Kerttu ottaa mielellään vastaan Viljon iloisen nuolaisun.
Kerttu ottaa mielellään vastaan Viljon iloisen nuolaisun.

Halikoira Viljo-Valdemar tallustaa läähättäen hoitokoti Turun Otson käytävällä ja herättää ympärillään riemua. Hellä halaus onnistuu tietenkin ammattilaisen ottein.

Ainoa pelottaa. Hän on vetäytynyt päiväsalin sohvannurkkaan ja kieltäytyy hoitohenkilökunnan houkutteluista liittyä ulkoiluseurueeseen. Ainoa pelottavat paitsi koirat myös uusi koti, onhan hän vasta muuttanut Otsoon, Turun keskustaan. Sopeutuminen vie oman aikansa.

Berninpaimenkoira Viljo-Valdemarin seuraan liittyy kuitenkin monta muuta asukasta, hoitokodin johtaja Ulla Korpela ja hoitokodin huoltaja Pirjo Pystö. Viljon emäntä ja työpari Maarit Haapasaari on koiran vierellä kaiken aikaa.

Muistisairaiden vanhusten hoitoon erikoistuneessa hoitokodissa käy Viljon lisäksi vierailemassa trubaduureja, teatteriryhmiä, vapaaehtoisia tukihenkilöitä sekä kuva- ja tanssitaiteilijoita.

Viljo-Valdemar, 3, johdattaa määrätietoisesti joukkojaan hoitokodin katetulle sisäpihalle, jossa monet yhteiset toimintahetket vietetään. Kaakelilaatoin päällystetty piha-aukio heijastelee valoa. Jokunen puutarhatuoli ja pihakeinu odottelee peremmällä istujia.

Viljo ei nykäise taluttajaa kumoon. Se on ammattilainen.

– Onpa mukavaa kun sinä tulit taas, Viljo, Hertta myhäilee ja taputtelee koiraa sen jatkaessa matkaansa eteenpäin kirsu väristen. Viljo on niin innoissaan tuttujen ihmisten tapaamisesta, ettei malta pysähtyä rapsuteltavaksi. Ainakaan ihan vielä.

Ulkoilijoiden päästyä pihalle joku ilmoittaa olevansa jo väsynyt, mutta saa voimia kuullessaan, että Viljo tarvitsisi liikuntaa ja ulkoiluttajaa. Avuliaita käsiä tarjoutuu taluttamaan suurta paimenkoiraa, joka tassuttelee sisäpihalla kuin karhunpoika. Ensimmäisenä talutusvuoron saa Hertta. Varovaisin ja heiveröisin askelin hän seuraa Viljoa eikä näytä lainkaan pelkäävän, että koira yllättäen nykäisisi hänet kumoon.

Eikä Viljo nykäise. Se on terapiatyön ammattilainen.

Maksullinen nainen

Hali-Koira -yrittäjällä Maarit Haapa­saarella on kotonaan neljä berniä, joista kolme on aktiivisesti työelämässä. Jokainen on huolellisesti koulutettu pentuiästä alkaen. Peruskäytöstapojen lisäksi koirat on totutettu laitosten hajuihin, monenlaisiin lattiapintoihin ja ääniin. Pyörätuolit ja rollaattorit, joita koira ei ehkä tavallisesti näkisi, on positiiviseen vahvistamiseen perustuvalla koulutustavalla tehty koiralle tutuiksi.

Haapasaaren terapiakoirat noteerataan Turussa opas- ja avustajakoiria vastaaviksi ammattilaisiksi, mikä mahdollistaa käynnit erilaisten asiakasryhmien kanssa useissa julkisissa tiloissa.

– Ammattimainen eläinavusteinen terapiatyö eroaa vapaaehtoistoiminnasta esimerkiksi siten, että se on aina tavoitteellista. Terapiakäynnit suunnitellaan etukäteen ja työtä tehdään yhdessä hoitohenkilökunnan tai vaikka fysioterapeutin kanssa. Käynnit analysoidaan jälkikäteen ja niistä peritään palkkio, Maarit kertoo.

Kuusikymmenkiloinen halauskin voi olla hellä, kunhan tekniikka on hallussa.
Kuusikymmenkiloinen halauskin voi olla hellä, kunhan tekniikka on hallussa.

Katso koskettava video: Alzheimer-vanhus juttelee koiralleen

Jokaisen terapiakäynnin jälkeen Maarit toimittaa hoitokotiin raportin, joka sisältää lyhyen käyntikertomuksen ja havaintoja. On tärkeää, että asiakkaiden reaktioita ja toimintaa käynnin aikana tarkkaillaan, ja ne kirjataan muistiin. Näitä tietoja käytetään hyödyksi seuraavaa käyntikertaa suunnitellessa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Viljon käynteihin. Asukkaat nauttivat yhteisistä tuokioista, jotka ovat niin henkisesti kuin fyysistesti antoisia ja virittäviä, Ulla Korpela kiittelee.

Maarit Haapasaari on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä koira-avusteista terapiatyötä Suomessa jo usean vuoden ajan. Vielä jotkut olettavat hänen tekevän työtään vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi. Ammattilaisuus on kuitenkin syytä erottaa vapaaehtoistyöstä. On ymmärrettävä, että koirien huolellinen koulutus ja oman ammattitaidon kehittäminen ovat samankaltaista työtä kuin esimerkiksi ratsastusterapeutin työ.

– Selventääkseni asiaa olen ryhtynyt toteamaan selkeästi, että olen maksullinen nainen, Maarit nauraa.

Oi Kultainen nuoruus!

Letka iäkkäitä rouvia ja herroja seuraa Viljoa uskollisesti, huolellisin askelin rauhallisella sisäpihalla. Maarit kulkee porukan etunenässä, tarkkailee kaiken aikaa koiraa ja kommunikoi sen kanssa vähä­eleisesti.

Pihaa kierretään kuin urheilukentän juoksurataa, kävelyvauhti sovitetaan sellaiseksi, että kaikki ehtivät mukaan ja tuntevat kuuluvansa ryhmään, vaikka pieniä välimatkoja syntyykin.

Kerttu askeltaa letkan viimeisenä soitellen huuliharpullaan vanhasta muistista monia entisaikojen iskelmiä ja laulelmia tangoista valsseihin. Muut saavat toivoa suosikkejaan. “Soita Kultainen nuoruus”, joku huudahtaa, ja sitten jo tapaillaankin haikeaa mutta onnellista sävelmää. Moni muistaa myös sanoja ja innostuu laulamaan.

Maarit käyttää Viljon ohjauksessa apunaan kosketuskeppiä ja naksutinta sekä riittävän motivoivia palkkionameja.
Maarit käyttää Viljon ohjauksessa apunaan kosketuskeppiä ja naksutinta sekä riittävän motivoivia palkkionameja.

"Kyllähän minä koirista tykkään, vaikken kotiin ottaisikaan."

Letka on kasvanut pituutta, sillä hoitokodin huoltaja Pirjo Pystö on saanut houkuteltua ulos myös Ainon, jonka koirapelko tuntuu kaikonneen.

– Kyllähän minä kovasti koirista tykkään, vaikken kotiini ottaisikaan, Aino kertoo askelten lomasta kurvatessaan lähtökaarteeseen jo kolmannen kerran.

Sitten Hertta keksii, että Viljoa varmaan jo janottaa. Koira läähättää melkoisesti, joten sen vesikuppi kiiruhdetaan tuttuun paikkaansa. Muillekin kelpaa tauko. Istuudutaan yhdessä mehulle pöydän ympärille puutarhatuoleihin. Viljo latkuttaa hetken janoonsa ja käy sen jälkeen viettämään taukohetkeään – torkahtaa muutamassa minuutissa.

– Viljo on varmaan väsynyt näin pitkästä lenkistä. Hienoa, että jaksoitte ulkoiluttaa sitä niin paljon, Haapasaari kehuu ja monia hymyilyttää.

”Enokin oli Viljo”

Terapiakoiratyössä pitää huolehtia monesta asiasta samaan aikaan. Ei riitä, että tarkkailee pelkästään vanhusten jaksamista ja vastaanottavaisuutta.

On varmistettava myös, ettei koira rasitu liikaa. Se joutuu keskittymään joka hetki, arvioimaan Maarit-ohjaajansa kanssa kunkin asiakkaan fyysisiä ja henkisiä rajoja. Se saattaa esimerkiksi joutua sietämään hieman toisenlaista käsittelyä kuin mihin on kotona tottunut.

– Monet haluavat silittää ja rutistaa Viljoa, ja se osaa kyllä ottaa halailut vastaan. Minun tehtäväni on huolehtia myös koiran jaksamisesta ja oikeasta tauotuksesta, Maarit kuvailee.

Mehuhetki jatkuu tarinatuokiolla. Maarit lukee kirjasta katkelman oravasta, ja kaikki kuuntelevat keskittyneesti. Sitten taukolaisia alkaa laulattaa. Kuorossa siirrytään sävelestä toiseen, tapaillaan sanoja. Kerttu säestää kappaleet, jotka ulkomuististaan osaa, muuten hänkin laulaa. Jotkut ovat vain ihan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, omalla tavallaan läsnä.

Jumppaliikkeet eivät yksinään houkuta, mutta moni haluaa pallotella Viljon kanssa.

– Minulla oli sen niminen eno kuin Viljo-Valdemar, Aino muistaa yhtäkkiä ja vaipuu hetkeksi muistoihinsa.

Viljoa ei olekaan nimetty ihan sattumalta juuri Viljoksi. Kun pentu saapui Maaritille, hän päätti valita koiralle aikoinaan yleisen miehen nimen. Vanhat nimet nostavat esiin rakkaita muistoja, joista voidaan sitten yhdessä keskustella.

Makkara palkinnoksi

Maarit Haapasaari on kehittänyt yhdessä fysioterapeutin kanssa liikuntaharjoituksia tehtäväksi yhdessä Viljon kanssa. Jumppaliikkeet yksinään eivät kaikkia houkuta, mutta jos saa pallotella Viljon kanssa, useampi ilmoittautuu vapaaehtoiseksi.

Jumppapallo asetetaan Kertun nilkkojen väliin, ja hän alkaa harjoitella. Jokaisella pallonnostolla Viljo käy tökkäisemässä kuonollaan palloa kuin kannustukseksi, mikä herättää seurueessa hilpeyttä. Tökkäyk­sen jälkeen Viljo rientää hakemaan palkkiomakkaran Maaritilta, nielaisee sen ja ehtii taas valmiiksi Kertun luo, kun pallo on kohonnut korkealle.

Hertta pallottelee Viljon kanssa ja harjoittaa samalla jalkalihaksiaan.
Hertta pallottelee Viljon kanssa ja harjoittaa samalla jalkalihaksiaan.

Koiran kohtaaminen on monelle tunteellinen hetki. 

Palloilun lisäksi Viljo todella osaa halata. Merkin saatuaan se nostaa tassunsa tuolin karmeille ja kurottautuu antamaan karvaisen halauksen, nuolaisunkin, jos sitä erikseen pyydetään.

Voisi luulla, että suuri berninpaimenkoira herättäisi pelkoa, mutta jokin sen nallemaisessa olemuksessa tyynnyttää. Koiran kohtaaminen on monelle tunteellinen hetki. Joku saattaa voittaa pelkonsa ja saada siten onnistumisen kokemuksia.

Ja kun Viljo ottaa katsekontaktin, tuijottaa luottavaisena ja ihailevana hieman surumielisillä silmillään, se välittää tärkeän viestin: sinä olet täydellinen juuri tuollaisena, juuri tällä hetkellä.

 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 2/2015.

Viljo-Valdemar

  • Kuka: Viljo-Valdemar Haapasaari, 3 vuotta, 60 kiloa.
  • Ammatti: Hali-Koira ­-yrityksen terapiakoira.
  • Perhe: Haapasaaren ihmisperheen vanhemmat, ­kaksi poikaa ja tytär, bernikaverit Bella-Riina, Rento ja Neiti Namu sekä kissat Lyyli ja Lempi.
  • Harrastukset: Jalka­pallon kantaminen, kavereiden kanssa ­riehuminen.
    Lempiruoka Ryyni­makkara.

Kun Ursula Lehtivuori jäi eläkkeelle, hän halusi vielä olla tarpeellinen. Hän löysi ilon varamummoilusta. 

Ursula Lehtivuori on kuningatar. Hänen kyljessään kiehnää kissa ja edessä pokkuroi hovikokki suuren hiekkaruoka-annoksen kanssa.

On keskiviikkoaamu ja Ursulan varamummopäivä lahtelaisessa Kärpäsen päiväkodissa on juuri päässyt vauhtiin.

Kissaksi käpertynyt on tosin vähän äkeällä päällä eikä haluaisi varamummon viereen muita lapsia. Ursula keksii nopeasti kissalle pienen tehtävän: tämän olisi hyvä käydä sanomassa hiekkakakkukeittiöön, että kuningatar söisi tänään mieluusti nyhtökauraa.

Vielä oltava tarpeellinen

Ursula ryhtyi Mannerheimin Lastensuojeluliiton varamummoksi vuosi sitten elokuussa. Siitä lähtien hän on viettänyt keskiviikkoaamupäivänsä lasten kanssa.

– Olen aina ollut hyvin lapsirakas, mutta minun oli hiljalleen aika tunnustaa itselleni, että ainoa lapseni on varttumassa keski-ikäiseksi eikä näytä olevan lapsettumaan päin.

Vaikka Ursula on tiennyt, ettei isovanhemmuus ole itsestäänselvyys, lapsenlapsettomuus tuntui aluksi haikealta.

Lapsiasia alkoi pyöriä yhä enemmän mielessä, kun Ursula jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle. Elämässä oli yhtäkkiä kiehtovaa vapautta, mutta myös toisenlaisia tunteita. Alkuhämmennyksen jälkeen Ursula myönsi itselleen, että hän halusi edelleen kokea olevansa tarpeellinen muille, eikä vain ottava osapuoli.

– Eläkkeellä elämä voi herkästi käpertyä liiaksi itsen ympärille. Voin hyvin, jos saan antaa itsestäni jotain toisille.

Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään
Kylämummoilu tuo iloa sekä Ursulan että lasten elämään

Sopivan lapsellista

Varamummous on sopinut Ursulalle mainiosti, ja yhteistyö Kärpäsen päiväkodin kanssa on ollut mutkatonta. Jokainen varamummokerta on omanlaisensa. Ursula on huomannut, että parasta on, kun hän on saatavilla eikä tyrkytä liiaksi lapsille seuraansa.

– On ollut kiinnostavaa seurata, kuinka erilaisia temperamentteja lapsissa on. Jotkut pyörivät ympärillä, toiset haluavat olla omissa oloissaan. On hirveän hauskaa, kun joku ensin vähän alta kulmien katseleva lapsi uskaltautuu lopulta juttusille ja leikkimään.

Kun Ursula keskipäivällä lähtee ajelemaan kotiinsa, hän on usein väsynyt.

 – Tämä on niin erilaista kuin arki muuten. On reagoitava nopeasti erilaisiin tilanteisiin.

Aluksi Ursula yllättyi, kuinka herkkävaistoisia lapset ovat. Siksi mielikuvitusleikeistä tuli nopeasti hänen ja lasten jutuissa parasta antia.

– Miehenikin aina sanoo, että olen hyvin lapsenmielinen. Täällä on ihana mahdollisuus elää hetkessä ja unohtaa kaikki muu. Pistän puhelimen äänettömälle ja elän juuri tässä, vaikka kuningattarena, jos sellaiseksi minut kruunataan.

Kaipaatko lastenlasta? Haluaisitko varamummoksi?
Lue Ursulan vinkit:

  1. Lapsenlapsia ei voi vaatia. Kaikista ei tule äitejä tai mummoja, eikä ihminen voi päättää omasta mummoudestaan.
  2. Rohkene tunnustaa. Lapsenlapsen kaipuu on oma tunteensa. Kesti kauan, ennen kuin osasin tunnustaa sen itselleni. Kun sen vihdoin tein, olo helpotti.
  3. Valitse sopiva tapa. Etsi itsellesi sopiva tapa mummoilla. Monet lapsiperheet tarvitsevat apua.
  4. Älä tuputa. Anna lapsien tulla luoksesi ja suhtaudu heihin avoimesti. Varamummolla ei ole kasvatus- tai opetusvastuuta, se tekee kohtaamisista ainutlaatuisia. 
  5. Elä hetkessä. Varamummona siihen on mahdollisuus! Äitinä usein on vähän huono omatunto, mutta varamummi saa vain nauttia joka hetkestä.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Miten pääsisin varamummoksi?

1. Kylämummoilua omaan tahtiin

Mannerheimin Lastensuojeluliiton kylämummit ja -vaarit ovat vapaaehtoisia. Mummit ja vaarit toimivat lasten kanssa muun muassa perhekahviloissa, päiväkodeissa, kerhoissa, kouluissa ja kirjastoissa.

Noin puolet heistä käy tapaamassa lapsia kerran viikossa, muut harvemmin tai useammin. Jokainen voi osallistua omien voimiensa ja elämäntilanteensa mukaan. Kylämummeille ja -vaareille järjestetään perehdytystä ja vertaistoimintaa.

Lisätietoa: mll.fi

2. Ala mummoksi napin painalluksella

Nappi Naapuri -nettipalvelussa voi tehdä aloitteita, keskustella ja tarjota tai pyytää apua. Se näyttää asiat ja palvelut, jotka löytyvät käyttäjän lähiympäristöstä.
Palvelu on maksuton, mutta siihen on kirjauduttava.

Uusimpana palveluna Nappi Naapuriin on tullut Varamummo-kategoria, jonka avulla voi etsiä varamummoa tai tarjota itseään mummoksi. Nappi Naapuri -palvelun kehittäjän Pauliina Seppälän mukaan muutamia hienoja varamummosuhteita on palvelun avulla jo luotu.

Lisätietoja: nappinaapuri.fi

70-vuotias Paula Koivuniemi elää juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Jalka nousee vielä festarikeikoilla ja vapaa-ajalla. Lämmöllä Paula muistelee elämänsä miehiä.

Rauhallinen kahvila on yhtäkkiä täynnä elämää. Paula Koivuniemen käheä nauru täyttää tilan ja saa asiakkaiden päät kääntymään.

Näyttävä sisääntulo ei ole tarkoituksellista huomion hakemista. Paulan karisma vain sattuu olemaan isompi kuin meillä muilla. Tähdeksi ei tulla sattumalta.

Ulkoistettu stressi

Paulan seurassa on – kuten lähes aina ja kaikkialla – hänen avustajansa Laura Vuorinen. He täydentävät toisensa lauseita ja räjähtävät vähän väliä nauruun. Kaksikon suhde on tiivis. Laura on muuttanut asumaan samaan rappuun Paulan kanssa, ja heillä on kissa yhteishuoltajuudessa. Se viettää yöt Lauralla, ja tämä käy aamuisin päästämässä sen Paulan asuntoon.

– Olen antanut Lauralle aika paljon valtuuksia tehdä päätöksiä puolestani. On hyvä, että apuna on tuollainen ihminen, koska innostun kauhean nopeasti. Suostuisin liian moniin menoihin, sillä yllätyn aina iloisesti, että miten minua vielä tässä iässä pyydetään kivoihin juttuihin mukaan.

Lauran tehtävä on kaivaa kalenteri esiin ja sanoa, jos aikaa uusille esiintymisille ei ole. Välillä on pakko sanoa hienoillekin tarjouksille ei.

– Periaatteeni on, että teen kaiken hyvin. Kiireessä pitää puristaa itsestään liikaa, eikä se ole hyväksi. Sitten menee pari päivää levätessä.

"Viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä."

Paulan äänelle stressi on pahin vihollinen. Se vetää äänen tukkoon.

– Olen ulkoistanut stressin Lauralle, mutta ei hänenkään tarvitse tätä enää pitkään jaksaa. En minä näitä hommia enää seiskavitosena tee.

– Viimeksi se ikäraja oli 70 vuotta, Laura nauraa väliin.

Paras ikä

Helsingin Sanomien kuukausiliite teki vuonna 1991 ison artikkelin Paula Koivuniemen 25-vuotisjuhlakiertueelta. Jutussa silloin 44-vuotias Paula antoi ymmärtää, että ehkä tässä mennään uran viimeisiä vuosia. Yli neljännesvuosisata myöhemmin suosio ja esiintymiset jatkuvat yhä.

– Minua varmaan pelottivat tulevat 50-vuotispäivät. Ajattelin, ettei sen jälkeen voi tehdä enää mitään. Nyt osaan jo sanoa, että viidenkympin jälkeen alkaa hieno elämä. Ei tarvitse enää esittää tai yrittää tai näyttää mitään. Näytöt on siihen mennessä jo annettu – sen jälkeen voi vain nauttia.

Hankalinta ikävaihetta Paula eli kolmikymppisenä. Se oli angstista aikaa, eikä hän ollut sinut itsensä kanssa.

– 30 oli mielestäni niin iso lukema. Nyt voisin sanoa sille nuorelle Paulalle, että ota vaan iisisti, kyllä asiat helpottavat. Vaikka ei kai sitä voi kenellekään sanoa, se aika pitää vain elää läpi.

Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.
Paula tekee ehtiessään keikkoja palvelutaloissa. Niillä keikoilla hän näkee musiikin merkityksen.

Seitsemänkymppinen Paula kuuluu niihin ihmisiin, joista paras ikä on se, jota juuri eletään.

– En todellakaan tunne itseäni vanhaksi. Vielä jalka nousee ja korkokenkä kulkee.

Viime vuosina Paula ei ole tehnyt perinteisiä lavakeikkoja, vaan kiertänyt kesäfestareita ison bändin kanssa. Muutos ei ollut helppo, ja Paula kertoo ikävöivänsä tanssilavojen tunnelmaa ja ihmisten tanssittamista.

Tanssipaikoilla artistilla on mahdollisuus jutella kuuntelijoiden kanssa, mutta festareiden yleisömassaan on mahdotonta saada samanlaista kontaktia.

– Kaikkein pelottavin paikka oli vuonna 2008 Seinäjoen Provinssirockissa. Jännitin takahuoneessa ihan kamalasti, että minut buuataan alas lavalta. Oli uskomatonta mennä esiintymään, kun jengi sittenkin hurrasi ja lauloi mukana.

Isojen konserttien vastapainoksi Paula on tehnyt paljon keikkoja palvelutaloissa, kun on muilta kiireiltään ehtinyt. Pyyntöjä tulee niin usein, ettei kaikkia pysty ottamaan vastaan. Näissä esiintymisissä Paula on nähnyt musiikin merkityksen.

– Kerran pitkään puhumattomana ollut mies alkoi esityksen aikana laulaa mukana. Olin ihan järkyttynyt siitä, mikä voima musiikilla on.

Laulajan ääni sortuu kesken puheen.

– Oi että, olen kauhean kova itkemään.

Nopea kyllästyjä

Vapaapäivinään Paula liikkuu paljon. Sauvakävelyä Paula on harrastanut jo vuosia, mutta nykyään hän hyppää yhä useammin polkupyörän selkään ja viilettää merenrantaan tai kohti Kauppatoria.

– Sauvakävely on mukavaa, mutta pyöräillessä näkee niin paljon enemmän. Suosittelen pyöräilyä kaikille. Se on hyvää liikuntaa, jos vaikka käveleminen väsyttää. Kori vain pyörän keulille ja menoksi. Ja kypärä päähän - se on ehdoton.

Paula on sitä ikäluokkaa, joka liikkui lapsena koko ajan.

– Hiihtämisessä olin hyvä. Minulla on ehkä vieläkin jossain palkintolusikoita. Juoksemisen lopetin, kun täytin 50. Sen jälkeen ei enää paljon kannata juoksennella.

Henkistä voimaa Paula hakee Olarin metsistä, jossa on päivisinkin hiljaista ja rauhallista.

– Olen käynyt siellä ainakin 15 vuotta. Kuljen aina vakireittiä, koska olen kova eksymään.

Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.
Paula rakastaa koiria. Kuvassa puistokaveri Saimi.

Perinteiset liikuntalajit ovat Paulan mieleen. Uusia lajeja hän voi kokeilla, mutta pitkäaikaista harrastajaa hänestä on vaikea saada.

– Olen hyvä kaikessa mitä aloitan, mutta yleensä ne vain loppuvat lyhyeen, kun kyllästyn. Kerran kävin hot joogassa, vaikka en ole kaikkein notkein ihminen. Se ei ollut minun juttuni. Mietin koko tunnin ajan, mistä ovesta pääsisin konttaamaan karkuun.

Muutama vuosi sitten Paula loukkasi olkapäänsä kaatuessaan, ja toinenkin olka rutisee ikävästi.

– Olkapäilläni ei tehdä enää mitään kuntosalilla, mutta kyllä niillä muuten pärjää loppuelämän. Ärsyttävää, kun muuten olen ihan terve. No, laulu luistaa ja sanat muistaa.

Paula on ollut pienestä pitäen intohimoinen penkkiurheilija. Se on lapsuudenkodin peruja, sillä isä vei Paulaa ja hänen sisaruksiaan kaikkiin mahdollisiin urheilutapahtumiin. Seinäjoen Pallon ja Seinäjoen Sisun katsomot tulivat jo varhain tutuiksi.

– Nyt Seinäjoen Jalkapalloklubi pärjää liigassa ja olen kova SJK-fani. Jalkapallo kiinnostaa muutenkin. Kävin Lauran kanssa katsomassa Suomi-Islanti-MM-karsintaottelun Islannissa. En tiedä mikä päähänpisto sekin oli.

Televisiosta Paula seuraa intohimoisesti tennistä.

– Vuoden kuluttua tarkoitukseni on lähteä katsomaan kaikki Grand Slam -kisat Eurooppaan, Amerikkaan ja Australiaan, jossa en ole koskaan käynyt.

Pulla ei imeydy

– Moni ihmettelee hoikkuuttani, mutta kyllä minä herkuttelenkin. Rakastan pullaa ja jäätelöä ja karkkeja. Ehkä liikun niin paljon, että energiaa kuluukin. Tai sitten pulla ei vain enää imeydy tässä iässä.

Esiintyvän artistin ulkonäköpaineet ovat Paulalle tuttuja.

– Olen aina ollut siitä tarkka, että vaatteet, kampaus ja meikit ovat kunnossa, kun menen ihmisten eteen. Hoikkuus on tietysti plussaa. Parikymmentä vuotta sitten olin vähän pyöreämpi, mutta pulska en ole ollut koskaan.

Korkokenkiä hän käyttää aina esiintyessään.

– Ihmiset tulevat välillä ihmettelemään, miten voin kävellä niin korkeilla koroilla. Vastaan, että minä juoksenkin näillä!

Keikkapäivänä Paula syö yleensä hiukan kanaa tai lihaa ja salaattia. Ne pitävät nälkää hyvin, sillä ennen esiintymistä hän ei enää voi syödä mitään. Arjessa ruokalistalla on paljon kalaa. Keikkamakkarat Paula on jättänyt väliin jo pitkään, vaikka tanssilavoilla niitä edelleen tarjoillaan.

"En osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat."

Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.
Paulan mielestä Helsinki on upea pyöräilykaupunki.

Alkoholia Paula käyttää harvoin, ja juo korkeintaan yhden oluen tai pari lasia samppanjaa.

– Festareiden takahuoneissa on tarjolla tosi hyviä ja terveellisiä ruokia, sillä moni muusikkokin on nykyään aikamoinen ruokahifistelijä. Olin aluksi festareilla monttu auki, että kylläpä poppareita hemmotellaan.

Takavuosina lavoilla ei välttämättä ollut lainkaan tarjoiluja artisteille. Kahvin ja pullan sai itse hakea kahviosta. Jos keikkajärjestäjät kysyvät toiveita takahuonetarjoiluista, Paula haluaa vain hedelmiä.

Paulan aamut alkavat aina kahvilla ja kaurapuurolla marjojen kera. Pakastimessa on oltava mustikoita ja vadelmia.

– Itse en osaa laittaa ruokaa, mutta minulla on ollut aina miehiä, jotka kokkaavat. Nykyään Laura laittaa ruokani.

Muistojen miehet

Paula katselee lempeästi vieressään istuvaa Lauraa.

– On hienoa, että lähelläni on tuollainen nuori ihminen. Hänen ajatuksensa ovat vähän erilaisia kuin vanhempien ihmisten.

Kiireisen artistin luottoystävien määrä on pieni, mutta yhteys tiivis.

– Ei ihmisiä tarvitse montaa olla. Eikä omia asioita tarvitse kertoa kaikille. Riittää, että yksikin tietää kaiken.

Paula on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen liitto Harri Lehden kanssa alkoi 1969, ja samana vuonna syntyi Toni. Keikoille Paula lähti kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, vauva mukanaan.

– Olen aina pistänyt työn etusijalle, silloinkin kun olen ollut naimisissa. Miehillä ei ole ollut siihen paljon sanottavaa.

70-luvun puolivälissä päättyneen liiton jälkeen ehti vierähtää yli 20 vuotta ennen kuin Paula avioitui uudestaan. Liitto Hannu Hiltusen kanssa kesti vain kaksi vuotta.

Yksityiselämän ongelmat vaikuttavat myös työntekoon.

– Minulta lähtee silloin ääni. Kun näin on joskus käynyt, tilanteet ovat olleet kauheita. Keikalle on vain ollut pakko mennä. Ihmiset ovat katsoneet pää kallellaan, että mitä tuokin tuossa yrittää.

Paula vaikenee hetkeksi.

– Kaikenlaisissa tilanteissa tätäkin työtä on tullut tehtyä.

– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.
– Tunnistan todelliset ystäväni, Paula sanoo.

Julkinen elämä on vaikeuttanut Paulan seurustelusuhteita. Miehet ovat olleet arkoja lähestymään häntä, saati sitten seurustelemaan. Paula ymmärtää sen. Elämä julkisuudessa voi olla karua, jos siihen ei ole tottunut. Kaikki eivät halua asioitaan julkiseen myllyyn.

– En voi silti valittaa. Minulla on ollut hienoja miehiä elämässäni.

Paula on edelleen ystävä entisten aviomiesten ja monien miesystävienkin kanssa.

– En tunne menneistä minkäänlaista katkeruutta, vihasta puhumattakaan. Yhdessä eletty aika on ollut hienoa. Sitten se ei vain ole kestänyt. Joku miehistäni ei ehkä halua olla enää tekemisissä, mutta esimerkiksi Ilkka Kanervan kanssa olemme yhä hyviä kavereita.

Paula pyörittelee päätään ja hymyilee.

– Elämä on kuitenkin lyhyt. Ennemmin kannattaa olla kaveri.

5 Paulan hyvän mielen laulua

  1. Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä. "Kappaleessa puhuttelevat Eino Leinon teksti ja Vesa-Matti Loirin tunteikas tulkinta."
  2. Olavi Virta: Sininen huvimaja. "Laulu tuo minulle mieleen lapsuuden ja kotitalon huvimajan."
  3. Topi Sorsakoski: Yksinäisyys. "Olavi Virran aikoinaan levyttämä kappale. Sorsakosken versiossa on myös maaginen tunnelma."
  4. Seppo Ruohonen: Kun jo saapuu yö. "Matin ja Tepon upea oopperalaulajaveli tulkitsee hienosti kappaleen operetista Kreivitär Mariza."
  5. Jari Sillanpää: Satulinna. "Ehdottomasti yksi parhaista kotimaisista iskelmistä."

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.

Paula Koivuniemi

  • Syntynyt: Seinäjoella vuonna 1947.
  • Asuu: Helsingissä.
  • Perhe: Aikuinen poika. Ollut kahdesti naimisissa.
  • Työ: Levytysura alkoi 19-vuotiaana vuonna 1966. Julkaissut 25 albumia, joista viimeisin, Duetot, ilmestyi viime vuonna. Paulan levyjä on myyty puolisen miljoonaa kappaletta.
  • Motto: Tässä iässä pitää tehdä sitä, mitä osaa ja pystyy.