Ex-ministeri Vappu Taipale, 81: ”Vanhukset jäävät jalkoihin maailman kriiseissä”

Kotimaa / ulkomaat 

Kansainvälinen järjestötyö on kuljettanut minua ja puolisoani Ilkkaa ympäri maailmaa 1960-luvun alusta. Ennen koronaa teimme suunnilleen yhden matkan kuukaudessa. Lomamatkoja emme juuri ole tehneet.

Vain kerran olen pelästynyt ulkomailla. Se tapahtui Ciudad del Esten kaupungissa Paraguayssa, kun nurkan takaa pimeästä tuli äkillisesti esiin iso pipopäinen mies. Sekin pelko oli kuitenkin turha, ja mies oli vaaraton.

Ihmisiin kannattaa luottaa.

Ihmi­siin kannattaa mielestäni luottaa. Olen ollut kokouksessa jopa Myan­marissa juuri ennen helmikuun 2020 vallankaappausta.

­Onni ja tyytyväisyys syntyy kaikkialla pienistä asioista, ei rikkauksista. Rakkautta ja huolenpitoa kannattaa aina antaa, eikä kukaan ole niin köyhä, vanha tai muistihäiriöinen, ­ettei voisi ottaa ja antaa kosketusta, läheisyyttä ja iloa.

Omin nokin / porukalla 

Isoäidilläni oli iso kattila ja avoimet ovet. Olen perinyt häneltä kattilan, ja usein meille tulee tuttavia iltaa istumaan.

Kotiamme kutsutaan Hotel Taipaleeksi, sillä sadat ystävät maailmalta ovat yöpyneet meillä. Myös jälkikasvu yöpyy meillä Helsingissä käydessään.

Kotiamme kutsutaan Hotel Taipaleeksi.

Lapsemme asuvat Cambridgessa, Torontossa, Pirkkalassa ja Helsingissä. Lapsenlapsiakin on maailmalla: yksi Zürichissä, toinen Brysselissä ja kolmas Lontoossa.

Ihmiset tulevat meille mielellään, koska meillä on aina jotain meneillään. En stressaa tai pingota. Viimeksi Mongolian Kuwaitin suurlähettiläs kuori perunat ennen ruokailua, kun hän tuli ajoissa paikalle.

Aktiivinen / lekottelija

Tyttäreni kutsuu minua uramummoksi. Olen jatkanut järjestö- ja vapaa­ehtoistyötä myös eläkkeellä ja nautin siitä. Korona-aikana olen osallistunut kokouksiin kotikoneelta.

Olen toiminut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtajana yhdeksän vuotta. Kuulun myös muun muassa kansainvälisen, vanhuksia tukevan Help Age Internationalin hallitukseen.

Vanhojen ihmisten yksinäisyyteen pitää kiinnittää huomiota.

Olemme vaatineet koronaeristyksen aikana huomiota vanhojen ihmisten yksinäisyyteen, joka tappaa enemmän kuin pandemia. Mielestäni vanhukset jäävät maailman kriiseissä jalkoihin, ja heidän asemaansa tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tavoitteiden toteutuminen vie kauan, ja välillä tulee takapakkia, muttei pidä lannistua.

Kotona / menossa

Puuhaan mielelläni kotona. Ilkka käy kaupassa, ja minä siivoan ja kokkaan. Teen perinneruokia, ulkomaisia ruokia ja vegaani- ja kasvisruokia lapsenlapsille.

Minulla on perunamaa rivitalomme pihalla, sillä lastenlasten pitää tietää, mistä perunat tulevat. Lisäksi pihallamme on pienois­arboretum, jossa kasvaa 120 erilaista puuvartista kasvia.

Hyötyliikunta / kuntosali

Liikun ainakin tunnin ulkona joka ­päivä. Puuhailen kotipihalla ja mökillä saaressa ja olen hyvä lapiotöissä. Meillä ei edes ole kotona löhöilypaikkoja.

Maanantaisin käyn laviksessa, jos ­ehdin. Se on lavatanssiaskelien ja ­jumpan välimuoto.

Kuntosalilla en käy, koska se on mielestäni typerää puuhaa. Hyötyliikunta on minun juttuni.

Pikkutarkka / suurpiirteinen

Olen suurpiirteinen, ja se tekee elämästäni sekä helpompaa että vaikeampaa.

Isossa perheessä täytyy joustaa koko ajan. Suunnitelmat muuttuvat, yhtäkkiä joku törmää sisään tai joku ei tulekaan. Yleensä kaikki onnistuu noin suunnilleen, ja se riittää minulle.

Riittää, jos asiat onnistuvat noin suunnilleen.

Mutta sitten on asioita, joissa pitää olla tarkka, esimerkiksi tieteellisen kirjoituksen lähdeluettelon tekeminen. Sellainen on minulle vaikeaa, sillä hössötän aina numeroiden kanssa.

Kuva / sana

Olen aina elänyt kirjojen parissa ja katson hyvin vähän televisiota. Minusta kuva sitoo enemmän mieltä kuin sanat, jotka jättävät mielikuvitukselle vapaan tilan rakentaa omia kuviaan.

Radiota rakastan. Tykkään tiedettä käsittelevistä radio-ohjelmista ja Yle Puhetta kuuntelen pysyäkseni nykynuorten matkassa mukana.

Musiikki / hiljaisuus

Emme kuuntele kotona musiikkia, ja meillä on välillä ihan hiljaista.

Hiljaisuus on minusta ystävällistä ja lem­peää. Se yllättää monesti kansainväliset ystävämme, jotka kokevat hiljaisuuden hankalana.

Pidän eniten klassisesta musiikista, mutta nuorten kautta olen tutustunut esimerkiksi Leo Luthandoon, 17-vuotiaaseen räppärilupaukseen. Hän on minusta oikein hyvä.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2022.