Pentin ja Arvon kotitiellä oli keväisin niin märkää, että kanootillakin pääsi vesille. Kuva on 1930-luvun puolivälistä.
Pentin ja Arvon kotitiellä oli keväisin niin märkää, että kanootillakin pääsi vesille. Kuva on 1930-luvun puolivälistä.

Kannuslainen Olli Pollari, 54, lähetti kuvan sedästään Pentistä pienenä. Hän itse ei ole koskaan tavannut setää, mutta kasvot ja ääni ehtivät tulla tutuiksi Skype-puhelujen välityksellä. 

"Olen pienestä pojasta asti ihaillut kuvaa, jossa setäni Pentti Pollari ja hänen ystävänsä Arvo Keto-Tokoi poseeraavat kuvaajalle. Setä meloo kanootissa ja Arvo seisoo vierellä pussihousuissaan ja lippalakissaan kuin iso mies ainakin.

Kuva on otettu radanvarressa isäni lapsuudenkodin lähellä paikassa, johon kerääntyi ennen keväisin valtavasti sulamisvesiä. Ne nousivat pihoille asti.

Pentti-setä muutti Australiaan samana vuonna kun synnyin. En ole nähnyt häntä koskaan, mutta Skype-puhelut todistivat, että hän säilytti vahvan Kannuksen murteen koko elämänsä ajan. Pentti kuoli vuosi sitten 95-vuotiaana. Hänen lapsensa vierailivat Kannuksessa jokin aika sitten.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lieneekö tullut otettua sedästä mallia, mutta minäkin halusin pikkupoikana tehdä itse veneen ja lähteä kylän läpi virtaavalle Lestijoelle melomaan. Isä vähän auttoi, kun poikain kanssa rakentelimme venettä jätelaudoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lähdin Oravan Karin kanssa matkaan. Uudenkarhea vene oli kiikkerä mutta ei vuotanut, ja meloimme aika pitkälle. Mutta takaisin tullessa vene keikahti nurin niskoin ihan rannassa! Noloa, mutta onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Karia harmitti erityisen karvaasti se, että joen pohjaan upposi hänen viimeisen päälle hyvä haukiuistimensa.”

Lisää muistoja teoksessa Kotosin Kannuksesta. Kirjan voi tilata Eero Hannilta, 040 7711221.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla