Kuvat
Getty images

Menneet tapahtumat ja tunteet voivat aktivoitua uudelleen eri elämänvaiheissa. Miten niiden kanssa kannattaa menetellä, jotta ei jumiudu vaan pääsee eteenpäin? 

Iäkäs läheiseni on yleensä iloinen ja suhtautuu elämään myönteisesti. Viime aikoina hän on ollut hiljainen ja jotenkin ahdistunut. Olen yrittänyt kysyä syytä, mutta laihoin tuloksin. Jokin menneisyydessä tapahtunut on alkanut vaivata häntä, mutta hän ei oikein osaa kertoa siitä. Ei tässä mitään, hän sanoo ja huitaisee kädellä ilmaan. Aivan kuin hän häpeäisi tunteitaan.

Eletty elämä alkaa ikääntyessä virrata mieleen muistoina ja niihin liittyvinä tunteina. Muisto ensimmäisestä koulupäivästä voi olla tosi kirkas. Samoin se, kun sai ensimmäisen oman polkupyörän ja ajeli sillä ylpeänä pitkin kylänraittia.

Kivoja asioita on mukava muistella, mutta mieleen voi nousta myös ahdistavia asioita. Riita, joka myrkytti välit. Kiusaamiskokemus, jonka kanssa jäi aivan yksin. Hylätyksi tuleminen, jota joutui itkemään ilman lohdutusta ja sylissä pitämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Psykoterapeutti Kirsi Hiilamo uskoo, että sodan jälkeisessä Suomessa kasvaneille unohtaminen tai vaikeneminen on saattanut olla ainoa keino selvitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ikävistä asioista ei saanut puhua eikä heikkoutena pidettyjä tunneilmaisuja kuten itkua saanut näyttää. Lapsesta alkaen piti olla kova itsekuri, jotta surun, pelon ja vihan tunteet pystyi pitämään poissa.

Hiilamo sanoo, että vihan tunteiden ilmaiseminen oli kiellettyä erityisesti tytöillä. Piti olla kiltti ja reipas tyttö, ja auttaa äitiä. Pojat eivät saaneet itkeä. Piti olla mies.

Lapsuudessa mielestä pois painetut tunteet ovat saattaneet pysyä unohduksissa hyvin pitkään. Juuri siksi niiden pulpahtaminen pintaan vasta eläkevuosina saattaa hämmentää.

– Jokin pieni asia voi laukaista hankalan olon. Puhutaan trauman aktivoitumisesta. Tavallisia reaktiotapoja ovat pelko, kiukku, ärtymys, ruokahaluttomuus ja univaikeudet. Joskus mieli oireilee fyysisten vaivojen kautta.

Läheinen saattaa esimerkiksi joka tapaamisella valittaa asioista, jotka ennen olisi ohittanut olan kohautuksella. Mikään ei ole hyvin. Myös kamalat painajaiset voivat kuulua asiaan.

Jos lapsuudessa ainoastaan positiiviset tunteet ovat olleet sallittuja, voi valittamisessa alkuun päästyään humpsahtaa kuin pikkulapseksi kaupan karkkiosastolla. Haluaa kiukutella niin, että tuntuu!

On tavallista, että muut haluaisivat ohittaa toisen valittamisen ja äksyilyn.

– Sen sijaan kannattaa pysähtyä ja kysyä, miten toinen pärjää hankalan olonsa kanssa. Kuinka huolissaan hän on omasta jaksamisestaan ja pitäisikö jo hakea apua?

Samaan aikaan, kun mieli ikääntyessä alkaa elää uudelleen läpi mennyttä, heikkenevät psyyken puolustusmekanismit. Jos itsekuri on ollut ankara, saattaa se nyt höltyä. Heikkeneminen saattaa johtua voimavarojen vähenemisen ohella siitä, ettei enää huvita käyttäytyä niin hillitysti ja hallitusti kuin aiemmin.

Tunteet muistuttavat tärkeästä

Tuttavan sukulaisissa on paljon Karjalasta tulleita evakkoja. He kokoontuvat yhä yhteisiin juhliin kansallispuvut päällä ja puhuvat rajan taakse Karjalaan jääneestä kodista. He eivät tunnu ahdistuvan menneen muistelemisesta, vaikka lähtemisen ja uuteen sopeutumisen on täytynyt olla vaikeaa. Olisipa omassakin suvussani samanlaiset tunnetaidot.

– Siirtokarjalaisissa on samanlaisen kokemuksen jakaneita ihmisiä, mikä on ollut eheyttävää. On ollut hyväksyttyä, että menetettyä voi surra ja mieli saa reagoida kriisiin, Kirsi Hiilamo sanoo.

Hänen mukaansa suru ja muut tunteet muistuttavat, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Jos tunteita ei kykene elämään läpi, ne voivat vähitellen muuttua masennukseksi.

