Kirjailija Eppu Nuotion verenpaine nousee myöhästelevää puolisoa odotellessa, mutta muuten hän suhtautuu elämään lempeästi.
Etuajassa / viimetipassa
Avioliittoni vaikein asia on se, että olen naimisissa kroonisen myöhästelijän kanssa. Totesin kerran lääkärillekin, että verenpaineeni nousee, kun mieheni Kurre Nuotio ei ole koskaan ajoissa valmis. Olen kuvitellut kuolemanikin niin, että olemme Kurren kanssa jälleen hirveästi myöhässä, ja minulla vain rapsahtaa päässä.
Lääkäri antoi minulle neuvon: älä jää eteiseen odottelemaan, vaan mene ulos ja ajattele omia asioitasi. No, talvipakkasella se neuvo ei oikein houkuta.
Olemme kuitenkin selvinneet. Jos on ihan pakko olla ajoissa, kuten hautajaisissa, aikataulutan lähdön Kurrelle tuntia aikaisemmaksi.
"Sienestäminen meni minulla aikoinaan ihan överiksi."
Puisto / metsä
Monille suomalaisille metsä on kirkko, minulle metsä tarkoittaa sieniä. Sienestäminen meni minulla aikoinaan ihan överiksi. Sienikuivuri pörisi kotona jatkuvasti, ja koko huusholli haisi kuivatetuilta sieniltä. Kun muutimme Berliinin vuonna 2008, sain intohimoni hallintaan. Kerään sieniä enää vain itselleni.
Samppanja / olut
Samppanja on suosikkini. Siitä tulee kohottunut olo. Lasillista enempää en tarvitse. Jos samppanjaa ei ole tarjolla, muukin kupliva kelpaa. Tykkään vissystäkin. Kuplat ovat se juttu.
Berliinissä asuessamme meillä oli ihana kolmen naisen Samppanjaa ja siivousta -ryhmä. Menimme aina jonkun kotiin siivoamaan ja samalla päivitimme kuulumisemme. Yksi tarvitsi ikkunanpesun, toinen apua vaatekaapin tyhjennykseen. Minä ja Kurre kaipasimme apua kirjojen aakkostamiseen ja valtavien kirjahyllyjen putsaamiseen.
"En voi mennä nukkumaan, jos tiskit eivät ole koneessa."
Siisti / boheemi
Siivoaminen oli minusta nuorena täysin yliarvostettua, mutta olen aina rakastanut kodin laittamista ja sitä, että kotona on kaunista. Jos pöytäliina oli ryppyinen, en todellakaan silittänyt sitä, vaan suihkuttelin sen suihkupullolla märäksi ja vetelin suoraksi ennen kuin vieraat tulivat. Eikä kukaan nähnyt kynttilänvaloissa, että en ollut pessyt lattioita.
Tämä asia on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden sisällä. Siskoni Päivi on opettanut minulle siivoamisesta kaiken. Nykyään en voi mennä nukkumaan, jos tiskit eivät ole koneessa. Jos kylpyhuoneen hana on läikikäs, se häiritsee. Nykyään myös silitän. Silittäessäni olen opiskellut espanjaa ja saksaa.
Säästäminen / törsääminen
Käytän vaatteet niin loppuun, että ne todella tipahtavat päältä. Lisäksi korjautan vaatteitani. Sitten kun ne murenevat käsiin, laitan ne tekstiilijätteeseen. Ahdistun, jos tulen ostaneeksi vaatteen, jollainen minulla jo on.
Vaikka muuten säästän, lahjoja ostaessani en koskaan katso hintaa tai mieti, voinko lähettää jollekulle kukkia. Rakastan lahjojen antamista.
"Maineen tai kunnian perässä ei tarvitse juosta"
Täysillä / lempeästi
Lempeästi täysillä olisi täydellinen yhdistelmä. Sillä tavalla toimin. En ole puristaja, vaan uppoudun ja innostun valtavasti kaikesta.
Nuorempana olin arempi ja itsetuntoni oli huonompi. En tajunnut, että vähäinen kilpailuvietti ja halu olla rauhassa voivat olla myös voima. Sittemmin olen ymmärtänyt, että maineen tai kunnian perässä ei tarvitse juosta – eikä kamppailla, jotta olisi enempi, parempi, kuuluisampi, palkitumpi tai laihempi. Voi vain tehdä täysillä nautiskellen kaikkea sitä, mitä rakastaa, ja säilyttää siten oman mielenrauhansa.
Totisuus / vitsikkyys
Jos naurua ei olisi tai jos en osaisi nauraa itselleni, elämä olisi ankeaa.
Olen kävelevä mokakone. Nuorena imettävänä äitinä olin kerran lähdössä Helsingistä Tampereelle työreissuun. Koska lapset puklasivat herkästi, laitoin lastenhoitajaa odotellessani takin jo valmiiksi päälle, jotta paitani pysyisi siistinä. Hame roikkui vielä naulassa. Kun sitten junassa riisuin takkini, huomasin, että alaosaani verhosivat vain alushousut ja sukkahousut.
Pieni keppostelu on mieleeni. Olen muun muassa leivittänyt kasvosienen kanamunalla ja paistanut sen Kurrelle köyhänä ritarina. Päälle laitoin hilloa ja kermavaahtoa. Kurren huumori riitti silloin ja on riittänyt myöhemminkin.
Juttu on julkaistu ET-lehdestä 4/23. Tilaajana voit lukea sen myös täällä. Jos et vielä ole tilaaja, tilaa ET-lehti täältä tai tutustu digilehdet.fi-palveluun.
Eppu Nuotio, 61
Syntynyt Vuonna 1962 Iisalmessa
Asuu Helsingissä.
Työ Kirjailija ja näyttelijä.
Perhe Puoliso ohjaaja Kurre Nuotio.
Ajankohtaista Raakel Oksa ratkaisee -dekkarisarjan toinen osa Hopeamedaljonki (Gummerus) ilmestyi maaliskuussa. Naisasianainen Alli Nissisestä kertova Sielunsa tulta se lukee -monologin ensi-ilta 15.4. Iisalmen kulttuurikeskuksessa.