Ritva Falla on muotisuunnittelija, jonka vaikutus suomalaiselle vaateteollisuudelle on ollut merkittävä
Ritva Falla on muotisuunnittelija, jonka vaikutus suomalaiselle vaateteollisuudelle on ollut merkittävä

Ritva Falla, 63, ei halunnut lapsia, koska epäili, ettei pystyisi tarjoamaan heille muuta kuin oman lapsuutensa alakuloa. Nyt hän on valmis antamaan omasta hyvästään maailman murjomille tytöille.

Äidin kulta. Se titteli oli kirjailtu äidin kyljessä istuvan isoveljen puseron rintaan, vaikka kyllä esikoisen erikoisasema tuli kaikille selväksi muutenkin. Viisi vuotta nuorempi Ritva sai syödä yksikseen ja tunnisti rinnassaan kateuden piston.

Toisaalta hän tottui kuulemaan jo varhain, että kyllä Ritva pärjää. Varsinkin sen jälkeen, kun pikkusisko syntyi.

Tuo pärjäämisen pakko teki Ritva Fallasta Suomen palkituimman vaatesuunnittelijan. Parasta on kuitenkin se, että työn avulla hän on tehnyt itsensä näkyväksi myös itselleen.

– Isä joskus huomasi, että tuo lapsi jää muita vähemmälle, ja lähti minun kanssani kahdestaan pyöräilemään. Hän oli semmoinen rauhantekijä, kun jurotin ja panin muille hanttiin. Sillä keinolla yritin saada huomiota.

Autonasentajana työskennellyt isä kuoli syöpään, kun Ritva oli kymmenen.

– Järkytykseen sekoittui huoli, että nyt lähti ainut tukija. Että jään noiden armoille.

Koville joutui alle nelikymppinen leskikin. Hän jakoi aamulla lehtiä, siivosi päivällä yhdessä paikassa ja illalla toisessa. Jossain välissä hän säntäsi laittamaan lapsille ruokaa.

– Muistan, miten äiti aina lähti pyörällä, oli aina poissa. Ihmeen vähän muistan hyviä hetkiä: kun koko perhe oli käynyt saunassa ja isä istui keinutuolissa hyräilemässä.

Aikuistuttuaan Ritva yritti ottaa suosikkijärjestelmän puheeksi, mutta äiti kuittasi asian sanomalla, ettei ymmärrä, mistä tyttö puhuu.

Naisen mallia

Itsekäs akka. Sellainen Ritva Falla myöntää auliisti olleensa, koska uppoutuminen työhön on parhaiten tasoittanut lapsuuden arpia.

Ritva myöntää, että urheutta löytyi äidistäkin. Hän teki kaikkensa, ettei sosiaalitoimiston naisilla olisi tarkistuskäynneillään mitään huomauttamista. Väsymättä hän painotti kaikille lapsilleen myös opiskelun tärkeyttä.

– Semmoisen naisen mallin minä omaksuin. Ettei tässä voivotella, vaan mennään ja tehdään, ja saavillinen puolukoita kerätään siinä sivussa.

Myöhemmin Ritvan äiti kouluttautui siivouspäälliköksi. Fiksu nainen hän oli, vaikkei pienviljelijän tyttärenä saanutkaan käydä kouluja vaan joutui sodan jaloissa ammustehtaaseen töihin.

Terävä päästään oli Ritvakin. Hän sai parhaan oppilaan stipendin joka kevät. Vähän kyllä nolotti käydä luokan edessä niiaamassa.

– Väheksyin itseäni ja epäilin, että sen takia tämän rahan tai kirjan saan, kun olen niin köyhä. Melkein yhtä paha asia oli pinkoksi leimautuminen.

Perintökaluja

Lahjakkuuden ohella kodin perinnöksi voi laskea tyylitajun. Lisätienestejä saadakseen äiti ompeli naapuruston naisille leninkejä, ja kyllä tytärkin tutki tarkkaan Burdat ja muut muotilehdet.

"Olin sairaalloisen ujo, mutta panostin ulkonäköön jo varhain."

Ensimmäiset vaatteensa Ritva suunnitteli paperinukeille. Ei hän niillä muuten leikkinyt, mutta asuja syntyi kasapäin. Tarkka hän oli myös omista vaatteistaan. Erityisen hyvin Ritva muistaa punaisen samettileningin, pyhämekon, jonka vyötäröön äiti oli taiteillut reliefimäisen koristeen.

– Oikein raivosin, kun sen kaiken kauniin päälle piti laittaa keinokuidusta tehty essu.

