Isovanhempien antama kasvatus on arvokasta, kunhan se ei kaiva pohjaa vanhempien valitsemalta linjalta. Ylen aamu-tv:ssä vieraillut asiantuntija kannustaa avoimeen keskusteluun näkemyseroista.

Kasvatusn√§kemyksiss√§ saattaa olla isoja eroja vanhempien ja isovanhempien kesken. V√§est√∂liiton pariterapeutti¬†Anja Saloheimo kannusti keskiviikkoaamun Yle:n aamu-tv:ss√§ ottamaan erimielisyydet reilusti esiin ‚Äď ei kuitenkaan lasten edess√§.

Saloheimo suositteli myös, että isovanhemman kanssa näkemyseroista keskustelisi tämän oma lapsi, ei miniä tai vävy.

Puhuminen kannattaa, sillä isovanhempien antama kasvatus on lapselle tärkeää ja erityistä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mummolassa saa herkkuja

Tyypillisesti kinaa syntyy Saloheimon mukaan herkuista, kun niitä saa mummolassa liikaa tai väärään aikaan. Erimielisyyksiä aiheutuu myös lahjoista ja ostoksista. Mummo ostaa, kun äidiltä ei saanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muita kiistan aiheuttajia ovat nukkumisajat ja television katselu.

Väestöliittoon ottaa yhteyttä myös moni isovanhempi. Silloin ihmetellään usein, ovatko omat aikuiset lapset kasvattajina liian ankaria.

Kuritukselle ehdoton ei

Suurimmat vaikeudet isovanhempien ja lastenlasten kanssakäymiselle syntyvät Saloheimon mukaan silloin, kun näkemyserot liittyvät nuhteluun.

‚Äď Viel√§ on niit√§, joita on kasvatettu risulla ja remmill√§, luunapeilla ja tukkap√∂llyll√§ kasvatettuja. He ajattelevat, ett√§ ei se ole heillek√§√§n pahaa tehnyt.

Toinen ongelmakohta on alkoholi.

‚Äst On teht√§v√§ selv√§ksi, ett√§ vain ilman alkoholia voi olla tekemisss√§ lapsenlapsen kanssa, Saloheimo toteaa.

Onko sinun lapsenlapsillasi eri säännöt kotona ja mummolassa? Kerro vinkkisi erimielisyyksien ratkaisuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla