Matalasta sohvapöydästä tuli tärkeä ET:n päätoimittajalle Katriinalle, sillä se oli hänelle tuttu lapsuusvuosista saakka. Lopulta sielukas pöytä joutui sisustuskierteen uhriksi.

Pidän sisustamisesta, mutten koskaan uusi kerralla koko huoneen sisustusta. Sen sijaan vaihdan kalustusta pala kerrallaan, minkä vuoksi olen jatkuvassa sisustuskierteessä. Ongelmaa ei tietenkään helpota se, että minun on joskus vaikea luopua joistain huonekaluista. Erityisesti kiinnyin Haimin pöytään.

Saimme pöydän 90-luvulla isältäni ensimmäiseen omaan kotiimme, lapsuuden perintönä. Vanhempani puhuivat aina Haimin pöydästä, ja nimi lausuttiin erityisen painokkaasti. Vasta myöhemmin minulle selvisi, ettei Haimi ollut sukulaistäti vaan huonekalutehdas – tosin tärkeä sellainen.

”Jos huonekaluilla olisi sielu, Haimin pöydällä olisi ollut sellainen.”

Matala sohvapöytä löysi heti paikkansa nuoressa perheessämme. Sen punertavanruskea pinta hohti olohuoneessa hillitysti, jotenkin ujosti. Jos huonekaluilla olisi sielu, Haimin pöydällä olisi ollut sellainen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Haimi toimi hyvänä askartelupöytänä tyttärillemme, kunhan olimme ensin päällystäneet sen paksulla kernikankaalla. Sittemmin elämä Haimin ympärillä rauhoittui, ja se sai paikan televisiopöytänä. Vielä tytärten ylioppilasjuhlissa se oli kunniapaikalla keskellä olohuonetta kukkamaljakko kruununaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosien kuluessa alkoi kuitenkin tuntua, että Haimi vei asunnosta liikaa tilaa. Mieheni kantoi pöydän vintille. Pian hän kantoi sen takaisin olohuoneeseen, sillä olohuone ilman Haimia tuntui tyhjältä. Jouluna se joutui kuusen tieltä taas vintille. Neljä kerrosta ylös alas seiniä kolhimatta alkoi sujua rutiinilla, ja naapuritkin oppivat käytävässä tuntemaan pöydän. Jotkut jopa tervehtivät sitä. "Kas, siinähän se Haimin pöytä", naapuri sanoi.

”Tänä syksynä veimme sen lopulta viimeiselle matkalle.”

Kerta kerralta pöytää oli yhä vaikeampi istuttaa vinttivisiitin jälkeen olohuoneeseen. Tänä syksynä veimme sen lopulta sen viimeiselle matkalle SPR:n kierrätystavarataloon. Olo on haikea, mutta olen varma, että sille löytyy jostain uusi, hyvä koti.

Sisustuskierteeni jatkuu, mutta Haimin tilalle ei tule koskaan toista.

Viihtyisiä koti-iltoja syksyn pimetessä!”

Teksti on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2018.

Sisältö jatkuu mainoksen alla