Kirjailija Heidi Köngäs: ”Rakkaus on paras perintö”

Geenit eivät selitä ihmistä. Heidi Köngäs, 72, on vahvasti tätä mieltä elettyään elämän, jossa biologinen äiti vain käväisi ja isäänsä hän ei edes tavannut.

– Suuri osa ihmisen luonteesta muotoutuu mallioppimalla ja siitä, miten sinua katsotaan ja hyväksytäänkö sinut. Hyväksyntää minun ei ole tarvinnut koskaan epäillä. Vanhempani eli Saimi ja Iikka rakastivat minua kuin omaansa.

Vuoden 1954 alussa Airi asui Tukholmassa ja tuli raskaaksi. Syyskuussa syntyi Heidi. 

Hyväksyntää minun ei ole tarvinnut koskaan epäillä.

Heidi oli parikuinen vauva, kun Airi toi hänet hoitoon isosiskolleen Suomeen siksi aikaa, että saisi elämänsä Tukholmassa asettumaan.

Mäntässä Heidi pääsi biologisen Airi-äitinsä sisaren Saimin ja tämän puolison Iikan hoiviin. Pariskunta ei ollut saanut omia lapsia, mutta Heidistä tuli sellainen.

Saimi pelasti minut

Kiintymys syntyi pikavauhtia, mutta juridisesti asia oli mutkikas. Airi ei halunnut luovuttaa lastaan kuin väliaikaisesti hoitoon, vaikka kuukaudet ja vuodet kuluivat.

Kerran Airi tuli jo hakemaan Heidiä Mäntästä Ruotsiin – ajatus oli laittaa tyttö Tukholmassa lastenkotiin. Suunnitelmasta kuultuaan Saimi nappasi Heidin ja polki tyttö tarakallaan siskoaan pakoon.

– Ajattelen, että Saimi pelasti minut, Heidi sanoo.

Virallisesti Saimista ja Iikasta tuli Heidin vanhemmat vuonna 1959. Airi vahvisti Heidin adoption isosiskonsa perheelle vasta mennessään naimisiin Lontoossa espanjalaisen miehen kanssa.

Heidi tapasi biologista äitiään harvakseltaan. Kun Heidi oli 16-vuotias, biologinen äiti ehdotti, että Heidi voisi muuttaa hänen ja miehensä kanssa Amerikkaan.

Heidistä ajatus oli mieletön. Miksi ihmeessä hän lähtisi kotoaan ventovieraan ihmisen matkaan?

Siihen kysymykseen ei sen koomin palattu. Silti biologisen äidin kuolema vuonna 2006 laittoi miettimään, miten pienestä kohtalo oli ollut kiinni.

Mallia ja perintöä muilta

Heidille kävi hyvin. Saimi ja Iikka tarjosivat hänelle vaiheikkaan lapsuuden.

Heidi uskoo, että oppi Saimi-äidiltään kyvyn eläytyä ja halun ymmärtää. Ne ovat olleet tärkeitä myös Heidin työssä ohjaajana ja kirjailijana.

– Äiti oli kotiompelija, ja naiset tulivat kankaittensa ja tarinoittensa kanssa. Äitini oli myötätuntoinen, ja hänelle uskouduttiin helposti. Kasvoin tällaisen puhetulvan ympäröimänä.

Heidi uskoo, että oppi Saimi-äidiltään kyvyn eläytyä ja halun ymmärtää. 

Itseluottamuksen ja rohkeuden mallin Heidille tarjosi pohjalainen Iikka-isä.

– Isä ei pelännyt mitään ja oli silmän tasolla kaikkiin ihmisiin. Hän ei nöyristellyt herroja eikä mitätöinyt ketään. Minäkin lähden elämässäni siitä, etten ole kenenkään ala- tai yläpuolella. Se on joskus vaikeaa, mutta sillä tavoin ihmisten kanssa tulee toimeen.

Isältään Heidi ajattelee perineensä myös rempseyttä ja uskallusta.

– En ole koskaan kipuillut, voinko tai uskallanko tehdä jotain.

Sitä Heidi ei tiedä, mitä peri biologiselta äidiltään. Hän tunsi biologista äitiään vain pintapuolisesti.

– Helpompi on kertoa, mitä en perinyt häneltä. En perinyt hänen tarvettaan laihduttaa, panostaa kauneuteen ja pukeutua hienosti. Ehkä olen kuitenkin perinyt häneltä nopeuden, sillä Airi juoksi nuorena pikamatkoja. Minäkin olen ollut aika nopea, ja tyttäreni Ida juoksee edelleen pikamatkoja ikäluokkansa huipulla.

Tämä on lyhennelmä Heidi Könkään laajasta haastattelusta ET-lehdessä 19/2026. Siinä hän kertoo vanhemmistaan, elämästään äitinä ja isoäitinä sekä rakkaudestaan Ruoveteen, Raaheen ja junamatkailuun. Tilaajana voit lukea jutun kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.