Hienot tatuoinnit lihovat, laihtuvat ja rypistyvät kantajansa mukana, ET:n kolumnisti Pirkko Arstila muistuttaa.

Pikalinjan etupenkillä istui mustiin pukeutunut isokokoinen nuori mies, jonka paljaassa päässä tökötti kaksi metallista pikku sarvea. Niittejä oli myös korvissa, kulmissa, sieraimissa ja huulissa. Hän halusi olla paholainen.

Istahdin lumoutuneena miehen taakse. Olivatko sarvet kasvaneet itsekseen, liimattu päänahkaan vai naulattu vasaralla? Myös kaulahuiviksi luulemani mustankirjava kuvio oli tatuointi. Se näytti jatkuvan avoimen jakun kaula-aukosta syvälle hänen pimeisiin uumeniinsa.

Sitten bussiin astui joka äidin unelmavävy, vaalea, siisti, hyvin parturoitu nuorukainen. Hänkin kiinnitti katseensa paholaiseen. Bussin lähdettyä liikkeelle hän siirtyi miehen lähelle ja lausahti ihailevasti: ”Aika makeet! Kuka ne on tehnyt?” Miehet aloittivat asiantuntevan keskustelun tatuoinneista. Kenties unelmavävylläkin oli puseronsa alla liekehtiviä lohikäärmeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Yritin kuvitella bussin paholaista joskus vuosien kuluttua palvelutalon käytävillä. Hän näyttäisi hirviöltä, mutta ehkäpä kaikilla muillakin siellä olisi sarvet ja niittejä vaikka varpaankynsissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Etelän uima-altaalla ihmettelin brittiperhettä, jossa isovanhemmat ja lapset perheineen olivat kaikki ympäriinsä tapetoituja liskoilla ja käärmeillä. Ainoa ”puhdas” oli sylivauva. Vuodet ja aurinko yhdessä olivat muuttaneet tatuoinnit yhdeksi sameaksi, kurttuiseksi mustikkasopaksi.

Vuodet eivät kunnioita ”tatskoja”. Hienot kuviot lihovat, laihtuvat ja rypistyvät kantajansa mukana, tiikeristä tulee juovikas possu, ruususta kurtturuusu, lohikäärmeestä kastemato. Kuvioiden poistaminen maksaa huomattavasti enemmän kuin niiden hankinta.

New Yorkissa on nähty näyttely tatuointien 300-vuotisesta historiasta. En ollut ennen tiennytkään, että viktoriaanisen ajan yläluokan naiset ottivat pieniä tatuointeja kapinan merkeiksi, näyttääkseen, että he omistavat oman kehonsa. Lady Randolph Churchillillä, Winston Churchillin äidillä, oli ranteessa hihan peitossa pieni käärmekuvio. New Yorkin muodikkaissa piireissä arviolta kolme neljästä naisesta kantoi katseilta piilossa perhosia ja kukkasia, suffragettien tunnuksia.

Kätkeytyykö nykyiseen tatuointi-innostukseen myös jokin kapinointi? Vai ovatko ne vain oman egon korostamista ilman hajuakaan siitä, mitä ihon vanheneminen kuvioille aiheuttaa?

Teksti on julkaistu ET-lehdessä 11/2017

Vierailija

Tottahan tuossa Arstilan jutussa on joka sana, aihe on myös ajankohtainen koska tatuoinnit ovat lisääntyneet hurjaa vauhtia. Jokainen meistä varmasti joskus arvostelee ja sehän on toimittajien työtä, puuttua erilaisiin ajan ilmiöihin. Tatuoinnit ovat nuorilla OK, mutta valitettavasti ne vanhana eivät kovin hyviltä näytä ryppyisellä iholla.

Vierailija

Eikö kolumnistilla ole mitään omaperäistä sanottavaa esim. omasta elämänkokemuksesta kumpuavaa tai ajankohtaisiin aiheisiin liittyvää? Luulisi sydämen sivistystä kertyneen tuossa vaiheessa elämää vähän enemmän. Tympeää kun Pirkon jutut perustuvat muiden arvosteluun ja oman erinomaisuuden toitottamiseen. En tykkää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla