Salatut elämät -ohjelman Seppo Taalasmaana tunnettu näyttelijä Jarmo Koski rakastaa leikkimistä ja ruuanlaittoa. Yksinäisinä hetkinä syntyy abstraktia taidetta. Juttusarjassa tuttu kasvo kertoo elämänsä tärkeistä numeroista.
2516 jaksoa
Esiinnyin tv-sarjassa Salatut elämät yhtäjaksoisesti 14 vuotta. Joukossa oli hyviä vuosia, mutta myös kyllästymistä.
Kun lopetin 2013, oli jännittävää päästä toteuttamaan itseään vapaammin taiteilijana. Tein dubbauksia eli jälkiäänityksiä ja vierailin eri teattereissa. Esitin muun muassa Mielensäpahoittajan pääosaa Porin teatterissa ja olin mukana Seinäjoen Kaupunginteatterin Kvartetti-näytelmässä.
Salattuja elämiä kuvataan minuuttiaikataululla. Vielä kaksi vuotta lähtöni jälkeen saatoin herätä yö- ja päiväunilta kauhun sävähdykseen: Pitäisikö minun nyt olla jossain? Olenko ehtinyt harjoitella vuorosanani?
3 lasta
Lapseni, joista nuorin on 30-vuotias, ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. Kun he olivat pieniä, työskentelin lastenteatterissa, joten pääsin päivänäytösten jälkeen hakemaan heidät hoidosta ja koulusta. Laitoin heille ruokaa ja leikin heidän kanssaan. Leikkimiseen en ikinä kyllästy. Jos olin väsynyt, saatoin kertoa tarinan jäälautalla nukkuvasta isäjääkarhusta ja vetää lapset samalla lautalle nukkumaan. Välillä oli tietysti sukellettava meren syvyyksiin saalistamaan hylkeitä.
Lapset olivat usein mukanani teatterissa ja äänistudioissa. Kun dubbasin lastensarjoja kuten Alfred J. Kwakia ja Matkaa maailman ympäri, katsoin usein kotona piirrettyjä käsikirjoitus kädessä. Lasten kaverit olivat ihastuneita. "Teidän isällä on maailman mahtavin työ. Saa katsoa koko päivän piirrettyjä!"
22 astetta
En suostu uimaan, ellei vesi ole vähintään 22-asteista. Mitä sitä itseään kiusaamaan kylmässä järvivedessä. Kaukaa etelästä löytyy lämpimiä, kristallinkirkkaita vesiä, joskus niin suolapitoisiakin, että uimari pysyy pinnalla.
4 perusväriä
Olen nuoresta saakka maalannut paljon. Teen vesi- ja akryyliväreillä abstraktia taidetta. Maalaamisessa on minusta kyse oman mielenmaiseman hahmottamisesta. Rakastan yksinäisiä hetkiä, joiden aikana maalaan kankaalle sen, mitä mielessäni on. Se on vastapainoa sosiaaliselle näyttelijäntyölle.
Vuosia sitten istuin eräänä yönä keittiönpöydän ääressä ja huomasin, että tussini piirrosjälki näytti erityisen hyvältä vaalealla pöytälevyllä. Yön aikana luonnostelin pöytämme täyteen erilaisia kuvia. Kun muu perhe aamulla heräsi, oli selvää, että minun oli pestävä kuvat pois.
Nuoruudentöistäni on tallella enää yksi vuonna 1967 tekemäni öljymaalaus. Kaikki muut tuhoutuivat, kun kellariimme tuli vesivahinko.
8 hengen yleisö
Olen perheen kuopus, ja minulla on kuusi sisarusta. Totuin pikkupoikana viihdyttämään heitä ja vanhempiani.
Asuimme Keuruulla Otavan asuinalueella. Isäni työskenteli Otavan kirjapainossa latomon faktorina, ja me pääsimme mukaan järjestämään Otavan pikkujoulujuhlia lapsille. Siskoni kuuluivat järjestystoimikuntaan.
Kun ohjelmaan jäi tyhjä tila, sisareni ratkaisivat tilanteen työntämällä minut lavalle. "Puhut vaan niitä samoja höpöjuttuja, joita puhuit eilen illallakin", he käskivät. Vedin lonkalta oman stand up -esitykseni, jossa olin kaalimaan myyrä hyviä juuria etsimässä.
142 kopsautusta
Rakastan ruuanlaittoa, ja valmistan yleensä perheemme ruuat. Olen kokeileva kokki, en annostele mausteita mittalusikoilla. Tällä hetkellä olen innostunut sumac-nimisestä mausteesta.
Minulla on ruokaa laittaessani hassu tapa. Jos pilkon jotakin, lasken pilkkomiseen käytetyt veitsenkopsautukset. En yleensä muistele jälkikäteen niiden määrää, mutta veikkaan, että hyvään sipulikeittoon menee noin 142 kopsautusta.
Luulen, että tapa on peräisin lapsuudestani. Kun kävelin Otavantieltä Keuruun kirkonkylän kansakoululle, viihdytin itseäni yleensä laskemalla, kuinka monta askelta on haapapuiden luota suurelle kivelle ja montako sieltä koululle.
Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 15/2017.
Jarmo Koski
Syntynyt: 1951 Imatralla. Asuu Helsingissä.
Työ: Näyttelijä ja käsikirjoittaja.
Perhe: Naimisissa, kolme lasta.
Harrastukset: Ruuanlaitto ja maalaaminen.
