Vuokko Ilola on syntynyt Kajaanissa vuonna 1964. Hän on koulunkäytiavustaja ja Kotimaa 24 -verkkosivuston blogisti. Vuokko on kirjoittanut kirjan vanhoillislestadiolaisten äitien kokemuksista.
Vuokko Ilola on syntynyt Kajaanissa vuonna 1964. Hän on koulunkäytiavustaja ja Kotimaa 24 -verkkosivuston blogisti. Vuokko on kirjoittanut kirjan vanhoillislestadiolaisten äitien kokemuksista.

Vuokko Ilola ei ole enää vanhoillislestadiolainen. Silti hän uskoo edelleen samaan Jumalaan kuin ennen. Sitä ei tosin tarvitse enää pelätä, niin kuin ei elämääkään.

Mikrofoni kiertää kädestä käteen. Suureen saliin on ahtautunut väkeä odottamaan vuoroaan. Vuokkoa jännittää niin, että henki meinaa salpautua. Kun tulee hänen vuoronsa tunnustaa synnit, puhe on enää pelkkää mölinää.

Nyt, 40 vuotta myöhemmin, Vuokko Ilola ei muista lapsuuden hoitokokouksesta kuin pelon. 

– Pelko kiinnitti voimakkaasti vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, Vuokko Ilola toteaa.

Lapsuudessa järjestetty hoitokokous oli yksi pelottavimmista tavoista tiivistää yhteenkuuluvuutta.

– En varmaan edes silloin tiennyt, mitä synti on ja mitä pyysin anteeksi, mutta pelkäsin ehkä tehneeni tai ajatelleeni jotain tahtomattani väärin. En halunnut olla joukosta se, joka ei pääse taivaaseen. 

Lapsuuden korkeat kerrossängyt

Kultakellolapsi. Sellainen Vuokko oli syntyessään, sillä hänen isänsä oli luvannut vaimolleen kultakellon kymmenennen lapsen kunniaksi. Perhe eli tiiviisti poliisi-isän työsuhdekaksiossa, jossa kerrossänkyrivistöt hipoivat katonrajaa.

– Äiti oli todellinen teräsnainen. Hän hoiti meidät, siivosi päivittäin viereisen poliisiaseman putkat, laittoi pidätetyille ruuat ja osallistui seurakuntatyöhön.

"Nuorena oli arka ja tiukkauskoinen. Noudatin pilkuntarkasti sääntöjä."

Vuokon äiti jaksoi omien lapsien lisäksi hoivata laitapuolen kulkijoita.

– Äiti oli erityisen kiintynyt yhteen aika vastenmielisen oloiseen ukkoon, jonka paapomisesta uskonsisaretkin jo vähän ilkkuivat. Äiti ei ollut pilkasta moksiskaan, vaan totesi: "Ettekö te huomaa, siinähän kulkee Jeesus."

Vuokko tahtoi samanlaiseksi, auttaa maan täyttämisessä, olla superäiti. Hän halusi olla uskossaan yhtä puhdas ja hyvä.

– Olin nuorena arka ja tiukkauskoinen. Halusin noudattaa pilkuntarkasti sääntöjä, joita riitti. Kerrankin puhuttelin erästä naista siitä, että hän oli päästänyt ilmoille sanan paska. Koin, että minun tehtäväni oli varoittaa häntä synnistä. 

Pinnasänky muutti makuuhuoneeseen

Nuorena Vuokko ei unelmoinut muusta kuin äitiydestä. Siinä mielessä hän oli syntynyt oikeaan liikkeeseen. 

Onnekseen Vuokko löysi liikkeen piiristä ihanan miehen. Parikymppisinä he menivät avioon, ja yhdeksän kuukauden kuluttua häistä syntyi ensimmäinen lapsi. Ja pian toinen ja kolmas.

– Olen aina hullaantunut vauvoista. Joka kerta kun vastasyntynyt nostettiin rinnoilleni, täytyin onnesta.

Jossain vaiheessa, kun pinnasänky oli lähes juurtunut kiinni makuuhuoneen lattiaan, uupumus alkoi levittäytyä kuin huopa Vuokon ja hänen miehensä ympärille.

"Rättiväsyneenäkin oli ahdettava itkuiset lapset autoon ja lähdettävä seuroihin."

– Elämä oli niin sidottua lapsiin, että voimat yksinkertaisesti hiipuivat. Samalla ahdistuin ristiriitaisista tunteistani. Aloin olla yhä enemmän kauhuissani, kun huomasin olevani taas raskaana, vaikka samalla häpesin omaa pelkoani, Vuokko kertoo.

Ja silti hän aina iloitsi uudesta vauvasta. Iloitsi, vaikka arjessa ei juuri muuta iloa ollut. Itse asiassa se oli yhtä kaaosta. Esikouluikäinen saattoi unohtua päiväkotiin tai vaippaikäinen löytyä taapertelemasta ruuhkaiselta tiellä.

Kaiken tämän keskellä sunnuntaisin oli aina silti mentävä seuroihin.

– Rättiväsyneenäkin oli ahdettava itkuisina vastustelevat lapset autoon ja lähdettävä. Kun pääsin etupenkille, olin niin täynnä raivoa, että huusin koko matkan pelkkiä äänettömiä kirosanoja.

Silti Vuokon silmien edessä häämötti ihannekuva äidistä. Siinä kuvassa hän pystyi lapsikatraan keskellä loihtimaan tarjottavaa pöytään sen sijaan, että yritti voipuneena kurottautua lattialta hämmentämään puurokattilaa, niin kuin Vuokko itse pahimpina päivinä.

"Oli juhlahetki päästä miehen kanssa kaksin kävelylle."

Kun Vuokon mies vielä joutui liikenneonnettomuuden takia kouluttautumaan uuteen ammattiin, alkoi perheen talouskin nitistä liitoksistaan. Minnekään ei päässyt kotia pakoon, eikä mihinkään ollut varaa. Onneksi yhteiskunta toi apunsa Iloloiden kotiin.

– En ehkä olisi kasassa ilman ihania kodinhoitajia. Heidän ansiostaan sain edes hetken hengähtää. Oli juhlahetki päästä kaksin miehen kanssa vain kävelemään kaupungille, Vuokko kertoo.

Äidiksi vaikka kuolleena 

Myös Vuokon terveys alkoi rakoilla. Raskaudet alkoivat olla yhä vaikeimpia. Sitten tuli eteen raskaus, josta kävi ilmi jo alkumetreillä, että sikiö on sisäelimiään myöten pahasti vammautunut ja että lapsen synnyttäminen olisi jopa vaarallista.

– Se oli kova paikka. Päädyin raskauden keskeytykseen, vaikka se oli monen liikkeen jäsenen mielestä jo ehkäisykin on murha ja äidin pitää olla valmis uhraamaan henkensä lapsen vuoksi. 

Samassa rytäkässä, 11 lapsen ja viiden keisarinleikkauksen kokenut Vuokko kuuli lääkäriltä, ettei hänen fysiikkansa ei kestäisi enää yhtään synnytystä. 

"Perheissä otetaan lapsia huostaan. Sitten jatketaan lapsilukua, koska sitä pidetään kaikkein tärkeimpänä."

Vuokko päätyi lääkärien neuvosta sterilointiin, sillä hän halusi hoitaa itse lapsensa. Vaikka päätös oli raskas, hän huomasi yllätyksekseen, että aika pian operaation jälkeen voimat alkoivat palautua. Tunne oli hätkähdyttävä. Hän alkoi tuntea uudenlaista iloa lapsistaan. 

– Tiedän, että liikkeen piirissä on perheitä, joista on otettu lapsia huostaan. Silti samassa perheessä jatketaan lapsilukua, kun sen katsotaan olevan kaikkein tärkeintä. Siinä ei kyllä toteudu enää kenenkään etu.

Vuokko toivoo, että hänellä olisi tulevaisuudessa enemmän aikaa lapsenlapsilleen. – Lapset ovat aina elämässäni se ykkösjuttu.
Vuokko toivoo, että hänellä olisi tulevaisuudessa enemmän aikaa lapsenlapsilleen. – Lapset ovat aina elämässäni se ykkösjuttu.

Öiset itkut sängynlaidalla

Napinamieli. Se on sana, jota vanhoillislestadiolaisten piirissä käytetään liikettä sisältä päin kritisoivista. Sellaisista, jotka uskaltavat epäillä liikkeen tapoja.

– Eihän kukaan halua olla napisija, turhista valittaja. Eikä kukaan halua, että hänen uskoaan ja haluaan kuulua yhteisöön epäillään.

Hiljalleen, kaiken lapsiperheväsymyksen keskellä, Vuokossa alkoi herätä napinamieli. Hän halusi keskustella säännöistä ja pohtia, onko niille raamatullisia perusteita. Lapsiasiaa enemmän hänen mieltään kaiversi hoitokokoukset. 

– Kun parikin ystävääni kokivat joitakin vuosia sitten hoitokokoukset, joissa heidät painostettiin henkisesti sairaalakuntoon, heräsin lopullisesti. Tajusin, että liike voi olla ehdottomuudessaan jopa vaarallinen. Halusin tuoda asian laajempaan tietoisuuteen.

"Itkusta ja sen pidättelystä tuli jokapäiväistä."

Ensin Vuokko alkoi kirjoittaa hoitokokouksista nimimerkin suojista internetin keskustelupalstoille. Sanottavaa riitti, sillä hän ei löytänyt niille mitään uskonnollista perustetta. Ja ihmiset vastailivat, kiihkeästi vastustaen tai omia kokemuksiaan jakaen. 

– Kirjoittamisesta tuli tapani purkaa vuosikymmenten ahdistusta. Se oli minulle helppoa, mutta perheelle hyvin raskasta. Istuin koneella naputtamassa lähes aina kuin vain kykenin, öisinkin.

Paha olo ei kuitenkaan laantunut, vaan välillä elämä musteni ihan silmissä, kun koko siihenastisen olemassaolon perusta tuntui murenevan.

Vuokko alkoi haaveilla pehmustetusta huoneesta, johon olisi voinut sulkeutua huutamaan.

– Itkusta ja sen pidättelystä tuli jokapäiväistä. Öisin, kun mies jo nukkui, yritin itkeä hiljaa, mutta usein hän heräsi, kun en pystynyt pidättelemään ääntä sisälläni.

Vuokko kyseli ja etsi kiihkeästi vastauksia, niin keskustelupalstoilta kuin Raamatusta.

– Vanhoillislestadiolaisen uskon ytimenä pidetään Lutherin oppeja, siksi aloin lukea niitä yhä tarkemmin. Tajusin, kuinka harhapoluilla liike oli ollut. Ei Luther vaadi aivopesua, nöyryytystä tai vapauden riistoa. Koin olevani aika tavalla aivopesty, jo ihan lapsesta saakka.

"Eron jälkeen täytyin rakkaudesta."

Vapaasti uskossa

Kolme syksyä sitten Vuokko oli siinä pisteessä, että päätti erota vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Henkisesti hän oli tehnyt eroa jo vuosia, eikä hän ollut käynyt seuroissakaan enää pitkään aikaan. Päätöksen jälkeen hän lakkasi lopullisesti olemasta monille sukulaisille. 

– Omassa perheessäni puhuin asiasta avoimesti. Olen antanut lapsilleni täyden vapauden valita, kuuluako vanhoillislestadiolaisiin vai ei, enkä aiemminkaan ole oikein osannut jatkaa painostamisen kulttuuria omiin lapsiini.

Osa Vuokon lapsista on edelleen vanhoillislestadiolaisia, samoin mies. Silti Vuokko on saanut mieheltään ja lapsiltaan täyden tuen omille päätöksilleen. 

– Eron jälkeen minut valtasi valtava helpotus, ja kaiken väsymyksen keskellä tunsin, että täytyin rakkaudesta. Enää minun aikani ei mennyt siihen, että pohdin mitä itse teen tai mitä muut tekevät väärin. Voin antaa ihmisten olla juuri sellaisia kuin he ovat, uskoa mihin he haluavat. 

"Naisille opetettiin, että meidän piti täyttää maa. Lasten hoitaminen tuntui olevan sivuseikka."

Nykyään Vuokon päivät täyttyvät työstä koulunkäyntiavustajana ja kotitöistä. Lapsia on kotona vielä viisi ja lapsenlapsiakin jo 10.

– Olen edelleen sitä mieltä, että teen parhaan elämäntyöni äitinä, siinä olen parhaimmillani.

Vuokko on pohtinut lapsi- ja äitiysasiaa laajemminkin. Hetki sitten (toim. huom. vuonna 2014) julkaistiin hänen ja teologi Auli Ruohon teos Usko, toivo ja raskaus, joka käsittelee perhe-elämän ongelmia vanhoillislestadiolaisten äitien kokemusten kautta.

– On ollut hurjaa lukea kirjaa varten naisten kirjoituksia. Meille naisille opetettiin liikkeessä, että meidän tehtävänä on täyttää maa. Se, miten me pystymme hoitamaan lapset, tuntui olevan sivuseikka.

"Äitini hautajaisten saarnassakin hyökättiin meitä lähteneitä vastaan."

Hiljalleen hälvenevä pelko

Vaikka elämä tarjoilee kaikkea uutta, ei Vuokko koe olevansa vielä täysin vapaa menneestä. Edelleen hän kavahtaa vihanilmauksia, joita välillä sinkoilee keskustelupalstoilta tai joskus vastaan kävelevältä liikkeen jäseneltä. Vuokko joutui pyytämään lääkäriltä reseptillä rauhoittavia, jotta pystyi kohtaamaan äitinsä hautajaiset.

– Äiti ei halunnut viimeisinä vuosinaan olla kanssani tekemisissä, kuten ei moni muukaan sukulainen. Hautajaisten saarnassakin hyökättiin pitkä tovi meitä lähteneitä vastaan.

Vuokko kesti silti hautajaiset äitinsä yli satapäiseksi kasvaneen jälkeläiskatraan ympärillä. Hän jopa valitsi Siionin lauluista kappaleen, joka laulettiin ruumishuoneella.

– Olin aika pitkään sitä mieltä, ettei lestadiolaisliikkeessä ole mitään hyvää, mutta on siinä: laulukulttuuri. Lapsuuden monet hyvät hetket liittyvät yhteislauluihin, samoin musiikki on kantanut myös monen vaikean hetken yli.

Niin se kantoi myös äidin hautajaisissa. Kun Vuokko pelotta yhtyi valitsemansa laulun säkeisiin, hän teki sen täydestä sydämestään: "Oi Jumalan´, kuink iloitsen / sinulta puvun sain. /Se sopii mulle taivaaseen, /johonka matkustan".

 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 16/2014. 

 

Vierailija

Lestadiolaisliikkeestä eronnut Vuokko Ilola: "Perheissä otettiin lapsia huostaan ja hankittiin sitten lisää"

Vierailija kirjoitti: Tässä suurperheiden lahkossa mukana olevat noin 35-vuotiaat naiset, jotka ovat olleet jo yli 20 vuotta lapsivuoteessa ja raskaana, näyttävät käyttäytyvän hyvin häiriintyneesti asuinyhteisössä. Samoin kuin nuoret tytöt jotka tietävät mikä heitä odottaa, heidänkin käytöksensä on todella outoa. Näyttää siltä ettei tämä lahkolaisuus suo rauhaa sielulle ja näin häiriökäyttäytyminen ilmenee monin erilaisin tavoin asuinyhteisössä. Sääliksi käy. Nuoret tytöt ja naiset eivät osaa...
Lue kommentti
vieras

Lestadiolaisliikkeestä eronnut Vuokko Ilola: "Perheissä otettiin lapsia huostaan ja hankittiin sitten lisää"

Kiitoksia Sinulle Vuokko, että tulit esiin ihmisyyteen tavalla, jonka tulisi jokaisen, uskovaiseksi aivopestynkin ymmärtää! Ihminen ei ole syntynyt sielunvihollisuuden oppeihin, kuten uskontunnustukseen herra jumalalle. - Suomen valtion kirkossa on aloitettu "uskonpuhdistus" alla olevien linkkit toimii vain "uskontunnustus" sivun oikealla laidalla olevien ">" linkkien aktivoimalla: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html http://...
Lue kommentti

Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne, pohtii Pirkko Arstila – itsekin turisti.

Veden pinta hohtaa kuunvalossa mustana silkkinä. Gondolieri sauvoo venettään, se kolahtelee kanaalin kivisiin seiniin. Samettityynyillä istuvat rakastavaiset takertuvat toisiinsa.

Matkakumppani ei herkisty, vaan tarkastelee gondolieriä käytännöllisesti: ”Työasento on hirveä. Hän muuttuu muotopuoleksi ja saa hirveitä särkyjä.” Niinpä, missä ovat turvaliivit ja kypärä?

Mutta Venetsiassa romantiikka myy. Olen lukenut Donna Leonin kirjat ja tiedän, että paikalliset inhoavat turisteja. Minäkin inhoan heitä – vai meitä? Kaupungin taustamusiikki on vesibussien keuhkotautista rahinaa ja turistien vetokärryjen kärinää. Palatsit reunustavat Pyhän Markuksen aukiota kuin uljas nuottiviivasto oman aikakautensa matemaattisessa rytmissä. Näkymän pilaa valtava risteilyalus, joka työntyy mozartmaiseen maisemaan kuin Tähtien sota. Paha näky.

Hotellimme on 1400-luvulta ja rakennettu ilman vatupassia – sen huomaa. Sähköjohtojen lonkerot kiipeilevät seinillä. Huone on kuusi metriä korkea, ja jossain siellä ylhäällä paistaa sähkölamppu, onneksi ei kaasuvalo. Tilan täyttävät sänky, pöytä ja mahtipontisesti drapeeratut ikkunaverhot.

Ikkunasta näen muuttokuorman kanavalla. Kippurajalkaiset tuolit ja plyysisohva on lastattu pieneen moottoriveneeseen. Toisessa veneessä matkaa perhe mukanaan paksu piironki ja jääkaappi. Kokassa seisoo onnellinen koira.

Vesibussista katsottuna palazzot lipuvat ohitse kuin elokuvan kulisseina. Illan tummetessa näen pariskunnan, joka kömpii pyjamissaan yöpuulle välittämättä sulkea ikkunaluukkuja. Turistin ahneudella tarkastelen heitä kuin alkuasukkaita savanneilla. Ovatko he ylhäisöä, henkilökuntaa vai turisteja?

Pakenemme ihmismassoja vuonna 1822 perustettuun Hotel Danieliin Canal Granden varrella. Aika pysähtyy.

Smokkipukuinen tarjoilija ilmestyy tyhjästä, katoaa tyhjään. Hiljaista. Kullattuja pylväitä. Silkkisiä nojatuoleja. Komea kipsikatto. Mahtava, koristeellinen portaikko ohjaa kattoterassille, josta avautuu Venetsian loisto. Täällä kalliissa, ajan säilömässä miljöössä viipyy vielä se lumo ja charmi, josta kirjat kertovat ja runoilijat runoilevat.

Tulee haikea olo. Risteilyalukset ja 25 miljoonaa turistia vuodessa ovat pahan enne. Jonain päivänä kaikki vajoaa mereen, ja jälkipolville jää vain taru kuin uponneesta Atlantiksesta.

Kolumni on ilmestynyt ET-lehdessä 21/2017.

 

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.