Kirjailija Jukka Pakkanen, 81, ei käytä tietokonetta tai älypuhelinta: ”Olen kapinallinen, ja vähän nautinkin siitä”

Jos voisit elää elämästäsi uudelleen yhden hetken, minkä valitsisit? Sitä Jukka Pakkanen, 81, miettii usein. Huvikseen vain, ja koska muistot ovat hänestä niin tärkeitä, jopa tärkeämpiä kuin tämä päivä.

Hän valitsisi tämän hetken:

On vuosi 1955. Jukka on 13-vuotias ja juoksee Lauttasaaren urheilukentällä.

Tuohon hetkeen hän haluaisi palata.

Jukka juoksee yksin sataa metriä. Hän ei kilpaile, ei voita eikä häviä, mitään erityistä ei tapahdu. Mutta Jukka juoksee. Täysillä. Niin lujaa kuin Jukka Pakkasen jaloilla ja tahdonvoimalla juosta voi.

Jalat tömähtelevät juoksurataan. Jukka tuntee olevansa elossa, olemassa, juuri oikeassa paikassa.

Siltä tuntuu onni. Sen Jukka ymmärtää nyt.

Tuohon hetkeen hän haluaisi palata.

Jukka Pakkanen kirjoittaa romaania noin tunnin joka aamu. –Enimmäkseen vain ajattelen. Se, mitä paperille tulee, on vain seurausta ajattelusta.

Ootko huonossa paikassa?

Kun kirjailija Jukka Pakkasen kännykkään soittaa, siihen vastaa hänen vaimonsa Pirjoleena Pakkanen.

–  Jukka lähti just kaupungille. Hän ei koskaan ota kännykkää mukaansa, Pirjoleena sanoo.

Jukalla ei ole nykymaailman tekniikkaa: ei sähköpostiosoitetta, ei tietokonetta, ei älypuhelinta.

Jukalla ei ole nykymaailman tekniikkaa.

Nykyään monilla on tunne, että on koko ajan vähän huono aika, vähän väärä paikka ja vähän kiire. Tunne on niin jokapäiväinen, että sitä tuskin huomaa.

Jukka Pakkanen, 81, huomaa. Ja sitä vastaan hän kapinoi.

Juhli sitä, että et ole simpanssi

Tee sitä, mihin simpanssi ei pysty. Tee niin vain siitä ilosta, että et ole simpanssi, vaikka melkein olet.

Noin Jukka Pakkasen elämänasenteen voisi kiteyttää.

Selitys piilee siinä, että ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän opiskeli Helsingin yliopistossa eläintiedettä ja työskenteli sitten kahdeksan vuotta Yleisradiossa tiede- ja kulttuuritoimittajana.

– Lähes kaikki tärkeät asiat voi hoitaa soittamalla puhelimella. En kaipaa tietokonetta mihinkään, Jukka Pakkanen sanoo.

–  99 prosenttia simpanssin ja ihmisen geeneistä on samoja, mutta ero on valtava. Simpanssi ei soita viulua eikä kirjoita kirjoja. Luultavasti se ei tiedä olevansa olemassa eikä siksi myöskään tiedä kuolevansa. On ajattelevan eläimen eli ihmisen suuri etuoikeus tietää kuolevansa ja kirjoittaa kirjoja.

Jukan työhuoneesta näkee ensisilmäyksellä, että täällä touhuaa ajatteleva ja elämästään nautiskeleva eläin.

Kynnysmatossa lukee italiaksi: Qui abita un interista eli suomeksi Täällä asuu Interin kannattaja. Toisessa matossa on jalkapallon kuva.

Simpanssi ei soita viulua eikä kirjoita kirjoja.

Kirjojakin on. Niitä Jukka tarvitsee tiedonhakuun, sillä nettiä hän ei käytä.

–  En ole koskaan ollut Googlessa. Sivusta olen kyllä joskus katsonut, kun vaimo on siellä. Minulla ei koskaan ole ollut tietokonetta, enkä halua sitä. Aion elää koko elämäni ilman sitä. Sen sijaan meillä kahdella on rakkaussuhde, Jukka sanoo ja hipaisee sähkökirjoituskonettaan.

Kirjoituskoneen merkki on Gabriele. Gabriele on yli 50-vuotias, synnyttänyt noin puolet Jukan 19 romaanista ja on yhä loistokunnossa. Jos Jukka saa päättää, suhde jatkuu, kunnes kuolema heidät erottaa.

Ensimmäisen version romaaneistaan Jukka kirjoittaa aina kynällä ruutupaperille. Kun kädessä on kynä ja edessä paperi, ajatus on kirkas eikä välissä ole mitään turhaa.

Ilman sua olisin pulassa

Jukka ja Pirjoleena ovat olleet naimisissa 55 vuotta. Vaimo on korvaamaton kaikista syistä, mutta myös siksi, että maailma on siirtynyt nettiin ja Jukka ei.

Pirjoleenalla on tietokone ja älypuhelin, niillä hän ostaa nyt parin lentoliput Italiaan ja maksaa Jukankin laskut.

–  Kiitän vaimoa siitä joka päivä. Toistelen, että ilman sua olisin pulassa. Niin kuin olisinkin. Noin 600 000 suomalaista elää ilman tietokonetta. Jos heillä ei ole auttavaista puolisoa, he syrjäytyvät. Se tarkoittaa valtavaa määrää syrjäytyneitä.

Jukka tietää, että oppisi halutessaan käyttämään tietokonetta, mutta hänestä se ei voi olla kädellisen nisäkkään elinehto. Jos jokin tieto ei selviä kirjoista, hän soittaa jollekin, joka tietää.

Siskolla on tapana sanoa, että veli on kehittänyt tekniikan vastustamisesta taiteenlajin.

Jos jokin tieto ei selviä kirjoista, Jukka soittaa jollekin, joka tietää.

–  Olen kapinallinen, ja vähän nautinkin siitä. Ilman internetiä ja muuta tekniikkaa tunnen itseni vapaaksi. Netti on ollut olemassa noin 40 vuotta. Se on lyhyt aika. Koko ihmislajin aika maapallolla on ollut tosi lyhyt.

Digitalisaation pitkäaikaisista vaikutuksista ei tiedetä vielä mitään. Siksi sen varaan ei kannata Jukan mielestä heittäytyä.

– Nykyihminen ei tarvitse elämäänsä lisää nopeutta, vaan viipyilyä ja hitautta.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 22/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.