Ritva myöntää itsekin, että varhainen ulkonäköön satsaaminen oli aika merkillistä, koska hän oli sairaalloisen ujo – hyvä jos sai kyläpaikassa sanaa suustaan. Mutta jostakin syvältä se vimmainen kauneudenkaipuu kumpusi.

Jo varhain Ritva pyrki parantelemaan myös kodin sisustusta, minimalismin hengessä.

– Epäröimättä heittelin roskiin papan tekemiä karstausharjoja ja muita rumina pitämiäni tarvekaluja, kun en tuolloin ymmärtänyt edes niiden tunnearvoa.

Menestyksen mitta

Ensimmäiset vaatteensa ja hattunsa Ritva ompeli 11-vuotiaana. 15-vuotiaana hän tiesi haluavansa muotisuunnittelijaksi, mutta piti tiedon itsellään, ettei lumous haihtuisi.

– Äiti toivoi, että jäisin ylioppilaaksi kirjoitettuani Jyväskylään postin virkailijaksi, kun niillä on niin hyvät eläkkeet.

Ritvan kiiltonahkasaappaat kopisivat tuolloin jo omia polkujaan. Hän pääsi Jyväskylän yliopistoon lukemaan matematiikkaa, mutta kävi salaa myös Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeissa Helsingissä. Kokeet kestivät pari viikkoa.

– Ja minä piru vie pääsin!

Perheen mielestä muoti- ja tekstiilitaide oli tyhjänpäiväinen ala. Tuskin enää silloin, kun presidentti Tarja Halonen käytti virkaanastujaisissaan Ritva Fallan Marimekolle suunnittelemaa takkia.

Ritva on uransa alusta asti pitänyt hienostuneen ja ajattoman klassisen linjansa. Tärkeää hänelle on ollut sekin, että vaatteet käyvät kaupaksi, ja edelleen hän mittaa menestystä rahalla. Jokaisen malliston lanseerauksen edellä hän pelkää, että tulikohan tästä floppi.

– Niin ei ole käynyt koskaan, mutta epävarmuus kuuluu tähän ammattiin.

Ritva Falla on tehnyt töitä kaikille Suomen tärkeimmille vaatetusyrityksille. Hän on saanut ja nähnyt paljon, mutta nyt näkökulma on muuttunut radikaalisti.

– Haluan hyödyttää työlläni muitakin kuin jotakin firmaa tai itseäni. Olen kyllästynyt olemaan itsekäs.

Kun Ritva sai idean yhteistyöstä lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin kanssa, hän esitteli asian firmassaan varovasti.

– Vähän hätkähdin, kun kaikki olivat siitä niin innoissaan.

Tyttöjen stigma

Ritva Fallan ura on kantanut komeat 40 vuotta. Hyvä olo -juhlamallisto ei ole juhlava vaan korostetun rento: huppareita, toppeja, verkkareita, joita koristaa kukkamainen brodeeraus. Jokaisesta Fallan omasta liikkeestä myydystä vaatekappaleesta tullaan tilittämään Planille viisi euroa, jälleenmyyjiltä hieman vähemmän. Tavoite on vähintään kymppitonnin potti, joka ohjataan tyttöjen koulutukseen Afrikkaan.

Ilman katastrofejakin tyttöjen tilanne on hälyttävä. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 15-19-vuotiaiden tyttöjen johtava kuolinsyy on itsemurha.

– Monessa maassa tytöt naitetaan jo lapsina eivätkä he pääse kouluun tai pysty päättämään elämästään muutenkaan, Ritva tietää.

Sitä taustaa vasten oma tyttöyden tuska tuntuu aika normaalilta elämältä. Oman elämän roso vahvistaa kuitenkin käsitystä, että kriisitilanteessa nimenomaan koulunkäynti edustaa turvaa ja tulevaisuutta.

Yhdenkään yksittäisen tytön tapausta Ritva ei aio seurata.

– Ei, se olisi liian emotionaalista. Siihen minusta ei ole. Omaksuin niin varhain käsityksen, että jos panostan työhöni, minusta ei riitä lapselle, niin kuin äidistäkään ei riittänyt minulle.

Pakollinen ryhtiliike

Ritva tapasi tulevan miehensä, arkkitehdiksi valmistuneen Gordon Fallan, jo opiskeluaikana. 1980-luvun alussa he asuivat jonkin aikaa Lontoossa, mutta metropolin hektisyys ei innostanut kumpaakaan. Gordon on syntyjään Guernsey-saaren poikia, joten muutto Suomeen oli britinkin mielestä kelpo kompromissi.

– Ei Gon niin tyhmä ollut, että olisi muuttanut Suomeen vain hameenhelman perässä. Kyllä hän pitää tästä maasta muutenkin, vaikka ei ole vuosien saatossa suuremmin suomettunut. Ruisleipään hän ei koske. Marmeladi sen sijaan maistuu turhankin hyvin, vaikka olen yrittänyt vieroittaa häntä kaikista tyhjistä kaloreista, terveysintoilija kun olen, Ritva kertoo.

Terveellisellä ruokavaliolla Ritva on pyrkinyt korvaamaan myös vähäksi jäänyttä liikuntaansa.

– Kuntoilu on ollut mielestäni aina ajanhukkaa, enkä ole pannut kroppani eteen tikkua ristiin. Tässä iässä seuraukset alkavat näkyä. Ryhtini on mennyt huonoksi, kun keskivartalosta puuttuu voima. Tiedän, että nyt pitäisi kiireesti tehdä jotakin tai päädyn pyörätuoliin.

"Tavoittelin puhelinta. Ensihoitaja huomautti äkäisesti, että tuolla menolla et kauan elä."

Ankaran varoituksen Ritva sai jo nelisen vuotta sitten. Hän istui läppärinsä ääressä, kun koko elimistö tilttasi. Sydän hakkasi hulluna ja tajunta hämärtyi.

– Juuri ja juuri jaksoin painaa puhelimestani hätänumeron.

Kun ambulanssi kiidätti Ritvan Hartmanin sairaalan sydänosastolle, hän oli jo sen verran tolkuissaan, että tavoitteli taas puhelinta siirtääkseen sille päivälle sovittuja menoja.

– Ensihoitaja huomautti aika äkäisesti, että tuolla menolla et kauan elä.

Nyt hän osaa jo hellittää, jos katkeamispiste uhkaa.

– Ennen tärkeysjärjestyksessä ykkösenä oli työ, seuraavilla sijoilla toveri ja terveys. Nyt arvoasteikossani korkeimmalla on terveys.

Uneton ideamylly

Apeuden tunne vyöryy vielä usein Ritvan päälle kuin ukkosrintama. Hän tietää, että osaltaan se johtuu huonosta kunnosta, joka heijastelee yöuneenkin.

– Olen aina ollut rauhaton nukkuja, ja pedanttina tyyppinä pyöritän työasioita yökaudet.

Tietyssä mielessä hän onkin koko ajan töissä, ahmii ja yhdistelee virikkeitä kaikesta näkemästään. Nyt hänen päässään pyörii syksy 2017.

Fallan mallistojen myyntivaltteja ovat myös materiaalien ekologisuus ja valmistuksen eettisyys. Eivätkä ne ole vain sanahelinää, vaan varmistettuja faktoja.

– Olen vieraillut Liettuassa ja Virossa sijaitsevissa tehtaissa ja nähnyt ne olosuhteet. Olen myös käynyt tapaamassa työntekijöitä ja kertonut millainen olen, mitä vaadin ja mitä en voi sietää.

Ritvalla on aina ollut halu todistaa, että jokainen voi näyttää hyvältä, kun vaate tuntuu hyvältä. Parikymmentä vuotta sitten hän havahtui pohtimaan erilaisten vartaloiden tarpeita. Harvalla on mallivartalo, joten jo kaupallisessa mielessä kannattaa panostaa suurempien massojen palveluun. Ritvan linjakkaat asut ovatkin monen aikuisen naisen luottovaatteita.

– Kuosien ja mallien luominen on helppoa. Vaikeinta on taata, että myös isorintainen tai omppuvartaloinen asiakas löytää mallistosta aina jotakin uutta ja ihanaa. Siinä pähkäilyssä minun aikani menee.

Monesti hän vatkaa mallistonsa yksityiskohtia äärettömän kauan, ja joskus pinnistely kääntyy jo itseään vastaan.

Hyvin ladattu

Paras työrauha Ritvalla on Tammisaaren kakkoskodissa. Huolella remontoidun ja kustavilaiseen tyyliin sisustetun 1800-luvun talon tallirakennuksessa on moderni studio.

– Täällä lauta-aidan suojissa voin itkeä väsymystäni ja ladata akkuni. Mikään seurapiiri-ihminen en ole, pikemminkin erakko.

Työrauhan tärkein takuumies on puoliso, joka hoitaa kotihommista 60 prosenttia. Niin esteetikko Ritva hymähtää olevansa, että vessapaperin ostaminen ei sopisi hänelle ollenkaan. Muutenkin Ritva väittää, ettei ole avioliittonsa aikana antanut periksi juuri missään, mutta mies on antanut paljonkin.

– Tiedostan puolisoni korvaamattomuuden monessa mielessä. Jos hänelle sattuisi jotakin, minun pitäisi opetella elämä uudelleen.

Ritva perusti ensimmäisen yrityksensä 23-vuotiaana ja kyseli tuolloin mieheltään neuvoa, miten kannattaisi toimia. Mies vastasi, että yritys on sinun ja sinä päätät.

– Gon sanoi jo tuolloin tajunneensa, että jos hän antaa neuvon ja homma ei toimikaan, hän saa kuulla siitä seuraavat kymmenen vuotta.

Omaa arkkitehtitoimistoa Helsingissä johtanut Gordon Falla on hiljattain jäänyt eläkkeelle, ja purkaa tarmoaan Tammisaaren-kodin muhkeassa puutarhassa.

Työn takia Ritvan ei enää tarvitse reissata hullun lailla, mutta miehen kotikonnuille, Normandian rannikolla sijaitsevalle Guernseylle, Fallat suuntaavat edelleen joka kesä.

– Viihdyn siellä tosi hyvin, ja kyllä tämä kahden kulttuurin välissä eläminen on muutenkin ollut antoisaa. Lapsettomuuskaan ei aikanaan synnyttänyt paineita, vaikka tavallaan minä olen petturi, koska en synnyttänyt Fallan sukuun poikaa. Nyt suku loppuu Gordoniin ja hänen veljeensä, kun kummallakaan ei ole lapsia.

Pariskunnan Helsingin-koti on eduskuntatalon kupeessa. Sisustukseltaan se on minimalistinen, mutta vielä Ritva etsii yhtä kalustetta, jotakin sohvan ja perinteisen nojatuolin väliltä.

– Sellaista, missä olisi hyvä lojua mietiskelemässä. Ei menneitä, vaan sitä, mihin tärkeään ehdin vielä pääni pistää.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa  16/2016.

Kuka?

Ritva Falla

  • Syntynyt Jyväskylässä 1952, o.s. Peltonen. Asuu Helsingissä, kakkoskoti Tammisaaressa.
  • Työ Muotisuunnittelija, jonka vaikutus suomalaiselle vaateteollisuudelle (Luhta, Piretta-P.T.A, Marimekko) on ollut merkittävä. Bisnesmuodin uudistaja ja ekologisen vaateajattelun pioneeri. Omaa nimeä kantava yritys vuodesta 2008.
  • Perhe Brittipuoliso, arkkitehti Gordon Falla.
  • Harrastaa kokkailua ja elokuvia.

Kuusamolainen Sulo Karjalainen, 75, ei olisi aikoinaan uskonut, että eläisi loppuelämänsä karhujen kanssa. Hän kertoo, mikä karhuissa on niin ainutlaatuista.

”Ensimmäiset karhunpennut sain hoidettavakseni vuonna 1990, kun olin töissä valtion riistantutkimuslaitoksella. Metsästäjät olivat ampuneet vahingossa karhuemoja. En olisi nämä neljä pentua ottaessani uskonut, että ne jäisivät minulle loppuelämäkseni.

”Ne nukkuivat kanssani samassa sängyssä.”

Rakensin pennuille pihatarhan, mutta pienimmät asuivat olohuoneessa. Niistä tuli perheenjäseniä, joita ruokin tuttipullosta. Ne oppivat sisäsiisteiksi ja nukkuivat kanssani samassa sängyssä.

Kun riistantutkimuslaitoksen toiminta päättyi, kunta päätti, että minä sain joko rakentaa karhuille kunnollisen tarhan tai lopettaa ne. Rakensin tarhan yhdessä kesässä 1994. Nyt tämä on Suurpetokeskus, jonka toiminta rahoitetaan matkailutuloilla.

”23-vuotias Vyöti ja 17-vuotias Juuso ovat minulle tärkeimmät.”

Tarhassani on kuusi karhua. Kun ne vapun tienoilla heräävät talviunilta, pesäaukolta pilkistää ensin vain varovasti ilmaa nuuhkiva kuono. Muutaman päivän kuluttua pesäkolon eteen ilmestyy istumaan koko pökkyräinen karhu.

Minulle tärkeimmät karhut ovat isoimmat, aikuisiksi kasvattamani 23-vuotias Vyöti ja 17-vuotias Juuso. Juuso on ihan erityinen eläin. Se haluaa koko ajan muistuttaa minua olemassaolostaan, ja se myös halaa ja suukottelee mielellään.

”En koskaan käännä karhuille selkääni.”

Olen tehnyt poikien kanssa koko päivän mittaisia metsälenkkejä. Pieninä ne juoksivat vieressäni metsäpoluilla. Jos ne jäivät uimaan tai kaivamaan maata, koetin livahtaa omille teilleni, mutta heti alkoi metsässä hirveä itku. Kun huusin, että ”täällä olen”, pojat juoksivat kovaa vauhtia luokseni.

Isompina pojat osasivat jäljittää minut metsässä helposti. Juuso saattoi juosta ohitseni täyttä laukkaa ja tuupata minua ohi mennessään tassullaan. Kyllä siinä lensi mies nurin, jos ei huomannut karhun tuloa.

En koskaan käännä karhuille selkääni. Kerran eräs ilkikurinen karhunpoika halusi leikkiä. Kun en lähtenyt mukaan leikkiin, se kiersi selkäni taakse ja täpäytti minua päähän niin, että poskeni repeytyi auki. Tikkejä tarvittiin.

”Karhunhoitajan työtä ei koulussa opi.”

En aio jäädä eläkkeelle. Teen töitä niin kauan kuin pystyn liikkumaan. Olen kouluttanut itselleni apulaisia, jotka tekevät jo kaikki raskaammat työt. Minä huollan ja putsailen häkkejä. Neuvoja annan tarpeen tullen.

Karhunhoitajan työtä ei voi pelokas ihminen tehdä, eikä sitä opi missään koulussa. On tärkeää, että uusi hoitaja tutustuu karhuihin minun kanssani. Silloin karhut tottuvat häneen ja hyväksyvät hänet lopulta omakseen.”

Juttu on julkaistu myös ET-lehden numerossa 17/2017.

Madonna täyttää tänään 16. elokuuta 60 vuotta. Hänellä on aina riittänyt rohkeutta, jota hän ammentaa menetyksistään ja peloistaan.

1. Tekee mitä haluaa

Madonna ei kumartele ketään. ”Hän käyttäytyy usein kuin ihminen, jota on rajoitettu ankarasti ja joka saa nyt tehdä ja sanoa mitä haluaa tarvitsematta pelätä kostotoimenpiteitä”, näyttelijä Carrie Fisher on kuvaillut.

”Olen jatkanut uraani 34 vuotta räikeästä seksismistä huolimatta.”

2. Ei anna periksi

”Kiitos että annatte tunnustusta sille, että olen jatkanut uraani 34 vuotta huolimatta räikeästä seksismistä ja naisvihasta ja jatkuvasta kiusaamisesta”, Madonna sanoi palkintopuheessaan Billboard Women in Music -gaalassa vuonna 2016.

3. Uskovaisuus

Äitiys palautti Madonnan yhteyden uskontoon. Hän vastusti oman äitinsä katolilaisuutta, mutta löysi kabbalan ja halusi siirtää sen Lourdes-tyttärelleen. ”Odottaessani Lolaa minusta alkoi tuntua, että minulla pitäisi olla jotakin opetettavaa tyttärelleni.”

4. Työmyyrä

Vaikka Madonna on upporikas, rahaa enemmän häntä motivoi tunne siitä, että hänen työllään on väliä. ”Jos minusta ei tunnu siltä, että luon jotain millä on merkitystä, en halua tehdä sitä.”

”En suostu siihen, että minut määritellään ikäni kautta.”

5. Ei ikärasismille

Madonna antaa kasvot uljaalle vanhenemiselle. ”En suostu siihen, että minut määritellään ikäni kautta. En aio hidastaa vauhtia, hypätä kyydistä, jäädä kotiin lihomaan. Ei ikinä!”

6. Menetti äidin

Madonnan äiti kuoli rintasyöpään tyttären ollessa vain viisivuotias.

”Luulen, että suurin syy siihen, että pystyin ilmaisemaan itseäni enkä pelännyt ketään oli se, ettei minulla ollut äitiä.”

7. Homoyhteisön puolustaja

”Sinä synkkänä aikana, kun 1980-luvun aids-kriisi ja sen aiheuttama hysteria olivat pahimmillaan, Madonna oli yksi homoyhteisön suorapuheisimmista liittolaisista”, Attitude-lehden päätoimittaja Matt Cain on kertonut.

8. Riittämättömyys

Madonnan kunnianhimoa lietsoo keskinkertaisuuden pelko. ”Olen aina keskittänyt kaiken tahdonvoimani kammottavan riittämättömyyden tunteen voittamiseen.”

Sitaatit on poimittu Lucy O'Brienin Madonna-elämäkerrasta.