– Pidättäytyminen somesta yhtenä työpäivänä viikossa tehostaisi työtä todellisemmin kuin mikään rakenneuudistus, sanoo Teemu Keskisarja.

En notku netissä. Seitsemän vuotta sitten pistin sukututkijoiden sivustolle kysymyksen 1700-luvun homo-oikeudenkäyntien arkistoista - siinä ainut kytkökseni sosiaaliseen mediaan. Eristys ei syö sananvapauttani vaan varjelee vihapuheelta ja tykkäilyltä. Yhteys pysyy poikki. Jos jollakulla on historioitsijalle nimetöntä julistettavaa, naulatkoon teesinsä baarin lasioveen.

Kaverit kinuavat kokeilemaan Facebookia, se kuulemma vain helpottaa kuulumisten vaihtoa. Miksi antaisin pirulle pikkusormen? Alinomaa näkee älypuhelimen vievän koko käden imettäjältäkin. Koukku jää minulta nielemättä. Mikään ajanhenki ei käännytä minua internetille suvaitsevaiseksi.

”Tietoyhteiskunta” on uusi, valheellinen sana. Miten nykymeininki muka rinnastuu kirjapainotaidon keksimiseen 1400-luvulla? Hakukoneiden suosituimmista kohteista on suunnattomasti tilasto-tietoa, joka kertoo, mikä ihmisiä eniten kiinnostaa. Sen perustella puhukaamme pornoyhteiskunnasta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

En ole yksin. Maan hiljaiset tai huutavan äänet korvessa löytävät toisensa, joskaan eivät keskustelupalstoilta. Netinvihaajia ei voi yleistää kelkasta pudonneiksi. Pikemmin he ovat järki-ihmisiä, joiden on joskus pakko pysytellä kaapissa. Muutosvastarinta on paha leima poliitikolle, tiedemiehelle, virkamiehelle tai duunarillekin. Internet-uskovaiset ovat enemmistö, eikä uskonvapaus vallitse. Kun systeemi virtaviivaistetaan, kannattaako kehityskeskustelussa sanoa, että minä en noista uusista vehkeistä pahemmin perusta?

Totesin telkkarissa, että pidättäytyminen somesta yhtenä työpäivänä viikossa tehostaisi työtä todellisemmin kuin mikään rakenneuudistus. En tiedä, poikiko laskelma nettiraivoa, mutta fyysisiltä henkilöiltä palautetta satelee. Etenkin julkisen sektorin esimiehet kuvailevat saman harminsa. Virastokäytävän varrella alaiset näppäilevät ahkerasti, mutta kun vierestä kurkistaa, ikkuna vaihtuu salamannopeasti joka ruudulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tupakoitsijoiden vainoaminen on naurettavaa, kun heidän taukojensa vaikutuksia vertaa netissä pistäytyjien ansaitsemattomiin palkkoihin. Someriippuvaisen tauot ja ajatuskatkokset ovat totaalisempia kuin nikotiinin takia otetut paussit.

Miksi avokonttorit yleistyvät, vaikka väkeä digitalisoidaan pellolle ja neliöitä piisaa? Ennen omaan työhuoneeseen suljettiin huippuosaaja, jotta tämän tunnit eivät valuisi rupatteluun. Nyt seinättömyys on epätoivoinen yritys karsia joutavaa klikkailua.

No, ehkä tämä ihmisten luomus ei ole pelkästään perkeleestä. Toden sanoakseni, tuo ainokainen someviestini tavoitti kaksi ventovierasta tutkijaa, joilta sain korvaamatonta apua.

En karsasta kirjastotietokantoja, sähköpostia, verkkopankkeja tai Wikipediaa. Historioitsijana en vanno internetin viheliäisyyttä. Keinoelämä rauhoittaa rahvasta kuin sirkushuvi. Se on osaltaan painanut henkirikokset Suomessa kaikkien aikojen pohjalukemiin.

Miljoonat pötyviestit eivät todista, mitä tapahtuu todella. Harva viitsii mellakoida tai puukkotapella, kun sapetuksen voi vuodattaa langattomasti ja melko harmittomasti.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 4/2017.

Vierailija

Tässä nykyisin kaikenkattavassa somehuumassa saa harvoin lukea näin järkevää kannanottoa. Kiitos oikein paljon hyvästä kirjoituksesta.

Minua vaan eivät kiinnosta kaikenmaailman facebookit, twiitit ja twitterit , instagramit ja mitä niitä onkaan. Hyvin olen pärjännyt ilman niitä enkä näe tarvetta avautua asioistani internetmaailmassa.

turhuuden turhuutta kaikki tyynni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla