Puumalan Hurissalossa asuva Antti Luukkonen lähtee tyttärensä Marja-Leena Luukkosen kanssa juhlimaan Suomen itsenäisyyttä presidentin linnaan 6.12.

Antti Luukkonen kertoo yllättyneensä, kun presidentiltä tuli postia muutama viikko takaperin. Isä ja tytär tulivat ystävän 80-vuotistispäiviltä kotiin, ja tytär otti postit laatikosta. Siellä oli virallisen näköinen kuori, jossa luki "tasavallan presidentiltä".

– Presidentti Niinistö kävi Puumalassa toista vuotta sitten ja jututti minuakin. Mutta ehkä minut on löydetty sotaveteraaniyhdistyksen kutsuttavien listalle. Menen juhliin yllättyneellä mielellä ja hyvin uteliaana.

Ensikertalainen linnassa Antti ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kävin siellä maaliskuussa 2010, kun Tarja Halonen kutsui 180 talvisodan veteraania käymään. Silloin talvisodan päättymisestä oli kulunut 70 vuotta.  Minulla on siis pieni tuntuma taloon, ei siellä niin kauhean juhlallista ollut. Seitsemän vuotta sitten olin vielä ketterä poika menemään enkä tarvinnut saattajaa, Antti nauraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nyt saattajan mieluisaan tehtävään tuli kutsu isänsä omaishoitajana toimivalle tyttärelle Marja-Leenalle.

Linnan juhliin tyttäret vaativat isäänsä ostamaan uuden puvun.

– Minusta se oli vähän turhaa, mutta onpa ainakin hyvin istuva. Entinen jäi isoksi, kun tässä iässä vähän kuihtuu ja pikkuisen laihtuu. Puku huljuu päällä.

Antin "juhlatoimikuntaan" kuuluvat molemmat tyttäret ja tyttären poika. Poika ajaa ja Kaija-sisko auttaa siskoaan Marja-Leenaa pukeutumaan näyttävään Mikkelin Tuukkalan muinaispukuun. Hän sai sen lainaksi kumminsa tyttäriltä.

Sotaveteraaniliitto maksaa Antin majoituksen hotelli Vaakunassa. Kutsussa oli mukana taksikortit, joten kulkeminen paikan päällä sujuu ongelmitta.

Ajokortti 90-vuotiaaksi

Antti on uskomattoman hyväkuntoinen ikäisekseen. Hän käy päivittäin kahdella pienellä kävelylenkillä ulkona sauvojen kanssa. Sateella hän pysyy sisällä. Pyörätuolia hänelle ei edes ole, mutta sisällä satunnaisessa käytössä oleva rollaattori täytynee ottaa juhliinkin mukaan.

– Terveys on kohtalainen, mutta polvet ovat kipeät ja jaloista häviää voima. Ruuansulatus on huononlainen, käristettyjä ruokia en voi syödä lainkaan, vaan terveellistä kotiruokaa. Aamu alkaa aina puurolla. Kolesterolini on huippuhyvä ja verenpainelääke minulla on ollut vasta muutaman vuoden. Sydämessä ei ole mitään vikaa, mutta vanhuusiän diabetes on. Näkökin on kunnossa ja pystyn lukemaan. Mutta silmät rasittuvat äkkiä ja sitten pitää huilata, Antti summaa.

Antti ei osaa olla toimettomana. Vielä viisi vuotta sitten hän kävi marjassa ja myi saaliinsa marja-autoon. Nyt hän nikkaroi katajasta pannunalusia. 

– Jotain mukavaa puuhaa piti keksiä. Aivotkin saavat vähän töitä, kun suunnittelen katajanpalasille paikkoja vanerin päällä.

Antilla oli vielä 90-vuotiaana ajokortti.

– Kunnon puolesta olisin voinut hyvin täällä maalla ajaa, Antti sanoo pilke silmäkulmassa.

Puumalan poikia

Pitkän iän salaisuus on Antille arvoitus. Paljon sitä on häneltä kysytty. Olisiko lapsesta lähtien tehty kova maataloustyö ja pieni puute tehnyt hänestä sitkeän?

Antti muistelee, että lapsena piti olla talvella paljolti tuvassa, koska kaikille ei ollut kenkiä. Kouluun mennessä hän oli jo saanut saappaat.

– Maaseudulla ei ollut rahaa ja kaupatkin olivat kaukana. Siksi kengätkin olivat ylellisyyttä.

Antti on pysynyt aika lailla kotikulmillaan koko ikänsä. Synnyinkoti ja lapsuudenkoti ovat parin kilometrin päässä. 

– Rakensin 50-luvulla meille kotitalon, nyt Kaija-tytär asuu siinä tuossa naapurissa. Minä asun Marja-Leenan kanssa 20 vuotta sitten rakennetussa talossa. Vaimoni kuoli vuonna 2014, Antti kertoo.

Puumala on muuttunut valtavasti Antin elinaikana. Sodan jälkeen asukkaita oli yli 6000, nyt vain runsas 2000.

– Kirkonkylä on hävitetty lähes kaikki vanhat rakennukset. Sinne muuten mentiin Hurissalosta 22 kilometriä vielä 60-luvulla veneellä. Lietvedelle valmistui pengertie ja silta vuonna 1985, Antti muistelee.

Ikätovereita ei juurikaan enää ole.

– Puumalassa asuu muutama sotakaveriani. Paria tapaan enemmän. Sotaveteraanitapahtumissa olen aina käynyt mielelläni, koska niihin on haettu kotoa. Rosvopaistia kävin syömässä Vekarajärvellä monta kertaa. Nyt se loppui, kun me olemme niin vanhoja, että vain kannattajajäsenet kykenisivät menemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla