija Mikkilä.

Hän korostaa, että ”muistaa” voi muutenkin kuin tietoisten sanojen tasolla ja hyvää elämää voi elää muistisairaudesta huolimatta.

Kaikissa kaupungeissa on kotona asuville tarkoitettuja päivätoimintapaikkoja. Ne tarjoavat pienryhmätoimintaa, muistiharjoituksia, vertaistukea ja liikuntaa. Yhteistyö omaisten kanssa on tärkeää.

– Uusia toimintamalleja haetaan koko ajan. Samalla toivotaan, että muistisairaudesta tulee yhtä neutraali asia kuin esimerkiksi diabeteksesta tai allergiasta, Teija Mikkilä sanoo.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 16/2018.