Minna Jääskeläinen, 54, loukkasi selkänsä, koki kovia työpaineita ja sairastui lopulta rintasyöpään. Selviytymisestään hän kiittää lähipiiriä.

Oli elokuinen lauantaiaamu vuonna 2012. Olin tankannut ja pakannut auton viikonlopun kestävää reissua varten. Hämeen Tammelassa odottivat Hakkapeliittamarkkinat ja koiranäyttely.

Ennen lähtöä suuntasin koiramme Vicyn kanssa vielä lenkille. Oikaisin tavalliseen tapaan etuovemme edessä viettävää nurmikkorinnettä. Keli oli sateinen ja nurmikko liukas.

"Tajusin istuvani maassa, ja rintaani alkoi puristaa kova kipu.

Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Rintakehässäni tuntui naksahdus, ja päästin karmean kiljaisun. Tajusin istuvani maassa, ja rintaani alkoi puristaa kova kipu. Sateenvarjo jatkoi matkaansa, koira jäi vierelleni. Se katseli minua kummissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mieheni oli työmatkalla Lontoossa, ja isoimmat lapsemme olivat jo muuttaneet pois. Onnekseni 17-vuotias poikani oli kotona. Könysin sisälle, ja hän soitti ambulanssin. Odottaessa makasin tuskissani selkä suorana sisustusarkun päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotiin odottamaan

Aluesairaalassa otettiin röntgenkuvat, mutta ne eivät tarjonneet selvyyttä vammoihini. Minut lähetettiin pois evästyksellä, että maanantaina tutkittaisiin tarkemmin. Naapuri haki minut kotiin.

Lauantain ja sunnuntain vastainen yö oli elämäni kamalimpia. En uskaltanut mennä makuuasentoon, koska pelkäsin, etten olisi päässyt enää ylös. Istuin sohvalle, ja poikani tuki asentoni tyynyillä.

Sunnuntaina naapurit tulivat katsomaan vointiani. Siinä jutellessamme he huomasivat, kuinka minulle tuli höntti olo ilmeisesti kahvista ja särkylääkkeistä. He tilasivat uudestaan ambulanssin.

Päivä meni sairaalassa. Lääkäri tutki minut, ja jäin odottamaan jatkotoimia. Sain istuskella yksikseni. Kukaan ei kysellyt vointiani enkä saanut mitään tietoa.

Alkoi jo tulla ilta, kun aloin kysellä, mitä suunnitelmia minun varaltani oli. Sain kuulla, ettei sinä sunnuntaina otettu enää kuvia ja että voin palata kotiin. Minulle oli aika maanantaiaamuksi.

Silloin pääsi itku. Sanoin, etten todellakaan jaksa järjestellä kyytiä ja valvoa yötä kotona kivuissani. Sain yöksi petipaikan. Sairaalassa kun olin, uskalsin käydä makuuasentoon. Yö meni miten kuten, ja aamulla minut vietiin kuvattavaksi.

Uusista kuvista selvisi karmea totuus: rintarangastani oli murtunut nikama. Minut laitettiin saman tien liikkumattomaan tilaan, ja alkoi matka leikkaukseen Töölön sairaalaan.

"Uusista kuvista selvisi karmea totuus: rintarangastani oli murtunut nikama." 

Fysioterapeutit ovat jälkeenpäin ihmetelleet, miten pysyin ylipäätään kasassa. Minut oli ilmeisesti pelastanut se, etten ollut kotona mennyt pitkäkseni ja sitten vääntänyt itseäni ylös.

Leikkauksessa murtunut kohta tuettiin raudoittamalla viisi nikamaa yhteen. Vaadin olla sairaalassa niin kauan, että mieheni palaa kotiin. Minut siirrettiin takaisin aluesairaalaan, mistä sitten kotiutettiin.

Alkoi toipuminen ja pitkä kuntoutuminen. Kipuja oli, ja varsinkin seisominen tuotti tuskaa.

Naapurin lapset kävivät päivisin pitämässä minulle seuraa. Monesti sängylläni istui pikkuneiti tavaroineen leikkimässä. Poikani tietysti auttoi paljon, ja lähihoitajana työskentelevä ystäväni Niina kävi vaihtamassa lakanat.

Koiran ulkoiluttaminen piti antaa toisten käsiin. Facebook pelasti tilanteen, koska siellä pystyin kyselemään tuuraajia. Aina heitä löytyi.

Kun sain luvan ponnistella kevyesti, yritin tehdä kotiaskareita. Pyrin jaksamiseni mukaan pitämään yllä liikkumista.

Sairauslomalla tapahtuu

Olin poissa töistä neljä viikkoa. Oli aikaa surffailla internetissä, ja aloin katsella myytäviä asuntoja. Löysin edullisen remontoitavan paritalon puolikkaan, jossa oli hyvä pohja. Ostimme sen. Maalailin seiniä ja autoin voimieni mukaan remontissa muutenkin. Se oli hyvää terapiaa. Puolen vuoden jälkeen sain luvan lisätä liikuntaa.

Olin aloittanut työni taloussihteerinä järjestöpuolella vuonna 2003. Kun silloinen toiminnanjohtaja lopetti, minua pyydettiin hänen seuraajakseen.

Työ oli vaativaa. Ajan mittaan minulla alkoi ilmetä autonomisen hermoston ongelmia, näkö- ja paniikkihäiriöitä. Näköhäiriöiden vuoksi ajoin pari pientä kolariakin.

Olin selvästi ylittänyt stressikynnykseni. En kokenut olevani johtaja vaan tiimityöläinen. Halusin palata takaisin entiseen työhön.

Kun uusi toiminnanjohtaja aloitti 2016, kaikki sujui ensin hyvin. Ääni muuttui kellossa, kun olin perehdyttänyt hänet ja järjestölle luotiin uusi strategia. Ilmapiiri heikkeni, ja kolme työntekijää sanoutui irti.

Minuunkin alkoi kohdistua paineita. Enää en osannut toimia esimiehen toiveiden mukaisesti.

"Tilanne vaikutti vahvasti henkiseen hyvinvointiini, ja jouduin sairauslomalle."

Tilanne vaikutti vahvasti henkiseen hyvinvointiini, ja jouduin sairauslomalle. Viimein ajattelin, että oli turha taistella tuulimyllyjä vastaan. Oli parempi lähteä ja etsiä uusi työpaikka.

Vain neljä viikkoa sen jälkeen, kun olin aloittanut uudessa työssä, minulta löydettiin rintasyöpä. Tunsin olevani petturi, kun aloin heti sairastaa.

Uskon, että edellisen työpaikan stressi vaikutti syövän kehittymiseen. Minulle oli joitakin vuosia aiemmin tehty rintojen pienennysleikkaus selkävaivojen takia, eikä silloin ollut havaittu mitään.

Minut operoitiin heti. Jälkihoitojen vuoksi seuraava kesä meni pää kaljuna. Uusi työnantaja antoi minun kuntoutua rauhassa, mistä olen kiitollinen. Olin poissa töistä vuoden. Kun palasin, melkein heti alkoi korona, ja siirryimme etätyöhön.

Olin jo aiemmin mennyt mukaan naisporukkaan, joka oli kiinnostunut muun muassa enne-agrammista. Se on itsetutkiskelua tukeva teoria, joka perustuu yhdeksään eri persoonallisuustyyppiin, kuten tarkkailija, romantikko tai seikkailija.

Ihanaisten ryhmä avuksi

Ryhmän nimi on Ihanaiset. Olemme kokeilleet erilaisia pehmeiden hoitojen muotoja. Meillä on ollut tiibetiläistä äänimaljarentoutusta ja olemme opetelleet itämaisiin lajeihin perustuvaa terveysliikuntaa, asahia sekä muita täydentäviä hoitoja.

Vahva yhteisöllisyys edistää hyvinvointia. Ryhmä piti minut pinnalla silloin, kun entisellä työpaikalla oli haasteensa. Sain jutella huolistani.

Kuntoutan edelleen selkääni. En juurikaan noteerannut selkäoireita rintasyövän aikana. Onneksi syöpä on pysynyt poissa.

Olen perusluonteeltani positiivinen, ja haluan katsoa eteenpäin. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta siitä voi ottaa oppia. Toivon löytäväni uudelleen elämäni tehtävän, jossa saisin työskennellä ihmisten parissa ja auttaa heitä.

Juttu on aikaisemmin julkaistu ET-lehdessä 16/2022.

 

Minna

Jääskeläinen

Syntynyt 1968,

asuu Järvenpäässä.

Perhesuhteet Aviomies ja kolme aikuista lasta.

Työ Hallintosihteeri.

Harrastukset Neulominen, ulkoilu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla