Antti Tuurin suvun historiasta on löytynyt hurjia kohtaloita.  – Jos nykyään sellaisia tapahtuisi, niin huudettaisiin kriisiapua.
Antti Tuurin suvun historiasta on löytynyt hurjia kohtaloita. – Jos nykyään sellaisia tapahtuisi, niin huudettaisiin kriisiapua.

Kirjailija Antti Tuuri peri kipakan luonteensa isältään. Isältä on peräisin myös antroposofinen ajattelu, joka on kulkenut matkassa läpi elämän. Tuuri käyttää homeopaattisia lääkkeitä ja neuvottelee terveysasioistaan antroposofisen lääkärin kanssa.

Antti Tuuri on kavunnut työhuoneelleen Helsinginkadun talon viidenteen kerrokseen 30 vuoden ajan. Hissiä talossa ei ole, huo­neessa riittää tavaraa ja ikkunoista tulvivaa valoa. Pari joulukaktusta työntää kukkaa.

Tuurin tarinaniskentä alkaa heti. Huone oli alun perin Esa-Pekka Salosen poikamiesboksi. Yksiön lisäksi Salonen houkutteli Tuurin ostamaan myös mäntypuiset huonekalut, jotka oli itse suunnitellut. Hinnaksi Salonen määritteli 2 000 markkaa.

– Älä hulluttele, maksan 200, Tuuri totesi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt hän hieraisee käsiään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Joskus vielä vien ne Amerikassa huutokauppaan ja voin lisätä alkuperäiseen hintaan pari nollaa.

1980-luvun alussa tuntematon säveltäjä Salonen on nykyisin maailmankuulu kapellimestari.

Kirjailija päivittelee huoneen siivoa. Kymmeniä romaaneja, näytelmiä ja dokumenttiteoksia luodessa on kertynyt materiaalia. Seinät ovat täynnä kirjoja. Lattiaa hallitsee kehto, jossa Tuuria on vauvana kiikutettu.

– Äiti sanoi, että laita kehtoon kaikki kirjoittamasi kirjat, mutta eiväthän ne siihen mahdu.

Työpöydällä mustan Bijou-merkkisen kirjoituskoneen vieressä lepää paksu puntti tyhjiä valkoisia papereita. Tuuri kirjoittaa kaikki romaaninsa vanhanaikaisesti koneella. Valmiit liuskat siirtyvät koneen oikealle puolelle. Hyllyllä odottaa useampi varakone.

Koska kirjoituskoneella pitää tulla heti valmista, on ajateltava hitaasti.

– Vain elokuvakäsikirjoitukset, näytelmät, kolumnit ja haukkumakirjeet kirjoitan tietokoneella, hän sanoo.

Isää pidettiin hulluna

Yhden kolmasosan hyllyköstä täyttävät vanhat, tarkasti luetun oloiset saksankieliset antroposofiset tietokirjat, jotka käsittelevät Rudolf Steinerin elämänkulkua ja muun muassa antroposofian ja akateemisen tieteen suhdetta.

Antroposofia on maailmankatsomuksellinen liike, jonka aiemmin teosofisessa liikkeessä vaikuttanut Steiner perusti. Suurelle yleisölle se on tuttu lähinnä steinerkoulusta.

Tuuri on miettinyt elämänfilosofisia asioita koulupojasta lähtien.

– Isäni mietiskeli myös, mikä tämä maailma oikein on. Hän oli vähän uskovainen siinä mielessä, että yritti käännyttää myös muita ajatteluunsa. Minulla kirjailijana sellaista tehtävää ei ole.

Tuurin isän mielestä ei olisi kannattanut kouluttaa poikaa, joka vain luki romaaneja.

Maanmittausinsinöörinä työskennellyt isä oli aikaansa edellä. Kotipitäjässään Pohjanmaalla hän kokeili biodynaamista viljelyä, jossa noudatetaan steinerilaisuuteen kuuluvia periaatteita. Satoa tuli – ja suurpiirteisen miehen touhutessa myös meni. Kun joulupöytään haettiin perunoita, kellarin ovi jäi auki ja perunat paleltuivat.

– Kymmenkunta vuotta sitten junassa viereeni istui lappajärveläinen mies, joka totesi, että kyllä sitä isääsi pidettiin hulluna. Eivät kasvit ilman apulantaa kasva, ja kasvimyrkyillä kasvit suojellaan tuholaisilta. Siksi pussien kyljessä lukee, että kasvinsuojeluaine.

Tuurilla oli isänsä kanssa riitoja koulunkäynnistä. Isän mielestä ei olisi kannattanut kouluttaa poikaa, joka enimmäkseen vain luki romaaneja.

Omat lapsensa, tyttärensä Hannan ja poikansa Mikan, Tuuri laittoi steinerkouluun, istuipa itse koulun johtokunnassakin.

– Peruskoulun lähtökohtana näytti olevan, että teollisuuteen pitää kasvattaa hyviä renkejä ja piikoja. Minun mielestäni koulun tehtävä oli kasvattaa kunnollisia ihmisiä. Steinerkoulussa siihen annettiin hyvät eväät: lapset saivat opiskella paljon taideaineita.

Tytär ja poika kirjoittivat steinerkoulusta ylioppilaiksi. Mika hoitaa nykyisin kehitysvammaista sukulaistaan. Irlannissa asuva Hanna on kirjailija ja steinerkoulun opettaja.

"Omaelämänkertani olisi lukijoille pettymys."

Yhtään en antaisi pois

Antti Tuurin kirjat tunnetaan monipuolisista henkilögallerioistaan. Tuuri itse ajattelee kirjojensa päähenkilöistä, että jokaisella on paikkansa.

Taas löytyy syvemmäksi kuvaukseksi tarina omasta isästä, joka työssään kierteli taloissa. Emäntä keitti kahvit. Pöydän ääressä istuva isä ihmetteli, että talossa riittää lapsia. Talon isäntä myönteli, että onhan niitä paljonlaisesti. ”Mitä?” kimpaantui emäntä. ”Kenet näistä antaisit pois?”

Viimeisenä työnään sitten joskus, vanhuudenturvanaan, Tuuri ajattelee kirjoittavansa tositapahtumiin perustuvan kirjan nimeltä Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri. Purjeveneen 30 vuoden lokikirjasta löytyy kaikenlaisia merkintöjä merellä seilatuista matkoista.

Omaelämäkertaa Tuuri ei ole koskaan edes harkinnut kirjoittavansa.

– Se olisi lukijakunnalle suuri pettymys: noinko mielenkiinnotonta sen elämä on ollut?

Tuuri sanoo, että omasta elämästä kertovassa kirjassa pitäisi nykyisin olla insestiä, #metoota, lasten pieksemistä ja vaimon hakkaamista. Sellaisia syntejä häneltä ei löydy.

– Mikään kirjoistani ei ole minun kuvani. Kyllä ne ovat fiksumpia ja laajempia.

Koleerikko suutahtaa

Tuuri kuvailee itseään koleeriseksi ihmiseksi.

– Suutahdan helposti ja voin olla pitkävihainen, jos minua pahasti petetään. Saatan sanoa aika kipakasti.

Kovin monta vihamiestä hänelle ei silti ole kertynyt. Pitkävihaisuus on liittynyt lähinnä työasioihin. Ne on nyt selvitetty, vaikka oikeuttakin on täytynyt käydä. Kuusi hänen kirjoistaan on päätynyt elokuviksi asti, viimeksi runsaasti kiitosta kerännyt Ikitie, joka harmittavasti jäi Tuntemattoman sotilaan jalkoihin.

– Yksityinen taiteilija on voimaton organisaatioiden edessä, organisaatio voi käyttäytyä miten ylimielisesti tahansa taiteilijaa kohtaan. Niiden asioiden selvittely on kaikkein kiusallisinta. En mielelläni ole tekemisissä lakimiesten kanssa. Minusta sovitun reiluuden ja rehellisyyden pitäisi päteä.

Kipakkuus on peräisin Tuurin isänpuolen sukulaisilta.

Isoäiti oli samaa sorttia. Kerran Lappajärvelle Tuurin lapsuuskodin pihalle kolisi kuormallinen vanhoja huonekaluja. Isoäidillä oli tullut miniän kanssa sanomista kalusteista. Isoäiti oli tuumannut, että elleivät kelpaa, niin lähetetään ne toiselle miniälle eli Tuurin äidille.

Toisaalta koleerikkoa kyllä kuvataan sanoilla suora, keskittynyt, vahva, analyyttinen, looginen, rohkea ja kilpailuhenkinen.

Lukijan silmin nämä kaikki ominaisuudet pätevät myös Tuuriin. Insinööriluonne näkyy tekstin tiukassa ilmaisussa, johon vuosien myötä on pujahtanut salavihkaista lämpöä ja huumoria, selvästi persoonan sisintä.

50 vuoden ystävyys

Viime viikot Tuuria on tarvittu työhuoneen sijasta enemmän kotona, jossa hänen vaimonsa Merja toipuu pienestä leikkauksesta. Tuuri on ollut toisen vaimonsa kanssa naimisissa yli kymmenen vuotta. Avioero ensimmäisestä vaimosta oli riidaton, ja entiset puolisot ovat Tuurin mukaan hyvissä väleissä.

Laajaa tuttavapiiriään hän kuvaa lainaamalla vanhaa Äpy-lehden vitsiä:

– Nimiä en muista koskaan, mutta kasvot sen sijaan unohdan aina.

"Ihmisen väitetään olevan luonnon herra, mutta luonnossa pitäisi käyttäytyä ihmisiksi."

Moni läheinen ystävä on jo kuollut, esimerkiksi kirjailijat Erno Paasilinna ja Alpo Ruuth. Tärkein ystävä on kirjailija Hannu Mäkelä, jonka Tuuri tapasi 1970-luvulla, kun Otava päätti julkaista Tuurin ensimmäiset kirjat. Mäkelä työskenteli siihen aikaan Otavan kustannustoimittajana.

– Meitä erottaa se, että Hannu on runoilija, minä taas prosaisti, mutta fiksuja miehiä olemme molemmat.

Työhuoneen nurkassa odottava pelikassi liittyy juuri Mäkelään: kaksikko käy säännöllisesti pelaamassa tennistä yhdessä.

– Emme koskaan pelaa toisiamme vastaan, vaan nelinpelejä niin, että olemme samalla puolella.

Ihmisiksi luonnossa

Vanhassa valokuvassa eteisen seinällä Tuuri poseeraa melkein itsensä mittaisen lohen kanssa. Enää hän ei kalasta.

– Lopetin, kun tuollaista piti hakata kivellä monta kertaa päähän sen tainnuttamiseksi. Sehän on kuin rippikoulupoikaa olisi tappanut.

Tuuri ei voi ymmärtää nykyistä tapaa, jossa kala ensin napataan ja sitten vapautetaan.

– Kala väsytetään, valokuvataan, päästetään veteen ja vielä jeesustellaan, että annoin sille hengen. Se on rääkkäämistä, samanlaista elävällä olennolla leikkimistä kuin petoeläimellä saaliinsa kanssa. Vaikka ihmisen väitetään olevan luonnon herra, luonnossa pitäisi käyttäytyä ihmisiksi. Eläimet uhrautuvat meidän hyväksemme, kun antavat henkensä elannoksemme.

Kalaa Tuuri syö yhä, mutta noutaa sen Moikipään kylän kalastajalta läheltä kesäpaikkaansa.

– SIihenkin on varauduttava, että käy kuin Mika Waltarille: jonakin päivänä tarina ei enää kulje, Tuuri sanoo.
– SIihenkin on varauduttava, että käy kuin Mika Waltarille: jonakin päivänä tarina ei enää kulje, Tuuri sanoo.

Isältä omaksuttu antroposofinen ajattelu on kulkenut matkassa läpi elämän ja näkyy Tuurin arjessa monin tavoin. Hän käyttää homeopaattisia lääkkeitä ja neuvottelee terveysasioistaan antroposofisen lääkärin kanssa.

Tuurin mielestä on samantekevää, mitä kautta lääkkeet vaikuttavat. Jos usko saa ne toimimaan, olkoon niin.

– Hevosiakin hoidetaan menestyksekkäästi homeopatialla. Liekö hevosella sitten vahva usko homeopatiaan?

Kerran päivässä hän istahtaa alas ja tyhjentää ajatuksensa. Mitään mantroja hän ei meditointiin tarvitse. Alkoholia hän ei ole käyttänyt kymmeniin vuosiin.

– Katselin edellisen sukupolven miehiä, jotka luulivat humalassa olevansa yhä nuoria ja vitsikkäitä. Selväpäinen ajattelu on suuri lahja. Se on se puukko, jolla tätä maailmaa vuollaan.

"Maksan mieluummin verot kuin lähden Portugaliin nauttimaan verottomista eläkepäivistä."

Kireyttä Tuurin leppoisaan jutusteluun tulee, kun hän katsoo ”tätä saakelin systeemiä”.

– En usko, että elämän päämäärä on se, että kaikki ihmiset oppisivat käyttämään tietokonetta tai kännyköitä. Sata miljoonaa euroa vuodessa käytetään urheilijoiden kusen tutkimiseen samaan aikaan, kun lapset näkevät nälkää Afrikassa. Siinä on järkyttävä arvoristiriita.

Kaikki mulle -mentaliteetti suututtaa miestä.

– Olen mieluummin sitä porukkaa, joka maksaa veronsa, kuin niitä, jotka lähtevät Portugaliin nauttimaan verottomista eläkepäivistä. Entäs kansanedustajien sopeutumiseläkkeet? Nämä ihmiset vaativat meiltä talvisodan henkeä! Heti kun päästään varastamaan, niin viedään.

Lapsen selväjärkiset ajatukset

Tuuri on 73-vuotias. Hän toteaa, että entisaikaan hänen ikäistään olisi pidetty vanhana ukkona.

– Kun työskentelen elokuva-alan ihmisten kanssa, luulen itsekin olevani vielä nuori. He suhtautuvat minuun kuin normaaliin ihmiseen.

Tilaustyöt ja filmatisoinnit pitävät Tuurin kiinni toisenlaisessa elämässä kuin mitä yksinäinen kirjailijankammio tarjoaa.

Myös nelivuotias pojantytär Selma tuottaa papalleen iloa monta kertaa viikossa.

­– Hänellä sitä vasta on selväjärkisiä ajatuksia. Juttuja hänestä riittäisi, mutta lasten jutut ovat usein sellaisia, että ympäristöstään riistettyinä ne kertovat vain isovanhempien pidäkkeettömästä ihastuksesta. Joten annetaan olla.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

 

Antti Tuuri

Syntynyt: 1944 Kauhavalla. Asuu Helsingissä.

Työ: Kirjailija.

Perhe: Naimisissa Merja Hietaharju-Tuurin kanssa. Aikuiset tytär ja poika, yksi lapsenlapsi.

Harrastukset: Tennis, purjehdus, molpeilu eli oleskelu Moikipään talossa.

Kullervo

Insinöörimies ja uskoo veden parantavan. Kohmelossa ja pienessä palovammassa kylmä vesi auttaa, mutta että oikein sairauksissa. Tuurin tulee toivoa ettei saa oikeaa tautia.. Itse olen lähtöisin rahvaasta ja minulla ei ole varaa hyljätä tiedettä joka vaivalla on aikaansaatu.
Mutta muuten hyvä kirjailija. Ehdottomasti.

Vierailija

Se on fantastista kuunnella lapsenlapsia mietteitä.
Minulle sanoi n. 5 vuotias. Kun kerroin entisajan katuvalottomuudesta: mahtoi olla tylsää😁

Sisältö jatkuu mainoksen alla