Marjatta Leppänen ja Anja Pohjola: ”Malja elämälle”
Joka viikko Marjatta Leppänen ja Anja Pohjola tapaavat kantaravintolassaan, syövät hyvin ja jakavat ilot ja murheet. Maljan he nostavat sille, mikä elämässä kulloinkin on tärkeintä.
Tapahtumapaikka: Ravintola Elite.
Henkilöt: Anja Pohjola ja Marjatta Leppänen.
On torstai-iltapäivä. Anja Pohjola, 95, ja Marjatta Leppänen, 88, istuvat kantaravintolassaan Helsingin Töölössä, valmiina tähän haastatteluun.
He istuvat vakipöydässään, sillä sellainen näillä ystävyksillä on. Tämän pöydän ääressä he tapaavat toisiaan noin kerran viikossa, syövät ja puhuvat, ihmettelevät yhdessä elämää, nostavat maljan milloin millekin ilolle tai murheelle.
Niin he ovat tehneet 15 viime vuotta.
Anja on käynyt kampaajallakin. Marjatta ei.
Tänäänkin on tarkoitus tehdä niin: syödä ja puhua siitä, mikä elämässä on tärkeää.
Tunnelma pöydässä vain on hiukan kireä, sillä on tullut väärinkäsitys. Anja on valmistautunut siihen, että kuvaaja ottaa juttuun kuvat tänään. Marjatta taas ei ole.
Anja on käynyt kampaajallakin.
Marjatta ei.
– Ei kuvata nyt. Mulla ei ole meikkiäkään, Marjatta sanoo.
– Onhan sulla. Näytät tosi hyvältä, Anja sanoo.
– Ei mitään pohjameikkiä ja tukka harottaa, Marjatta jatkaa.
– Eikä harota. Otetaan ne kuvat nyt vain, Anja sanoo.
– Ei oteta. Kyllä tätä naamaa pikkuisen pitää laittaa. Oletko vihainen mulle nyt? Marjatta kysyy.
– Olen, Anja vastaa.
– No nyt alkaa minullakin kiehua, Marjatta sanoo.
– Antaa kiehua vain, Anja sanoo.
Pöydässä on hiljaista. Pitkään.
– Aika huvittavaa, Marjatta sanoo yhtäkkiä.
– Rakkaiden ystävysten yhteishaastattelu, jossa kaikki menee päin helvettiä! Tämän hauskempaa aloitusta juttuun on vaikea kuvitella.
Siitä Anja sanoo olevansa samaa mieltä.
Kippis, kultaihminen
Anja ja Marjatta sanovat olevansa kalaihmisiä, mutta juuri nyt tilanne vaatii jotakin tuhdimpaa. Yhteistuumin he molemmat tilaavat lammaspullat ja lasin vahvaa italialaista punaviiniä.
Rauha on laskeutunut pöytään.
Kuvaus on päätetty siirtää seuraavalle viikolle, ja Anja ja Marjatta ovat saman tien varanneet sitä varten itselleen uudet kampaaja-ajat.
– Kippis, kultaihminen, Marjatta sanoo ja nostaa lasillisensa.
– Kippis. Kaikelle, Anja sanoo.
Lasit kilahtavat yhteen.
Anja yrittää muistella, koska he olisivat viimeksi riidelleet. Eivät koskaan, hän tajuaa.
”Tässä ystävyydessä saa olla myös eri mieltä.”
– Äskenkin riitelivät vain asiat. Emme me. Kummallakin meistä on oma tahto, ja tässä ystävyydessä saa olla myös eri mieltä. Minusta se on valtavan arvokasta.
Tee rohkeasti, virheitäkin
Anjasta ja Marjatasta tuli sydänystäviä vasta 15 vuotta sitten, kun he muuttivat lähelle toisiaan, mutta etäältä he ovat seuranneet toistensa uraa 1950-luvulta asti.
Marjatta oli kotoisin Vammalasta Pirkanmaalta, Anja Jyväskylästä. Kumpikin oli viisilapsisesta perheestä, ja kumpikin ihaili toista.
Marjatta halusi laulajaksi ja aloitti 19-vuotiaana Pelimanni-pojat-orkesterin solistina. Tampereen Pikkuteatterissa hän kävi katsomassa nuorta näyttelijätärtähteä, Anja Pohjolaa. Myöhemmin hän näki Anjan televisioteatterissa ja Suomen Kansallisteatterin lavalla.
”Rohkeus on ollut minussa jotenkin valmiina.”
Anja taas seurasi, miten Marjatasta tuli vähitellen levylaulaja, Puhelinlangat laulaa -radio-ohjelman juontaja ja yksi Uuden Iloisen Teatterin perustajista ja näyttelijöistä.
– Olen aina ollut rohkea tekemään, Marjatta sanoo ja jatkaa:
– Rohkeus on ollut minussa jotenkin valmiina. En ole ikinä ajatellut, että kaikki pitää osata ihan täydellisesti, ennen kuin jotain voi tehdä. Virheitä en pelkää, niistähän minä opin. Tiedätkö Anja, mikä oli nuorena mottoni?
Anja pudistelee päätään.
– Mottoni oli: kannattaa aloittaa huipulta, sillä juurella on tungosta, Marjatta kertoo.
Kumpaakin naurattaa.
– Olitpa uskalias, Anja sanoo.
”Luota enemmän itteesi. Niin minä sille sanoisin.”
– Itse en nuorena ollut. Joskus unettomina öinä vieläkin mietin, mitä sanoisin nyt nuorelle Anjalle. Luota enemmän itteesi. Niin minä sille sanoisin. Olin nuorena sellainen, että aina ensin uskalsin ja sitten tahtoi tulla epäily. Ehkä siksi en lähtenyt kouluttamaankaan itseäni sen enempää.
Anja ei ole käynyt teatterikouluja vaan on opetellut ammattinsa työssään, hyvien ohjaajien kanssa.
–En kadu sitä ratkaisua. Mutta pikkuisen rohkeampikin olisin nuorena voinut olla.
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 13/2026 julkaistusta jutusta, jossa Anja ja Marjatta keskustelevat myös ystävyydestä, avioliitoistaan ja leskeydestä. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
