Taisto Reimaluoto haastaa itsensä pohtimalla vaikeita tunteita. Huomenna alkavan Kajaanin 40. runoviikon taiteellinen johtaja näkee hyvää häpeässä ja pelossa. Perhe on hänen turvapaikkansa.

ET-lehden 5 x sydämellä -juttusarjassa vuonna 2014  Taisto Reimaluoto puhui vallasta, häpeästä, vihasta, pelosta ja perheestä.

"Valta vie ihmistä kuin ahneus porsasta."

– Se pitäisi ottaa säännöllisesti pois vallankäyttäjiltä. Vallasta luopuminen on katkeraa, mutta se tekee hyvää ihmisluonnolle. Pahimmillaan valta on turmiollista ja todellisuutta vääristävää. Aina kun olen itse joutunut väärän vallankäytön alle, olen vetäytynyt taka-alalle. Olen myös särkynyt ja haavoittunut ja tuntenut siitä ensin syyllisyyttä, sitten vihaa ja katkeruutta.

Reimaluoto muisteli näyttelijän opintojaan.

– Valmistuin näyttelijäksi sellaiseen aikaan, jolloin näyttelijän tehtävä oli ottaa käskyjä vastaan teatterin valtaapitäviltä. Ohjaajan oli mahdollista manata epäonnistunut suoritus alimpaan helvettiin, ja näyttelijä sen mukana. Valtaa käytetään edelleen väärin, mutta nyt tiedän, ettei sitä ole pakko hyväksyä.

– Tänä päivänä teatterissa asiat ovat onneksi toisin ja valta on jakautunut useammille.
Valta keskittyy harvojen käsiin myös perheissä. Joudun työni puolesta matkustamaan paljon ja pyrin kunnioittamaan vaimoni valtaa kotimme arkipäivän askareissa.

"Minusta häpeä on hyvä asia."

– Omat itsekkäät ratkaisuni ovat joskus voineet tärvellä ympäristöäni järjettömästi ja tarpeettomasti. Ei ole häpeä tunnustaa virheitään ja sitä, että hävettää. Tahdon pyytää anteeksi ja korjata sen, minkä voin.

– Julkisesti häpeänsä tunnustava palvelee läheisiään, sillä yhteisössä on sanottava asiat ääneen. Häpeä aukaisee ajattelun avaruuden, sen tunnustaminen on häpeäjän rippi ja yhteisön helpotus.

– Aikamme kilpailukulttuurissa keskitytään häpeämättömään voittamiseen ja kukistamiseen sellaisessa maailmassa läheisinkin ihminen on vastustaja ja vihollinen.

"Viha, miten vaikea asia! "

– Viha on sekä sielussa että kehossa. Kehosta sen saa ulos hakkaamalla halkoja tai lyömällä nyrkkeilysäkkiä. Sielusta viha katoaa vain puhumalla toiselle ihmiselle. Itsensäkin kanssa sopimiseen tarvitaan toinen henkilö kuuntelijaksi. Jos vihaa ei pura ulos, se koteloituu kehoon tai muuttuu tolkuttomaksi, eläimelliseksi ja vaistonvaraiseksi vihaksi.

– Nuorena vihasin usein: porvareita, keinottelijoita, huijareita ja kavereita, jotka varastivat hienoja ideoita omiin nimiinsä. Tuolloin viha  oli nopeaa, sykäyksiä vauhdikkaassa elämäntahdissa. Näin vanhempana viha pikemminkin jäytää ja nousee esiin turhautumisena: miten asiat voivat olla tällä tolalla?

"En usko, että pelkoa täytyy voittaa."

Reimaluodon mielestä saa pelätä.

– Pelko ei ole heikkoutta! Pelko on elämää ylläpitävä vaisto, jonka näemme kaikessa meitä ympäröivässä toiminnassa.

– Aina kun olen uuden esityksen kanssa ensimmäistä kertaa esiintymässä yleisölle, pelkään valtavasti. Tiedän tarkkaan miltä tuntuu, kun pelko hiipii ruumiiseeni. Olen nähnyt paljon vaivaa opetellakseni, miten saan kehoni jatkamaan toimintaansa pelosta huolimatta.

– Se, että osaan olla omien pelkojeni seurassa, on tärkeimpiä läksyjä tässä elämässä. Pelko on rohkeuden vasen käsi. Pelon kautta voimme tehdä ratkaisuja, jotka myöhemmin osoittautuvat rohkeiksi. Siksi pelkoa kannattaa sietää.

–  Kaikki nämä tunteet, valta, häpeä, viha ja pelko koetaan perheessä. Perhe on yhteiskunta pienoiskoossa. Yhteiskunnassa koetut väärinkäytökset, anteeksipyynnöt, virheiden tunnustukset, oikeamielisyys ja vallankäyttö muokkaavat kaikkia perheitä.

Perheen malli tulee Reimaluodon mielestä aina omasta lapsuudesta.

"Lapsuudenkodissani oli selvää, että lähimmäistä ei jätetä. "

– Minä vartuin Pohjois-Helsingissä laakean pellon laidassa. Tuo maisema edusti minulle pysyvyyttä ja elämänrauhaa, se on säilynyt mielessäni kaikissa elämänvaiheissa. Vaimoni kiersi lapsena monilla paikkakunnilla äitinsä työn vuoksi. Hänen maisemansa ja ystävänsä vaihtuivat. Ehkä siksi hän on sosiaalisesti taitava ja rohkea, ja minä olen hitaampi ja varovaisempi.

– Perheessämme jokainen saa olla oma itsensä, yhdessä muiden kanssa. Minulle perhe ei ole status tai sosiaalinen arvo, vaan turvapaikka.

Kajaanin 40. runoviikon 6.–10.2016 ohjelma täällä.

Artikkeli on ilmestynyt ET-lehdessä 11/2014.