Kirjailija Tiina Nopola: ”Ilo palasi elämääni, kun aloin kirjoittaa tyttäreni kanssa”
Kirjailija Tiina Nopolan maailma pysähtyi, kun hän menetti sisarensa ja työparinsa Sinikan. Kirjoittamisessa apuun tuli oma tytär Emma.
Puolikas puuttui. Niin kirjailija Tiina Nopola kuvailee tunnetta, jonka isosisko Sinikan kuolema viisi vuotta sitten jätti.
Sisarukset olivat kirjoittaneet yhdessä liki kolmekymmentä Heinähattua ja Vilttitossua ja suunnilleen yhtä monta Risto Räppääjä -kirjaa. Sen lisäksi tulivat muut lastenkirjat ja käsikirjoitukset elokuviin ja näytelmiin.
Heinähattu ja Vilttitossu -tarinoihin sisarukset ammensivat omista lapsuusmuistoistaan, pikkuisen väritetyistä tosin.
Heinähattu oli kuin Sinikka, äitiä kotitalouspuuhissa autteleva, säntillinen ja mieluusti omiin oloihinsa vetäytyvä isosisko. Vilttitossu puolestaan oli kuin Tiina, toiminnallinen, ilkikurinen ja vähän huithapeli pikkusisko.
Muistan Sinikan sanat. Hän halusi, että jatkan töitä.
Kun Sinikka viisi vuotta sitten kuoli, Tiinan maailma seisahtui.
– Kevät 2021 on mielessäni samea. En muista siitä juuri mitään. Sinikan sanat kuitenkin muistan. Hän halusi, että jatkan töitä.
Samaa halusivat fanitkin. Tiinalle alkoi tulvia kirjeitä ja piirustuksia.
– Lapset myös esittivät ideoita, mistä voisin tehdä seuraavan kirjan tai elokuvan. Se liikutti.
Tyttärestä tuli työpari
Kun Sinikka kuoli, käsikirjoitus Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvaan oli hahmollaan. Se piti saattaa loppuun.
Tarinassa seikkaillaan pelimaailmassa, jota Tiina ei tuntenut. Niinpä hän pyysi apua tyttäreltään Emmalta, 31.
– Istuimme vierekkäin ja aloimme kirjoittaa. Katsahdimme toisiimme ja totesimme, että tämähän toimii.
Siitä alkoi äidin ja tyttären yhteistyö. Tähän mennessä on syntynyt jo neljä elokuvakäsikirjoitusta, ja ensi vuonna luvassa on uusi Risto Räppääjä -kirja. Sen Tiina ja Emma kirjoittavat alusta loppuun yhdessä. Kirjalla juhlistetaan sarjan 30-vuotisjuhlavuotta.
Nauraa kikatamme samalla tavalla kuin Sinikan kanssa aikoinaan.
– Emma on innoissaan, vaikka vielä lapsena kirjailijan ammatti kauhistutti häntä. Hänen mielestään se oli nyhjäämistä jossain kellarissa samat vaatteet päällä päivästä toiseen.
Tavallisesti äiti ja tytär tekevät töitä eri osoitteissa, koska Emma on asunut jo yli kymmenen vuotta Lontoossa.
– Pystymme seuraamaan omilta ruuduiltamme reaaliaikaisesti, kun toinen kirjoittaa tekstiä toisessa maassa.
Välillä otetaan kuvayhteys ja jutellaan. Yhteistyö on sujunut loistavasti.
– Ilo on palannut elämääni. Nauraa kikatamme samalla tavalla kuin Sinikan kanssa aikoinaan.
Jutun voi lukea kokonaan ET Terveys -lehden numerosta 9/2026. Tilaajana pääset lukemaan sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
