ET-lehden kolumnisti Minna Lindgren on kehittänyt penkkiteorian. Sen mukaan pahimman vaihtoehdon poistaminen johtaa usein hyvienkin asioiden katoamiseen.

Suomessa on tapana tehdä ratkaisuja aina pahimman vaihtoehdon poistamiseksi. Silloin ei välitetä siitä, että samalla hulahtaa viemäriin hyviä asioita. Tätä tapahtuu kaikkialla yhteiskunnassa, terveydenhoidosta julkisten tilojen maisemointiin.

Havainnollistan asiaa kauan sitten kehittämälläni penkkiteorialla. Se on liioiteltu ja absurdi, tietysti, koska kirjailijana säikyttelen ihmisiä kärjistetyllä fiktiolla pohtimaan vallitsevia oloja.

Kuvitellaan siis kaupunki, josta poistetaan penkit julkisilta paikoilta, koska niillä saattaa istua kaikenlaisia joutilaita olentoja. Tiedättehän: pultsareita, työttömiä, vanhuksia. Sellaiset pilaavat julkisivun. Koska penkit keräävät ikävää materiaalia, penkkien poistaminen poistaa ongelman. Ahkerat kaupunkilaiset täyttävät katukuvan eivätkä kiireisinä ryntäillessään joudu kohtaamaan joutilaisuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vanhus jaksaa kävellä kauppaan, mutta ennen paluumatkaa hänen täytyy levähtää hetki penkillä.

Nyt kuvitellaan kotona asuva terve vanhus, joka käy päivittäin kaupassa. Sinne on hieman matkaa, koska kaupat on keskitetty ostosryppäisiin ja kivijalkatiloissa pyöritetään asianajotoimistoja, jalkahoitoloita ja kauneussalonkeja. Vanhus jaksaa kävellä kauppaan ja tehdä ostoksensa, mutta ennen paluumatkaa hänen täytyy levähtää hetki penkillä. Painavan kauppakassin kanssa on hyvä istahtaa toviksi myös puolivälissä taivalta. Puiston penkillä on muitakin ikätovereita, ja jutustelu virkistää sekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Koska missään ei ole penkkejä, vanhus ei voi levätä.

Mutta koska missään ei ole penkkejä, vanhus ei voi levätä. Niinpä hän ei enää pääse kauppaan. Hän turvautuu kotihoitoon tai kaupan kantopalveluun, ei enää ulkoile eikä liiku päivittäin. Kontaktit muihin ihmisiin kutistuvat kiireiseen, päivittäin vaihtuvaan hoitajaan. Vanhuksen kunto rapistuu, mieli sulkeutuu ja hän tarvitsee yhä enemmän apua ja hoitoa. Se tulee varmasti kalliimmaksi kuin muutaman penkin sietäminen kaupungissa.

Hupsu teoriani on valitettavasti käynyt toteen. Hiljattain kerrottiin Helsingin Munkkivuoren ostoskeskuksen päätöksestä poistaa penkit alueeltaan. Tehoremontissa muokattiin myös ostoskeskuksen aukiolla olevat kiviaidat istumiskelvottomiksi. Perustelussa sanottiin suoraan, ettei aukioille ja toreille haluta ihmisiä, jotka vain kuluttavat aikaansa.

Lääkitsemme oireita, poistelemme penkkejä.

Operaatio liittyy Helsingin tavoitteeseen poistaa epäviihtyisyyttä. Penkit ovat syy häiriökäyttäytymiseen, ja kaikenlainen oleskelu on häiriöksi. Oireesta tuli syy eikä seuraus. Lääkitsemme oireita, poistelemme penkkejä.

Pieni protesti olisi paikallaan. Ehkä esimerkkivanhuksemme istuu seuraavalla kauppareissulla kukkapenkkiin, liikenteenjakajalle tai suorastaan jalkakäytävälle.

Toreille ei haluta ihmisiä, jotka vain kuluttavat aikaansa.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 5/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla