Harri Lindfors hiihtää työssä ja vapaalla

– Laskettelu sopii kaikenikäisille, tuo mukavia yhteisiä muistoja ja antaa energiaa. Näin reilusti lupaa Harri Lindfors, laskettelija jo pikkupojasta ja Suomen Hiihtokeskusyhdistysten toiminnanjohtaja vuodesta 2015.

– Laskettelu on harvinaisen hauska ja monipuolinen laji. Se sopii kaiken ikäisille ja kehittää niin aerobista kuin anaerobista kuntoa, Harri Lindfors luettelee.

Laskettelu on sosiaalinen harrastus, 'sosiaalinen yksilölaji'. Vaikka varsinainen urheilusuoritus on henkilökohtainen, kokemukset ovat yhteisiä.

Lue myös: Näin ET:n lukijat liikkuvat talvella

– Yhteisistä hetkistä jää hienot muistot, joihin palataan vielä vuosienkin kuluttua. Rinteessä koko perhe voi harrastaa ja viihtyä yhdessä. Yhteiset elämykset ja kokemukset kantavat myös arjen kiireissä. Amerikkalaiset sanovatkin, että ”yhdessä hiihtävät perheet pysyvät yhdessä”.

"Jo tunti mäessä tekee ihmeitä vireystilalle."

Laskettelusta saa energiaa. Liikunta raikkaassa ulkoilmassa ja yhteiset kokemukset muodostavat voimaannuttavan yhdistelmän.

– Jo tunti pari kotimäessä tekee ihmeitä vireystilalle.

Kumpareikkoon lähimäessä

Harri on harrastanut laskettelua paljon ja monipuolisesti. Vain kisaaminen on jäänyt väliin

– Ensimmäiset laskettelusukset sain naapurilta jo ennen kouluikää. Ne tosin oli puolisen metriä liian pitkät. Kipinä syttyi kuitenkin ja sain kinuttua sopivammat välineet vanhemmiltani.

Opiskeluaikana Harri onnistui yhdistämään kaksi harrastustaan eli laskettelun ja valokuvaamisen.

Taustaa: Laskettelun riemua

– Sain ensin myytyä muutamia hiihtokuvia Skimbaaja-lehteen. Kuvien lisäksi kirjoitin juttuja. Freelance-kuvaajan ja toimittajan työt lisääntyivät, ja vuonna 1997 aloitin päätoimittajana.

Viimeistään silloin Harri pääsi tutustumaan moniin laskettelukeskuksiin Suomessa, muissa Pohjoismaissa, Alpeilla sekä valtameren takanakin.

– Seitsemän vuotta päätoimittajana oli hauskaa ja opettavaista aikaa. Kaksinkertaistimme lukijamäärän, kehitimme ensimmäisiä mobiilipalveluita ja aloitimme Skimbaaja.tv:n Urheilukanavalla.

Kumpareikot kutsuvat

Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjotajana Harri on usein mäessä jo työnsä puolesta, mutta viihtyy siellä myös vapaalla.. Lapsiperheen arkea pyörittäessä lähimäkien merkitys korostuu. Niissäkin riittää tekemistä.

– Suuntaan useimmiten kumpareikkoon ja joskus kokeilen, miten esimerkiksi telemark vielä taipuu. Jo tunti tai pari kavereiden kanssa lähimäessä piristää kummasti. Ja lasten kanssa laskiessa pääsee näkemään onnistumisen ja oppimisen ilon aivan uudella tavalla.

Koulun kautta mäkeen

Säälle ei voi mitään, mutta Harri lupaa, että hiihtokeskukset kyllä tekevät talven, kunhan on pakkasta.

– Vaikka Helsingin kadut olisivat mustat, rinteet lähimmissä keskuksissa ovat hohtavan valkoiset. Tiiviiksi tykitetty paksu lumipeitto kestää suksien ja laudan kurvailut pitkälle kevääseen, parhaimmillaan vappuun asti.

Taustaa: Hiki saa tulla, jos kerrasto toimii

Suomalaisiin hiihtokeskuksiin saapuu myös paljon ulkomaisia matkaajia. Vaikka Venäjän tilanteen takia itäisestä naapuristamme saapuvien turistien määrä on laskenut, niin kiinnostus Suomen talveen kasvaa esimerkiksi Aasiassa, Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa.

"Hiihtokoulusta on iloa myös kokeneille laskettelijoille."

Lasketteluvälineet ovat kehittyneet huimasti ja oppiminen on Harrin mukaan paljon helpompaa kuin esimerkiksi 1980-luvun kankeilla suksilla. Parhaiten lajiin pääsee kiinni hiihtokoulun kautta.

– Vaikka suomalaiset ovat suksikansaa, ensimmäiset kerrat mäkeen kannattaa mennä hiihdonopettajan kanssa. Hän osaa antaa hyviä neuvoja ja vinkkejä, jolloin aloittaminen on helppoa ja hauskaa. Hiihtokoulusta on iloa myös kokeneille laskettelijoille: vinkit ja uuden oppiminen tuo aivan uutta potkua ja intoa hienoon harrastukseen.

Kysely

Harrastatko laskettelua?

Kyllä
Kyllä
62.5%
En
En
37.5%
Aion aloittaa
Aion aloittaa
0%
Ääniä yhteensä: 8

Syntyvyys on alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien, vaikka yhteiskunta on perhe- ja lapsiystävällisempi kuin koskaan.  ET:n kolumnistilla on ehdotus lapsipulaan.

Götan hovioikeuden varapresidentti Henrik Hammarberg sanoi 1700-luvulla, että onanismi, itsetyydytys, on uusien ihmisten murhaamista ja tulisi kriminalisoida. Ajatus oli järkiperäinen valistuksen ja hyödyn aikakaudella. Esivalta pelkäsi, että veronmaksajista ja sotamiehistä tulee pulaa. 

Suomesta, valtakunnan harvaan asutusta itäosasta raportoi maaherra Lars Johan Ehrenmalm, että avioparit yhteispäätöksellä välttivät lasten synnyttämisen ja kasvattamisen vaivaa, ja miehet purkivat viettinsä sekaantumalla eläimeen.

Hammarberg ja Ehrenmalm olivat väärässä sikäli, että suvunjatkaminen sujui ihan sutjakkaasti savupirtin hämärässä vällyjen alla. Väestötilaston ongelmat painottuivat tuolloin kuolleisuuden puolelle. Alamaisten määrää säännösteli etupäässä nälän, sotien ja tautien tappokoneisto.

On oikeastaan ihme, ettei ehkäisyä yrteillä, taioilla, keskeytetyllä yhdynnällä ja kuukautiskierron arvauksilla yritetty enemmän. Abortti oli hengenvaarallinen ratkaisu, mutta saattoi säästää jonkun hengen nälkäkuolemalta. Putkinotkoissa ja ryysyrannoissa ei todellakaan koettu kaikkia raskauksia Jumalan lahjoiksi. Kirkko ja kruunu yllyttivät lisääntymiseen, mutta eivät palkinneet siitä. Pikemmin päinvastoin: maatilojen ja torppien lohkominen perillisille oli hankalaa, avioliiton ulkopuolinen hedelmällisyys laitonta.

Kansaa ei enää kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen.

Suomen syntyvyys on nyt alimmillaan sitten 1860-luvun nälkävuosien. Näivettyminen ei mitenkään voi johtua yhteiskunnan teoista tai tekemättä jättämisistä. Lääketieteen apu synnytykseen, neuvola, päiväkoti, peruskoulu plus suora taloudellinen tuki ja turvaverkot... Elämme periaatteessa niin perhe- ja lapsiystävällistä aikaa kuin olla ja voi. Mutta kansaa ei kiinnosta elämän luominen ja vaaliminen vaan esimerkiksi internetin keinoelämä.

Mikäpä siinä. Yksilön vetelyys ja nautinnonhalu ei kai ole synti, mutta jokin lasku lapsettomuudesta lankeaa, ennemmin tai myöhemmin. Mikä neuvoksi? Haittaveroja peritään alkoholista, tupakasta ja makeisista, vaikkei niistä koidu kansakunnalle vuosisatojen mitassa mitään haittaa. Hoitovapaan kaltaiset kannustimet ovat reiluja, mutta todistetusti tehottomia. Perin juurin yhteiskuntavastainen onanismi pitäisi panna verolle.

Kolumni on julkaistu ET-lehdessä 17/2017
 

Mummit ja vaarit: lukekaa lastenlapsille! Vuoden 2017 isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas uskoo, että lukeminen luo yhteyden sukupolvien välille.

Vuoden isovanhemmaksi valittu kirjailija Kirsi Kunnas, 92, palkittiin elämäntyöstään sukupolvien välisen yhteyden ja sen vahvistamisen parissa.

– Kunnaksen rakastettuja runoja on luettu sukupolvien ajan kodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Niiden äärellä on kohdannut lukematon joukko lapsia, vanhempia ja isovanhempia, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Valli ry:stä. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry myöntää Vuoden isovanhempi -palkinnon myöntää vuosittain.

ET soitti iloiselle voittajalle, joka haluaa kannustaa isovanhempia viemään lapsenlapsiaan kirjojen ja kielen maailmaan. Ihmettelemään luettua yhdessä, oppimaan toisiltaan.  

– Lapsi ottaa maailman haltuun kielen kautta. Lukemisen eri kehitysvaiheissa hän myös oppii oivaltamaan, että kielellä meitä hallitaan, Kunnas sanoo.

Neljän jo aikuisen nuoren isoäiti Kunnas muistelee lukeneensa lapsenlapsilleen muun muassa omia runojaan ja kääntämäänsä lastenkirjallisuutta. Puoliso, Jaakko Syrjä, puolestaan kuljetti lapsenlapsia Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan seikkailuissa.

ET-lehden haastattelussa vuonna 2010 Kunnas kertoi omistautuneensa aikanaan kirjoittamaan lapsille, koska lapsilla on kyky ihmetellä, kyseenalaistaa ja nauraa. Lastenkirjallisuudessa on Kunnaksen mielestä kyse suuremmista asioista kuin vain loruista ja tarinoista – nimittäin identiteetin rakentamisesta ja kielenhuollosta. 

Isovanhempien tehtävä

Kun mummo tai vaari lukee lapselle kirjaa, tapahtuu Kunnaksen mielestä jotain aivan erityistä. 

– Pieni lapsi erottaa kielen sävyt ja tunnistaa, että mummo puhuu eri tavalla kuin äiti. Keskusteluyhteys siirtää kieltä sukupolvien ja vuosikymmenien yli.

Satujen maailmaan lasten kanssa sukeltava isovanhempi saa tilaisuuden myös löytää uudelleen lapsen itsessään. Tämän Kunnas on itsekin kokenut.

– Uskon kielen taikaan. Vanhoissa sanoissa on säteilyä. Niitä käyttäessään isovanhemmat auttavat lasta ymmärtämään, ettei kieli ole staattista ja kuivaa.

Kunnas muistuttaa, että isovanhemmilla on elämänkokemusta ja henkistä perintöä. Kielen avulla he siirtävät tunteita. Syntyy yhteys, henkinen ketju. 

– Tutustukaa lapsenlapsiinne, naurakaa yhdessä, katsokaa toisianne silmiin. Kirja on tähän hyvä väline.

Kunnaksen mielestä isovanhemmilla on myös toinen, tärkeä tehtävä.

– Maailma muuttuu niin nopeasti, että emme tiedä millaiseen maailmaan lapsia kasvatamme. Isovanhemmat jarruttavat nopeaa kehitystä, vieraantumisen tunnetta. Minusta aika on muuttunut niin, että isovanhempia tarvitaan entistä enemmän. 

Vuoden isovanhemman valitsee Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Tunnustus on myönnetty vuosittain vuodesta 1992. Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta.

Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet muun muassa rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen, näyttelijä Eila Roine sekä Enter ry, joka tekee ikäihmisten tietotekniikkataitoja edistävää toimintaa. Viime vuonna palkinnon sai geriatrian professori Jaakko Valvanne. Lue hänen haastattelunsa täältä.  

Varsinaista isovanhempien päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 21.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsille ja isovanhempien arvostukseen yhteiskunnassa.