Silloin, kun paha olo ilmenee ahdistavina ajatuksina, läheistä kannattaa rauhoitella sanomalla, että ajatukset eivät aina ole totta.

On luonnollista, että mieli reagoi muistoihin. Ovat muistot miten vanhoja tahansa.

Hiilamon mukaan vanhuus on ikävaihe, jossa muistot, elämän traumat ja eheät, voimavaroja kannattelevat kokemukset käydään vielä läpi. Ihminen valmistautuu kuolemaansa keskittymällä elettyyn elämäänsä.

Mieli saa reagoida, sillä eihän meistä kukaan voi valita, mitä me tunnemme.

– Jos kahdeksankymppinen on kamalan ahdistunut, ei hän ole sitä valinnut! On tärkeää sanoa, että tunteet kuuluvat elämään ja että tämä on normaalia.

Kenenkään ei tarvitse olla aina aktiivinen, auttavainen tai kiltti. Saa väsyä, keskittyä omiin asioihinsa ja olla ärtynyt.

– On lupa höllätä.

Omien rajojen vetäminen on tärkeää myös ikääntyessä, jotta ei uuvuta itseään olemalla jotain, mitä ei ole. Rajojen vetämistä voi opetella minkä ikäisenä tahansa.

Puhuminen olisi hyvä

Äiti on vanhemmiten alkanut puhua siitä, miten hänellä ja hänen sisaruksillaan on vaikeat välit. Totta se onkin, he eivät koskaan tapaa eivätkä edes soittele. Meille lapsille on jäänyt epäselväksi, mikä heidän välinsä on rikkonut. Asia painaa selvästi äitiä, mutta emme osaa auttaa. Hän ei halua puhua siitä meille.

Sisarusten välisiä riitoja on kaikilla, myös vanhemmassa ikäpolvessa, kun ihmiset ovat joutuneet elämään kamalan niukalla.

– Synnyttää kateutta, jos toinen on omasta mielestään saanut enemmän ja isomman osan elämästä, Kirsi Hiilamo sanoo.

Tavallinen syy kateuteen on koulutus. Jos sisarusparvesta yksi on esimerkiksi saanut paremman koulutuksen kuin toiset ja pystynyt sen takia etenemään pidemmälle elämässään, aiheuttaa se helposti kateutta.

Aina näin selvää syytä ei tarvita.

Kateus on tunteena hankala, koska siitä on hankala puhua avoimesti. On vaikea myöntää omaa kateuttaan ja on vaikea olla toisten kateuden kohteena.

Ongelmaksi tilanne muodostuu, jos kateuden tunteet jäävät muhimaan eivätkä edes omat lapset tajua, mistä kenkä puristaa.

Toinen tyypillinen riitojen syy on perintö. Jos sisko sai ompelukoneen ja veli talon tiloineen, voi olla vaikea päästä yli epäreilun tuntuisesta tilanteesta.

– Voi syntyä väärinkäsitys ihan pienestä asiasta ja siitä paisuu vuosikausia kestävä kauna. Lopulta kaunaisuus happamoittaa koko elämän.

Vanhemmiten tilanne voi alkaa vaivata. Olisi hyvä puhua asiasta ja sopia riita. Aina on toivoa, jos välit halutaan selvittää.

– Sisarukset, joilla on ollut huonot välit, voivat vanhuudessa löytää toisensa.

Lapset voivat kannustaa vanhempaansa ja kysyä, miten voisivat auttaa, jotta sopiminen onnistuisi. Tai ystävä, joka lupaa lähteä mukaan tueksi tapaamiseen.

Yhteys poikki ?

Olin hetken töissä vanhusten hoitokodissa. Oleskeluhuoneessa viereeni tuli usein istumaan vanha nainen. Hän piti minua kädestä ja puhui hengästyneellä äänellä talosta ja pihamaasta. Sama tarina toistui. Kuuntelin, koska hänen kanssaan ei pystynyt enää juttelemaan mitään. Tuntui tosi surulliselta.

On ahdistavaa, jos toiseen ei enää saa yhteyttä. Jos kyse on muistisairaudesta, kannattaa omaisen puhua asiasta hoitohenkilökunnan kanssa.

Omaan menneestä nousevaan ahdistukseen ja pahaan oloon kannattaa hakea apua, jos tilanne ei ala helpottaa.

Jos ei halua avautua puolisolle tai ystäville, saa psykoterapiasta apua minkä ikäisenä hyvänsä.

–Vaikeille asioille ja tunteille olisi hyvä antaa tilaa silloin, kun niitä vielä kykenee käsittelemään, Kirsi Hiilamo sanoo.

Julkaistu ET-lehdessä 16/2022

Sisältö jatkuu mainoksen alla