"Vasta pari nuorinta sukupolvea on välttynyt tosinälän näkemiseltä. Se ei ole perusoikeus, vaan ihme", kirjoittaa ET-lehden uusi kolumnisti ja historoitsija Teemu Keskisarja.

"Pälpätys köyhyyden lisääntymisestä ei puhuttele minua pätkääkään. Historioitsijana tiedän kosolti suomalaisia köyhiä: laskiämpärin litkusta tapelleita kerjäläisiä, luurangonlaihoja vauvoja ja joukkohautojen nimettömiä röykkiöitä. En näppäile köyhyysmietteitäni hetken kuplassa. Omakohtaistakin kokemusta piisaa, joskaan ei kunniallista: jonotin leipää ehkä viimeisen kerran 13 vuotta sitten säästääkseni lantit viinaan.

Taistelu ravinnosta on luomakunnan normaalitila. Massoittain suomalaisia kuoli nälkään viimeksi 1860-luvulla. Sota-ajan armottoman pulan muistaa vielä moni. Vasta pari nuorinta sukupolvea on välttynyt tosinälän näkemiseltä. Se ei ole perusoikeus, vaan Suomen historian veret seisauttavin ihme!

"Tänään sapettaa toimeentulo- tai opintotuen pienuus. Kukaan ei vertaa summia 70-lukuun tai tuettomaan menneisyyteen."

Lyhyt on hyvinvointivaltion syöttilään muisti. Äskeiset onnenpotkut mieltyvät välttämättömyydeksi. Ilman etuisuuksia ei voi elää, vaikka on ennen eletty. Ja eletään tulevaisuudessakin, kun yhteiskunta lyyhistyy taakkansa alle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sanassa sanotaan, että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Niinpä niin. Köyhyys ei vähene saati poistu. Sieluissa se elää iankaikkisesti. Köyhyys ei ole sitä, että itsellä on vähän, vaan sitä, että toisella on enemmän. Suhteellisuus on hieman hämärää mutta kiistatonta. Köyhiä riittää Suomessa yhä, vaikka he ovat tilastollisesti pulskempia kuin rikkaat aikalaisensa ja terveempiä kuin 1800-luvun ylhäisö.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kouluruokaa maustettiin 1970-luvulla sillä tiedolla, ettei kehitysmaan lapsella ole lainkaan suuhunpantavaa. Surkea yritys, niin kuin kaikki vastaavat. Tänään sapettaa toimeentulo- tai opintotuen pienuus. Kukaan ei vertaa summia 1970-lukuun tai tuettomaan menneisyyteen.

Kannattaako avarakatseisuutta vaatiakaan? Tällaisiksi meidät luotiin. Historia ei lohduta. Kukin törsää tai köyhäilee omaa ainutkertaista elämäänsä.

"Kuka keksi käsitteen 'leikkaus'? Köyhiltä ei oteta, vaan annetaan. Vähemmän kuin vuosi sitten, mutta annetaan kuitenkin."

Köyhyys ei ole harha vaan inhimillinen totuus. Sääliksi käy silti yhteiskuntaparkaa. Sitä herjataan hurjemmin kuin muinaista esivaltaa, joka ei osannut muuta kuin verottaa ja pakottaa sotaväkeen.

Kuka mahtoi keksiä käsitteen ”leikkaus”? Siinäpä todiste kielteisen ajattelun tenhosta. Älymystö ja rahvas määkivät yksituumaisina, että leikattu on. Jokin mättää lasku- ja lukutaidossa. Köyhiltä ei oteta, ei myöskään tieteiltä ja taiteilta. Päinvastoin annetaan. Vähemmän kuin vuosi sitten, mutta annetaan kuitenkin, kauhalla pohjattomasta padasta.

Yhteiskunta kokoaa miljardit ja jakaa hyvän edistämiseen ja pahan torjuntaan. Niin pirullista puoluetta ei olekaan, joka kääntäisi asetelman nurin.

Tätä nykyä kiroan veroja ja firmani työeläkemaksuja. Ne kostavat nuoruuden uurastukseni rakennustyömaan kuutamossa. Tunnustan senkin, että nykyinen kiusanhenki kustansi yleishyödyttömät opintoni tohtoriksi saakka.

Tavallinen tallaaja saa yhteiskunnalta halvalla tai ilmaiseksi lukemattomia asioita, laitapuolen kulkijasta puhumattakaan. Mitä epäreilua on sanonnassa ”köyhät kyykkyyn”? Kyykistyminen tekee hyvää rahatilanteesta riippumatta. Kärsimyksiä ei voi budjetoida ulos yksilön päästä. Hoivaajat ja hoivattavat jäävät lopulta yhtä yksin tässä matoisessa maailmassa."

 

Kolumni on julkaistu ET-lehden numerossa 2/2017.

Dave

Sillä, kuinka paljon on kävellyt kouluun tai joutunut syystä tai toisesta liikkumaan ja kulkemaan ei ole mitään tekemistä sen kaupunkiympäristön ja tämän hetkisen todellisuuden kanssa, jossa elämme. Minusta tuo kirjoitus oli vastuuton erityisesti siksi, että se käyttää historiatiedettä ja - tieteilijää viestinsä vakuuttavuuden lisäämiseen. Kansainvälisesti ja erityisesti euroopassa työssäkävijäköyhyyn on räjähtänyt. On maita, joissa jo yli 20 % työssäkäyvästä väestöstä elää köyhyydessä sen vuoksi, että hinnat ovat niin korkeita ja palkat alhaisia! Otetaan tästä esimerkkinä, vaikka oma maamme ja asuminen. Maassamme asuminen on erittäin kallista. Se vie kotitalouden tuloista helposti 30 % - 50 %. Todellisuudessa tuo edellä mainittu tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 2 500 €:n palkasta vaikkapa 1 000 € voi mennä asumiseen. Tätä ennen, veroina ja muina maksuina palkasta on mennyt liki 30 %. Laitetaan vielä listalle energia ja vesi, vaikkapa 40 € kuukaudessa, päädymme tilanteeseen, jossa palkasta on jäljellä noin 800 €. Töihin on useimpien ihmisten pakko mennä joko omalla autolla tai julkisilla, kustannus noin 100 € kuukaudessa. Olemme noin 700 eurossa. Vakuutukset, vaatteet, puhelin, joka sekin on työelämässä välttämättömyys, ja ruoka, alkaa saldo olla jo aika olematon. Otetaan mukaan vielä yksinhuoltajuus, jolloin lapsilisän verran tulee lisää tuloja, mutta kustannukset ovat huomattavasti suuremmat, jos lapsi vaikka harrastaa jotain tai tarvitsee bussilipun koulumatkaan. Käytönnössä pienipalkkaisella ei ole mahdollisuutta säästää! Tuo edellä mainittu on loppupeleissä se hyvä skenaario, sillä kun, otetaan sitten se kotitalous, joka elää tukien varassa, oli syy työttömyys, sairaus, vanha ikä tai mikä tahansa, tilanne onkin todella hankala. Köyhyys on totta, nälkä on totta, syrjäytyminen vähävaraisuuden vuoksi on totta. Vastarinta ja 'keltaiset liivit' kumpuavat kurjuudesta ja yhteiskunnan eriarvoisuudesta, raskaasta työstä, josta saa huonon korvauksen, korkeista hinnoista ja kurjuudesta! Toisin kuin tuon blogin kirjoittaja tuntuu ajattelevan! Erittäin tyhmä ja ajattelematon kirjoitus!

Dave

PKolli kirjoitti:
Olen syntynyt 1940 luvun lopulla ja voin allekirjoittaa kolumnin sanoman. Kansakoulussa ei ollut varsinaisesti kouluruokaa, keittäjä ystävällisesti keitti joka päivä isossa padassaan puuroa, joka omien eväiden kanssa maistui hyvältä.  Oppikoulussa oli kaikki maksullista, myös se ruoka siellä ruokalassa. En osaa sanoa, paljonko viljelijä sai maitolitrastaan, silti sain hyvät kouluvaatteet ja mahdollisuuden käydä koulua, vaikka linja-autolla piti kulkea eikä  sekään kulkenut kotini vierestä. Monet kerrat käveltiin porukalla valtatieltä kotiin, matkaa oli 4 km.  Aamuisin saimme kyydin linja-autolle, joka lähti klo 7. Kävelimme paljon ja olimme siksi paljon ulkona eikä kaupungissakaan kaikki metsät vielä olleet rakennettu. Monet suunnistamiset ja hiihtämiset onnistuivat . Eikä kukaan valittanut tai kiusannut . Tämä ilmiö siitä, mitä kullekin kuuluu ja että yhteiskunnan pitää hoitaa kaikki , syntyi varmaan jo tuolla 1980 luvulla. Vauhti on tietenkin vain kiihtynyt.  Toisaalta nykypäivän media kilpailee siitä, miten voisi häijymmin joku negatiivinen asia ilmoittaa. Sekin taitaa olla totta, että harva ihminen, oli sitten nuori tai vanha ihan oikeasti pohtii asioita. On niin helppo lukea otsikko iltapäivälehdestä ja omaksua siitä mielipide. Sen tähden tarvitaan  asioita avaavia kirjoituksia, kuten edellä oleva kolumni, kiitos kirjoittajalle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla