Minna Lindgrenin kolumni: "Muistan niin kuin haluan"

Kun olimme sisarusteni kanssa nuorempia, kinastelimme usein siitä, kuka muisti asiat oikein. Käsityksemme yhteisestä lapsuudesta, kodista, sukulaisista ja tapahtumista saattoivat olla hyvinkin erilaisia.

Osittain se johtuu siitä, että minulla, kuopuksella, on 15 vuoden ikäero esikoiseen. Ja meidän väliimme mahtuu kolme erilaista oikein muistajaa, joten näkökulmia on riittämiin.

Kun muistajia on monta, näkökulmiakin on riittämiin.

Enää emme kinastele. Olemme lopultakin ymmärtäneet, että jokainen muistaa tavallaan.

Yhden mielestä naapuri oli pelottava, toisen mielestä hauska, kolmannen mukaan alkoholisti.

Kesäsin satoi aina – vai paistoiko sittenkin aurinko?

Kesäisin aina satoi eikä ollut mitään tekemistä tai viikot mökillä olivat parasta aikaa, kun aurinko paistoi ja sai tehdä mitä huvitti.

Sunnuntaisin syötiin broileria, eipäs kun kanaa, ei suinkaan vaan paistettuja silakoita. Jotain herkkua kuitenkin.

Luotamme muistiin enemmän kuin faktoihin. Asia tapahtui niin kuin sen muistan, olinhan paikalla.

Kaikkein pettävin muisti on silloin, kun keskitytään perheen asioihin. Sukutarinoita ei tarkisteta, ne ovat suullista perimää ja omia kokemuksia.

Toimittajana törmään tähän toistuvasti. Moni hauska tarina putoaa pois jutusta, sillä kun tarkistan faktat, ne osoittautuivat fiktioksi.

Moni hauska muisto osoittautuukin fiktioksi.

Isoisä oli kuollut kolme vuotta ennen kuin talo paloi ja kukko tapettiin talvella, joten vauhdikas tarina isoisästä, tulipalosta ja kukosta oli yhdistelmä eri tapahtumista.

Kukapa sitä ikäviä juttuja kertoisi, kuten äitini sanoi. Vai oliko se eno, kuten veljeni väittää, vai ukki, niin kuin siskoni muistaa?

Muistot muokkaavat persoonaamme ja mielialojamme. Kun muistan iloisia asioita, olen hyväntuulinen ja positiivinen. Vaikeat muistot aiheuttavat traumoja ja alkavat vaikuttaa kokemuksiimme.

Pahimmillaan negatiiviset muistot ruokkivat toisiaan ja kasautuvat. Silloin taakka kasvaa.

Nostalgia on paranneltua muistamista ja siten mielen hoitamista. Haluamme muistaa menneestä kullatun version, koska niin voimme paremmin.

Ystäväni palasi lapsuutensa kesämaisemiin 70 vuoden tauon jälkeen ja joutui pettymään. "Oli virhe mennä sinne", hän sanoi. "Mikään ei ollut niin kuin muistin."Hänelle tuli paha mieli, kun omat muistot vesittyivät. Viisaasti hän totesi, ettei hyviin muistoihin pidä palata. Ne on vain säilytettävä.

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 23/2019.