Helena ja Heikki palasivat yhteen ja tekivät seitsemän oivallusta rakkaudesta

Kuinka niin kamalasta tilanteesta voi kasvaa jotain näin ihanaa? Sitä Helena ja Heikki Kovero ihmettelevät usein. Takana on yli viisitoista vuotta, jolloin pariskunta kävi toistensa hermoille. Niistä kymmenen vuotta vierähti niin, että kummankin koti oli samassa pihapiirissä Porissa, mutta Helena ja Heikki elivät erossa toisistaan.

Papu-kissa kurkistaa sisään keittiön avoimesta ikkunasta, ja Heikki juttelee sille pehmeästi. Aiemmin lepertely olisi ärsyttänyt Helenaa, nyt se on hänestä suloista. Ennen myös Heikin puujalkavitsit saivat Helenan kiukustumaan, nykyään he nauravat niille yhdessä.

Siihen tarvittiin pitkä matka sekä seitsemän oivallusta, joita ilman Helena, 70, ja Heikki, 69, eivät olisi nyt yhdessä.

1. Ylpeys tuhoaa rakkauden

Elettiin 90-luvun alkua. Helenalla oli takanaan ero, ja Heikin ensimmäinen avioliitto oli kriisissä. Samaan aikaan Heikin bändiin etsittiin uutta laulajaa. Helena haki paikkaa ja tuli valituksi.

– Se oli vuosisadan rakkaustarina alusta saakka, Heikki sanoo.

Heikillä oli kaksi lasta edellisestä liitostaan, ja hän toivoi ihanaa uusperhe-elämää Helenan kanssa. Sen sijaan arki tuli nopeasti vastaan.

Lastenkasvatuksestakin tuli erimielisyyttä.

Ensimmäinen yhteinen koti oli mukavan väljä vuokra-asunto, mutta muutaman vuoden päästä pariskunta osti oman rivitaloasunnon. Pieni koti oli neljälle ahdas, omaa tilaa ei ollut kenelläkään. 

Lastenkasvatuksestakin tuli erimielisyyttä. Helena halusi, että lapset osallistuvat enemmän kotitöihin, Heikki taas piti Helenaa liian tiukkana.

– Tuntui, että olin lopulta perheessä vain piika, joka laittoi ruokaa ja siivosi. Romantiikkakin alkoi haihtua, Helena sanoo.

Perhe löysi omakotitalon, jossa oli enemmän tilaa, mutta muutoin tilanne ei parantunut.

Läheisyys kutistui siihen, että lauantai-iltana Heikki saattoi kysäistä arkisesti ”miten olis?” seksiin viitaten. Helena olisi toivonut enemmän viettelevää puhetta ja hellyyttä.

"En tajunnut ollenkaan, että sinähän halusit yhteistä aikaa."

Kerran Helena ehdotti, että he lähtisivät risteilylle kahdestaan. Heikki kieltäytyi, häntä ei huvittanut lähteä ihmispaljouteen.

– En tajunnut ollenkaan, että sinähän halusit yhteistä aikaa, Heikki sanoo.

Pariterapiassa asiat tuntuivat vain lukkiutuvan. Heikki oli lukenut tunneasioista ja koki tietävänsä kaiken paremmin. Helena ei saanut suunvuoroa ja turhautui.

Moni asia meni solmuun samaan aikaan niin, että lopulta Heikki sairastui masennukseen. 

Siitä alkoi pitkä jääkausi. Välillä Heikki yritti kysellä, oliko Helenan sydämen päällä olevaan, tiukasti suljettuun kanteen tullut yhtään rakoa. Kansi on kiinni, eikä aukea, Helena ilmoitti.

– Se tuntui kamalalta. Olin katkera, että meidän uusperhe-elämä meni näin. Kun meillä oli se vuosisadan rakkaus, joka pääsi kuolemaan, Heikki sanoo.

2. Omaa tilaa molemmille

Heikki muutti asumaan yhteisen omakotitalon päädyssä olevaan yksiöön. He päättivät jatkaa elämää yhdessä, mutta eronneina. Avioero ja lopullinen erilleen muuttaminen eivät tuntuneet kummastakaan hyvältä ajatukselta.

Lisäksi oli Helenan vanha äiti, joka asui pihatalossa. Helena ja Heikki olivat ostaneet kotinsa aikoinaan juuri siksi, että Helenan äiti voisi muuttaa samaan pihapiiriin. Kun anoppi pääsi hoitokotiin, Heikki muutti talon päädystä pihataloon.

Jos toinen haki etäisyyttä, toinen saattoi loukkaantua.

Vaikka pariskunnan suhde oli poikki, yhteistä oli edelleen myös työpaikka TE–toimistossa. Helena ja Heikki kulkivat joka päivä työmatkat yhdessä samalla autolla.

– Ennen kuin rakastuimme uudestaan, emme ajatelleet ollenkaan omaa tilaa. Jos toinen haki etäisyyttä, toinen saattoi loukkaantua. Tässä iässä ymmärtää paremmin oman tilan tarpeen, Helena sanoo.

3. Muista miksi valitsit hänet

Kun eroa oli takana kymmenen vuotta, Heikki tapasi toisen naisen ja alkoi seurustella.

– Ilman Heikin suhdetta emme olisi ikinä päässeet tähän, missä nyt olemme. Se oli suuren suuri siunaus, Helena sanoo.

Aluksi Heikin uusi rakkaus tuntui ihan muulta kuin siunaukselta. Suhde oli niin suuri järkytys, että Helena sai pahoja vapinakohtauksia.

Heikki noudatti yhteisesti sovittuja sääntöjä ja tapasi naisystäväänsä tämän luona toisella paikkakunnalla.

Heikin vastaus sai sydämen hypähtämään.

Silloin Helenan horkkakohtaukset pahenivat. Välillä Helena soitti Heikille ja pyysi tulemaan kotiin luokseen.

– Kun oli vaikeinta, muistelin, miksi alun perin rakastuin Heikkiin. Tajusin vihdoin, mitä olin heittämässä pois likaveden mukana.

Lopulta Helenan oli pakko kohdata oma ylpeytensä ja kysyä Heikiltä, oliko tällä enää tunteita häntä kohtaan. 

Vastaus sai sydämen hypähtämään.

Heikki sanoi hiljaisella äänellä: ”Joo.”

4. Rakkaus on tahdon asia

”Menkää terapiaan ja selvittäkää solmunne!” Näin sanoi yllättäen Heikin naisystävä. Siitä Helena on tälle hyvin kiitollinen.

– Parisuhde on ensin rakkauden asia, mutta sen jälkeen se on tahdon asia. Kun rakkaus katoaa, tahto joutuu koetukselle. Me tahdoimme korjata suhteemme, Helena sanoo.

Kriisin keskellä heidän oli kuitenkin vaikea nähdä tilannetta selvästi. Apua he saivat seurakunnan tarjoamasta pariterapiasta.

Pappi Eeva-Riitta Koivisto antoi terapiassa kummallekin tasapuolisesti aikaa ja jakoi puheenvuorot. Helena ehdotti lisäksi, että puhuttaisiin pelkästään totta.

– Vaikka joku asia sattuisi kuinka helkkaristi, se on sanottava toiselle rehellisesti ja avoimesti, Helena sanoo.

5. Opi riitelemään, halaa paljon

Riita ei ole maailmanloppu.

Oivallus syntyi keskellä yhtä tulista kiistaa. Tapahtui se tavallinen: Helena purskahti itkuun, ja Heikki loukkaantui. Ei hän nyt noin tarkoittanut, Helena oli taas ymmärtänyt väärin. Kiukutti, turhautti, ja riita jumittui siihen.

”No mitä sä tahdot?” Heikki puuskahti.

”Ota syliin!”

Muuta ei tarvittu. Heikki kaappasi Helenan halaukseen.

Erityisesti illalla viimeiseksi kuuluu halata, kunnolla.

Heikin lapsuuden perheessä ei juuri halailtu, eikä Heikki muista yhtään kertaa, jolloin olisi istunut äitinsä sylissä. Nykyään Heikki rutistaa Helenaa joka välissä. Erityisesti illalla viimeiseksi kuuluu halata, kunnolla.

– Sinähän halaat, kun ollaan syötykin, Helena sanoo ja nauraa.

Intohimo on muuttunut lempeäksi ja lämpimäksi.

Eroottinen yhteyskin on syventynyt. Fyysisestä läheisyydestä ja seksistä on tullut suhteessa valtavan tärkeää, pariskunta kertoo.

Intohimoa on taas melkein kuin alkuhuumassa, yli kolmekymmentä vuotta sitten. Mutta nyt siihen liittyy jotain uutta ja olennaista.

– Intohimo on muuttunut lempeäksi ja lämpimäksi. Ja meillä on hirveän hauskaa! Tähän uuteen läheisyyteen kuuluu suuri ilo, nauramme ja pelleilemme tosi paljon, Helena sanoo.

6. Kehu toista, hyväksy itsesi

Heikki ja Helena osaavat sanoa, kuinka paljon arvostavat toisiaan.

– Sinä hurmasit minut älylläsi, Helena sanoo.

– Vieläkin ihailen tiedonjanoasi, kuinka haluat ottaa selvää kaikesta. Olet myös aina valmis auttamaan toisia, hän jatkaa.

– Ja sinä olet kätevä käsistäsi, Heikki sanoo.

– Osaat neuloa, askartelet enkeleitä ja hienoja kortteja, ompelet vaatteita ja virkkaat pitsiliinoja. Laatoitit jopa pesuhuoneen. Minä olen kyllä hyvissä hoteissa. Leikkaat hiukseni ja lisäksi olet tosi hyvä kokki.

– Ja sitten ihmettelet mitä varten sun massu kasvaa, Helena sanoo ja naurahtaa.

"Sinäkin hyväksyt minut, puutteineni päivineni."

Oikeasti sellaiset pikkuseikat kuin pari lisäkiloa eivät harmita kumpaakaan enää samalla tavalla kuin aiemmin.

Molemmat ovat opetelleet hyväksymään myös iän tuomia muutoksia, ryppyjä ja harvenevia hiuksia. Siinä auttaa vilpitön ihailu, jota kumpikin saa toiselta.

– En aluksi uskonut, että itse asiassa tykkäät, kun olen vähän pullea. Kun sen oivalsin, niin onpa ollut ihanaa olla, Helena sanoo.

– Sinäkin hyväksyt minut, puutteineni päivineni. Saan olla sellainen kuin olen.

7. Menneitä ei märehditä

Kymmenen vuotta yhdessä mutta yksinäisinä on pitkä aika. Mutta Helena ja Heikki eivät ajattele, että ne olisivat hukkaan heitettyjä vuosia.

– Ehkä se vaati sen kaiken ikävän. Emme olisi muutoin osanneet hakea apua tai ymmärtäneet, että itsessäkin voi olla vikaa. Menneitä voi muistella, mutta niitä ei kannata märehtiä. Kiitän mieluummin siitä, kuinka onnellisia nyt olemme, Helena sanoo.

Lue juttu kokonaisuudessaan ET-lehdestä 4/23. Tilaajana voit lukea sen myös täällä. Jos et ole vielä ET-lehden tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun tai tilaa lehti täältä.