Matti Kiijärvi nauttii aamuvarhaisista lenkeistä pyörän selässä. "Hienointa on seurata luonnon heräämistä", hän sanoo.
Sisäinen kelloni on hyvin tarkka ja herättää minut joka aamu neljältä. Olen heti virkeä, joten lähden yleensä ensimmäiseksi lenkille.
Harrastan pyöräilyä ja tykkään ajaa 50–80 kilometrin lenkin, kun muut vielä nukkuvat eikä liikennettä ole. En häiritse ketään, eikä kukaan häiritse minua.
Luulisi, että aamuneljältä ei olisi muita kulkijoita, mutta aina joku tulee vastaan. Itsekin hämmästyn, että kas, joku muukin herää näin aikaisin.
Yhdellä hiekkatiellä kävelee aina kello 4.30 sama mies aamulenkillään.
Kerran bussikuski pysähtyi kyselemään, kuka oikein olet, kun poljet täällä aina aamuviideltä. Juttelimme pitkät tovit.
Kerran bussikuski pysähtyi kyselemään, kuka oikein olet, kun poljet täällä aina aamuviideltä.
Lenkin jälkeen palaan kotiin syömään aamupalaa ennen kuin lähden töihin. Vaimo herää yleensä tässä vaiheessa ja kysyy, oletko jo käynyt lenkillä. Ja olenhan minä.
Älykellon mukaan nukun keskimäärin 5,5 tuntia yössä. Joku ehkä sanoisi kärsivänsä unettomuudesta, mutta olen päivisin ihan virkeä. Mielelläni kyllä otan myös puolen tunnin päivätorkut.
Yöuneni on ehkä tavallista tehokkaampaa. Vaimon mukaan sängyn vieressä saisi vaikka ampua tykillä: kun olen nukahtanut, minua ei herätä mikään.
Myöhään valvomista en jaksa. Jos jostain syystä on pakko pysyä hereillä puoleen yöhön, olen silloin jo aivan kuollut, ja herään joka tapauksessa aamulla neljältä.
Työmatkoilla tästä on joskus haittaa, kun on aikaeroa ja pitäisi jäädä illalliselle verkostoitumaan. Muuten lyhyillä unilla pärjäämisestä on ilman muuta ollut paljon hyötyä.
Jos jostain syystä on pakko pysyä hereillä puoleen yöhön, olen silloin jo aivan kuollut.
Työreissuillakin lähden lenkille ennen aamiaista. Silloin näkee kaupungin eri lailla, kun paikkoja siivotaan ja hiljalleen availlaan. Elämä herää.
Olen aina ollut vähäuninen aamuvirkku. Kun pikkupoikana menin uuteen kouluun, isä ja äiti huolestuivat siitä, että heräsin aamuisin neljältä.
He ajattelivat minun jännittävän koulua ja veivät minut lääkäriin. Lastenlääkäri Jäykkä – oikein mukava mies nimestään huolimatta – totesi, että ”se nyt vaan on sellainen”.
Äitini oli tosin itsekin aamuvirkku ja lähti vielä 85-vuotiaana joka aamu ulos lykkimään rollaattoria. Lapsilleni aamuvirkkuus ei ole periytynyt, mutta yksi lapsenlapsista vaikuttaa lupaavalta!
Lapsilleni aamuvirkkuus ei ole periytynyt, mutta yksi lapsenlapsista vaikuttaa lupaavalta!
Aamut ovat omaa aikaani. Hienointa on seurata luonnon heräämistä. Etenkin keväät ovat upeita, kun aurinko nousee aina vain aikaisemmin.
Auringon noustessa on usein vähän usvaista, linnut laulavat ja ilma tuoksuu mahtavalta.
Kun on liikkeellä ennen viittä, näkee, kuulee ja kokee kaikenlaista, mitä moni ei koskaan näe.
Kerran merikotka lensi muutaman metrin päästä ja otti lennosta rusakon mukaansa kuin kalan merestä. Toisen kerran huuhkaja lensi ohitseni takavasemmalta tosi läheltä ja pysähtyi sähkötolpan nokkaan katselemaan minua.
Kun on liikkeellä ennen viittä, näkee kaikenlaista, mitä moni ei koskaan näe.
Yhtenä pimeänä aamuna poljin maastopyörällä pitkospuita ja näin otsalampun valossa suden. Lisäsin vähän vauhtia siltä varalta, että se olisi miettinyt minun ravintoarvoani!
Syksyn pimeät aamut ovat kurjia. Silloin fillaroin Kuhankuonon laavulle, teen tulet ja syön aamiaista siellä. On hienoa olla laavulla, kun tietää, että kilometrien säteellä ei ole ketään.
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2021.
