Kuvat
Ninna Lindström
Minerva Krohn asuu sisarustensa ja äitinsä kanssa  samassa kerros talossa. Kaikki talon asukkaat voivat viedä kukkansa tal veksi yhteiselle parvekkeelle, jossa niitä hoidetaan yhdessä.
Minerva Krohn asuu sisarustensa ja äitinsä kanssa samassa kerros talossa. Kaikki talon asukkaat voivat viedä kukkansa tal veksi yhteiselle parvekkeelle, jossa niitä hoidetaan yhdessä.

Kun Minerva Krohn oli parikymppinen, hänen suhteensa isään katkesi vuosiksi. Vasta, kun isä pyysi anteeksi, Minerva antoi. – Anteeksi voi pyytää ja antaa vaikka 30 vuotta myöhässä.

Kaikki oli hyvin. Siltä Minerva Krohnista tuntuu vieläkin, kun hän muistelee lapsuuttaan. Iltaisin hän näki äidin ja isän istuvan kahdestaan olohuoneessa.

He lukivat kirjaa ja kuuntelivat levysoittimesta klassista musiikkia. Kun musiikki loppui, he huusivat lapsille: tulkaas kääntämään levy.

Aina joku neljästä lapsesta juoksi paikalle. Oli selvää, että kun vanhemmat istuivat mukavasti, he eivät nousseet vartin välein kääntämään levyä itse. Minervasta se oli vähän hullua ja hauskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Oli selvää, että kun vanhemmat istuivat mukavasti, he eivät nousseet vartin välein kääntämään levyä itse

Minerva oli neljästä sisaruksesta nuorin, ja häntä kutsuttiin Mimmoksi. Isä Kai Krohn oli lääkäri ja patologian professori, äiti Leena Krohn oli valtiotieteen maisteri ja työskenteli henkilöstöpäällikkönä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Perhe asui yli sadan neliön jugend-tyylisessä kerrostalohuoneistossa Tampereen keskustassa. Koti oli Minervan mielestä iso ja ihmeellisen hieno, ja arkisin sitä pyörittivät lapset, sillä vanhemmat olivat töissä melkein koko ajan.

Siltä Minervasta ainakin tuntui, mutta mitään surullista siinä ei hänestä ollut, hänellähän oli kaksi elämäänsä rakastavaa vanhempaa.

Äiti eteni reippaasti johtotehtävästä toiseen, ja isä oli tieteellisistä teorioistaan niin innoissaan, että piirteli niitä Minervalle aamiaispöydässä kuulakärkikynällä appelsiininkuoriin.

Minervakin oli matemaattisesti lahjakas. Isän kanssa hän oli erityisen läheinen.

"Uskontomme oli perhe", Minerva Krohn sanoo nyt.

– Koko perheemme oli läheinen omalaatuisella tavalla. Emme kuuluneet kirkkoon, mutta meillä oli niin epäsovinnainen, vahva ja perhekeskeinen perhe, että sitä voisi minusta melkein kutsua uskonnoksi. Uskontomme oli perhe, Minerva Krohn, 56, sanoo nyt.

– Ja se, että isäni lähti, jätti sen kaiken… Se vei perustan kaikelta, mihin olin uskonut.

Vain yksi sääntö: soita ovikelloa

Kerrostalon käytävässä Helsingin Jätkäsaaressa on vierekkäin kolme ovea. Kaikissa lukee Krohn.

Yhdessä asunnossa asuu Minerva, toisessa sisko Irina ja kolmannessa veli Petri. Saman talon toisessa rapussa asuu neljäskin Krohn: sisarusten äiti, Leena. Kävelymatkan päässä asuu neljäs sisarus, Katja.

Krohnit rakennuttivat kerrostalon kymmenen vuotta sitten. He olivat miettineet, miten haluaisivat asua, ja vastaus oli tämä: lähellä toisiaan.

– Mutta on meillä yksi sääntö: omilla avaimilla ei saa tulla toisen kotiin. Aina pitää soittaa ovikelloa.

Omilla avaimilla ei saa tulla toisen kotiin.

Tässä talossa, jossa asuu nyt neljä Krohnia, elämänsä viimeiset kuukaudet eli myös Minervan isä.

Isä kuoli viime heinäkuussa, 86-vuotiaana, Minervan seinän takana, Irinan kodissa.

Siinä vaiheessa isä oli jo pyytänyt anteeksi, ja Minerva oli jo antanut anteeksi. Mutta sitä ennen Minervalla ja isällä ehti olla yli 20 vuoden välirikko.

– Kerron kaiken, niin kuin sen itse koin, sopiiko? Minerva kysyy ja alkaa kertoa.

En koskaan mennyt naimisiin

Kaikki oli hyvin, siltä Minervasta tuntui vielä silloinkin, kun hän 12-vuotiaana vietti isän ja Katja-siskon kanssa vuoden kolmistaan Portlandissa. Isä teki Yhdysvalloissa tutkimusta. Äiti oli jäänyt Suomeen kahden muun sisaruksen kanssa.

– Äiti ja isä olivat tunteneet 12-vuotiaasta ja menneet naimisiin 19-vuotiaina. Molemmat olivat voimakastahtoisia mutta aina toistensa puolella, melkein rasittavuuteen asti. Jos jompikumpi kielsi lapsilta jotakin, toinenkin kielsi.

Koulu oli Minervalle niin helppoa, että hän hyppi yläkoulussa luokkien yli. Tampereen lääketieteelliseen tiedekuntaan hän haki ja pääsi jo 16-vuotiaana, lukion toisella luokalla.

Koulussa Minerva oppi ja muisti kaiken helposti. Varsinkin numerot. – Muistan yhä ulkoa puhelinnumeroita ja vanhojen poikaystävien kengännumeroita.

18-vuotiaana Minerva lähti jälleen vuodeksi isän luo Amerikkaan. Kun hän palasi Suomeen, kaikki se, mikä oli Minervasta ollut aina hyvin, olikin huonosti. Vanhempien välit olivat rikkoutuneet.

– Vanhempieni ero tuli minulle täysin puskista. Isä irrottautui perheestämme ja meni myöhemmin uusiin naimisiin. Isän ratkaisu tuntui minusta hylkäämiseltä, vaikka olin jo parikymppinen.

Minerva ei ollut heti valmis tapaamaan isän uutta kumppania.

Isän ratkaisu tuntui minusta hylkäämiseltä, vaikka olin jo parikymppinen.

– Olisin toivonut, että isä olisi tavannut minua kahdestaan, mutta sellaiset tapaamiset eivät järjestyneet.

Kun isä oli käymässä eron aikaan Suomessa, hänelle ja Minervalle tuli kerran Tampereen-kodissa riita. Syy oli mitätön, mutta yhteenotto oli niin raju, että Minerva muutti ystävän luo.

– Koin tilanteen niin, että isä heitti minut ulos kotoa. Isä oli äärimmäisen lämmin ja huolehtiva, mutta myös äkkipikainen. Silloin katkaisin välit. Se oli keinoni yrittää selviytyä. Olin vihainen ja haukuin isää kauheilla sanoilla, mutta olin vasta 19-vuotias ja isä viisikymppinen. Vaikka olisin ollut kuinka vihainen, isällä olisi minusta ollut aikuisen ihmisen vastuu ylläpitää suhdettamme.

Seurasi lähes 30 vuoden hiljaisuus.

Sinä aikana Minerva tapasi isäänsä satunnaisesti sukujuhlissa. Jos he jotain puhuivat, niin lyhyesti ja niin merkityksettömistä aiheista, että Minerva ei enää muista ainuttakaan. Isän uudesta liitosta hän sai kaksi sisarusta.

Minervalle tärkeitä asioita ovat kirjat, värit ja taide. Sohvan yläpuolella on Melina Paakkosen teos Elämän kevät.

Vähitellen isä alkoi pyytää Minervaa lounaille muiden lastensa kanssa. Minerva meni, mutta suhde pysyi etäisenä.

Hän suri sitä, mitä olisi voinut olla: yhteisiä teatterireissuja, arkisia puhelinsoittoja, kaikkea sitä, mitä aikuiset lapset yleensä tekevät vanhempiensa kanssa.

Ikävä isää Minervalla ei kuitenkaan ollut. Minervalla oli oma elämänsä, ja siihen isä ei kuulunut käytännössä mitenkään. Lähinnä hän sääli sitä, miten paljon isä oli menettänyt menettäessään heidät.

– Vanhempien erolla voi olla valtava vaikutus aikuiseenkin lapseen. Vanhempieni ero oli varmasti yksi syy siihen, että en koskaan mennyt naimisiin enkä halunnut lapsia. Minulla ei ollut enää sellaista perhemallia, johon olisin uskonut.

ET-lehdessä 24/23 julkaistussa pitkässä jutussa Minerva Krohn kertoo lisää lapsuudestaan sekä perheenjäsenten välisistä suhteista, sisarenpojan kuolemasta, anteeksi antamisesta ja isän viimeisistä vuosista. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole vielä tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun ja tee tilaus tästä

Minerva Krohn

Syntynyt 1967 Helsingissä.

Asuu Helsingin Jätkäsaaressa.

Työ Lääkäri.

Perhe Äiti, veli, kaksi siskoa, siskon mies ja siskojen neljä lasta.

Harrastukset Juhlien järjestäminen, kävely, taiteen kerääminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla