Ángel Barrientos saapui Suomeen 50 vuotta sitten pakolaisena Chilestä. Siitä lähtien Suomi on ollut hänen kotimaansa. – Yritin palata Chileen, mutta siellä tunsin olevani ulkomaalainen.
”Olin nukkumassa, kun havahduin siihen, että isä kuunteli radiosta uutisia. Chilessä oli alkanut sotilasvallankaappaus sosialistipresidentti Salvador Allenden hallinnon kaatamiseksi. Oli yhdestoista syyskuuta vuonna 1973, ja olin 26-vuotias.
Olimme olleet aktiivisia Allenden kannattajia, ja puhdistukset olivat jo alkaneet. Emme enää olleet turvassa kotimaassamme.
Vallankaappauksen jälkeen CIA:n tukema juntta kielsi poliittiset puolueet, vangitsi ihmisiä leireihin ja surmasi tuhansia Allenden hallintoa tukeneita ihmisiä.
”Tapani Brotherus pelasti satoja ihmisiä kuolemalta, myös minut.”
Isä lähti seuraavana päivänä kotoa luostarin järjestämään turvapaikkaan. Äitini ja siskoni jäivät kotiin, mutta minä pakenin pääkaupunki Santiagoon. Siellä asuin sukulaisten luona ja vaihdoin jatkuvasti majapaikkaa.
Olin muuttanut ulkonäköäni, ajanut parran ja leikannut tukan. Paikasta toiseen siirtyminen oli vaarallista, mutta sain silti apua. Päivällä tein satunnaisia sekalaisia töitä tullakseni toimeen.
Lopulta hain turvapaikkaa Suomen suurlähetystöstä. Olin jo aiemmin tutustunut asiainhoitaja Tapani Brotherukseen, kun olin työskennellyt metsäinstituutissa Chilessä. Hän pelasti satoja ihmisiä kuolemalta, myös minut.
”Hain opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun samaa alaa, jota olin opiskellut Chilessä.”
Kun muutin Suomeen, sain apua kaikkeen, mihin tarvitsin. Minulle annettiin ruokaa, vaatteita ja katto pään päälle. Suomalaiset olivat ystävällisiä ja avuliaita. Chilessä ei ollut kummoistakaan sosiaaliturvaa, ja se oli minulle uutta.
Suomen ainoa pakolaisten vastaanottokeskus oli tuolloin Turussa. Viivyin siellä vain pari kuukautta. Sitten muutin Helsinkiin. Hain opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun samaa alaa, jota olin opiskellut Chilessä, ja valmistuin sisustusarkkitehdiksi vuonna 1980.
”Chilessä oli melko eurooppalainen kulttuuri. Suomeen sopeutuminen ei ollut vaikeaa.”
Chilessä oli melko eurooppalainen kulttuuri. Sen takia Suomeen sopeutuminen ei ollut niin vaikeaa. Ihmiset olivat kyllä erilaisia. Suomessa kukaan ei sanonut toisilleen mitään kadulla liikkuessaan.
Vaimoni on espanjan opettaja, ja olen aina puhunut espanjaa kotona vaimon ja lasten kanssa. Lisäksi olen toiminut aktiivisesti chileläisten yhteisössä Helsingissä. Sen takia en ole koskaan oppinut kunnolla suomea, mutta olen selvinnyt sillä.
”Suomeen päätyi Chilestä kaikkiaan parisataa pakolaista.”
Isäni ja siskoni piileskelivät sotilasvallankaappauksen jälkeen kuukausia ennen kuin poliisi sai heidät kiinni. Heitä pahoinpideltiin ja kuulusteltiin parin kuukauden ajan, kunnes heidät vietiin lentokentälle. He saapuivat Suomeen jouluna 1974. Lopulta äitikin pääsi pakenemaan tänne.
Suomeen päätyi Chilestä kaikkiaan parisataa pakolaista.
Suomen kieli tuotti vanhemmilleni koko ajan suuria ongelmia, ja he kaipasivat oman kylänsä hedelmäpuita ja ystäviään. Vuonna 1983 he muuttivat takaisin Chileen, sillä he halusivat vanheta kotimaassaan.
Minäkin yritin palata Chileen kymmenen Suomen-vuoden jälkeen, mutta en löytänyt työtä ja palasin pian takaisin. Silloin tajusin, että kotimaani on nyt Suomi.”
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 15/24 julkaistusta jutusta, jossa Angél Barrientos kertoo myös esimerkiksi, miltä tuntuu kokea vierautta omassa synnyinmaassaan. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun tai tilaa lehti tästä.
Ángel Barrientos
Syntynyt 1947 Buin-Maipossa Chilessä.
Asuu Helsingissä.
Työ Eläkkeellä näyttelyarkkitehdin työstä, artesaani.
Perhe Vaimo, neljä lasta, kolme lastenlasta ja koirat Frida ja Saga.
Harrastukset Pienoismallien tekeminen ja kulttuurityö chileläisten yhteisössä Suomessa.
