Marianna Stolbow uskoo, että yhteiset arvot ovat hyvä pohja yhteiselle elämälle.
Marianna Stolbow uskoo, että yhteiset arvot ovat hyvä pohja yhteiselle elämälle.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, 53, on toista kertaa naimisissa. Hän tietää kokemuksesta, että ensitreffeiltä ja alttareilta on pitkä matka onnelliseen avioarkeen.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, 53, ajatteli keski-ikään asti, että pitkää ja onnellista parisuhdetta ei ole. Hän oli kokenut vanhempiensa eron teini-ikäisenä ja eronnut itse kolmekymppisenä. Toisen avioliiton hän solmi epäillen, kestääkö sekään. Vähältä pitikin, ettei se loppunut Mariannan tarpeeseen itsenäistyä ja löytää uusi elämä 40-vuotiaana.

Uusi elämä löytyi muiden eronneiden auttamisesta ja parisuhdekoulutuksesta. Nyt Marianna on yksityisyrittäjä, kolmen täysi-ikäisen lapsen äiti ja 22 vuotta toisessa avioliitossaan viihtynyt nainen.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman myötä hänestä on tullut myös mediakasvo. Kaikki tämä on vaatinut sisäisen muutoksen Annikasta Pepiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensirakkaus Italiassa

Kun kukoistavan parisuhteen esimerkkejä ei löytynyt lapsuuden lähipiiristä, mallia piti hakea elokuvista. Niiden värikylläisten kuvien kanssa Marianna suuntasi Italiaan ensin kesälomille ja kielikursseille, sitten lukion jälkeen opiskelemaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Italiassa Marianna rakastui italialaiseen opiskelukaveriinsa, joka muutti Mariannan perässä Suomeen jatko-opiskelemaan. Pari avioitui ja yhteinen tytär syntyi, kun Marianna oli 27-vuotias. Italian kielen taitoisena Marianna pääsi Italian valtion matkailunedistäjäksi ensin Suomessa ja sitten Tukholmassa.

Kävimme oikeutta enkä pystynyt vuosiin ottamaan edes katsekontaktia ex-mieheeni.

Ura oli nousujohteinen, mutta kahden perfekti onistin liitosta tuli kitkainen ja riitaisa.

– Aluksi oli kiehtovaa, että toinen oli syvällinen tarkka, mutta arjessa nämä ominaisuudet kääntyivät virheitten bongaamiseksi ja jatkuvaksi huomautteluksi.

Eroprosessi oli raskas ja repivä.

– Kävimme oikeutta enkä pystynyt vuosiin ottamaan edes katsekontaktia ex-mieheeni.

Lähetystöstä rakkauden haudoille

Toinen rakastuminen oli seesteisempi. Kolmekymppinen Marianna ystävystyi työpaikallaan Tukholmassa italialaisen esimiehensä kanssa. Ystävyys muuntui rakkaudeksi ja johti vihille.

Se ei ollut mikään pikarakkaus.

– Se ei ollut mikään pikarakkaus, vaan kahden toisiaan kunnioittavan ja pulmissaan kypsyneen aikuisen päätös.

Miehen työ kuljetti perhettä Tukholmasta Roomaan ja Tokioon. Lapsia syntyi kaksi lisää. Marianna viihtyi kotiäitinä ja hoiti kesken jääneet historian ja sukupuolen tutkimuksen opintonsa loppuun. Sitten iski neljänkympin kriisi. Marianna ei jaksanut enää olla koti- ja edustusvaimo Tokiossa, vaan kaipasi Suomea ja itsenäisyyttä.

– Sanoin miehelleni, että lähden lasten kanssa kotiin Suomeen. En jaksanut enää seistä skumppalasi kädessä suurlähetystössä.

Aviopari eli seuraavat vuodet niin, että Marianna ja lapset olivat Suomessa, mies ulkomailla. Liitto kuitenkin kesti, sillä Marianna alkoi ajatella, että eroamiselle täytyy olla vaihtoehto.

Mietin, että parisuhteessa on varmaankin kaava ja systeemi, jota en vain ole tajunnut.

– Mietin, että parisuhteessa on varmaankin kaava ja systeemi, jota en vain ole tajunnut.

Suomessa Marianna ryhtyi aluksi vapaaehtoistöihin. Lastensuojelun keskusliitto käynnisti Eroneuvo-hankkeen, johon haettiin vertaistukijoita eroaville vanhemmille. Diplomaattikutsujen jälkeen se tuntui työltä, jolla oli merkitystä.

Vertaistuen antaminen epäonnistuneille rakastavaisille antoi myös mahdollisuuden pohtia, miten rakkauden saa kestämään kriisien yli ja parisuhteen syvenemään.

Uusi ura viisikymppisenä

Eroneuvo-hankkeen myötä Marianna hakeutui psykologi Kari Kiianmaan eroseminaariohjaajakoulutukseen. Kari näki kiperiä kysymyksiä kyselevässä Mariannassa mahdollisen työnsä jatkajan ja ehdotti asiaa, mutta Marianna ei tuntenut olevansa valmis sellaiseen vastuuseen. Idea jäi kytemään.

Vähän alle viisikymppisenä Marianna oli valmis tarttumaan Karin ehdotukseen. He päivittivät yhdessä amerikkalaisen kasvatustieteilijän Bruce Fisherin eroseminaarista version, joka sai nimekseen Suomalainen eroseminaari. Siinä painotettiin eron keskeisiä teemoja, kuten itsetuntoa ja uskottomuutta. Kokonaan uusina aiheina mukaan tulivat vanhemmuus ja eron jälkeinen yksinäisyys.

Jos vain puhutaan, älyllistäjät onnistuvat pitämään etäisyyttä tunteisiinsa.

Marianna halusi seminaariin vähemmän puhetta ja enemmän toimintaa. Hän oli saanut myönteisiä kokemuksia tanssija Jaana Turusen ja näyttelijä Elina Salon kanssa vetämistään taidelähtöisistä eroseminaareista.

– Jos vain puhutaan, älyllistäjät onnistuvat pitämään etäisyyttä tunteisiinsa. Halusin saada heidätkin luopumaan suojamekanismeistaan. Niinpä aloimme käyttää apuna muun muassa valokuvia ja teettää kirjoitusharjoituksia.

Marianna perusti yhden naisen LiberaMente-yrityksen vuonna 2013, ja seuraavana vuonna ilmestyi hänen kirjoittamansa Erosta eteenpäin. Työnkuva alkoi vakiintua: koulutusta, esitelmiä ja kirjoitushankkeita parisuhteen pelisäännöistä ja solmukohdista.

- Eroseminaareissa moni alkaa alun syyttelyn jälkeen nähdä, mikä omassa itsessä vaikutti eroon, Marianna Stolbow sanoo.
- Eroseminaareissa moni alkaa alun syyttelyn jälkeen nähdä, mikä omassa itsessä vaikutti eroon, Marianna Stolbow sanoo.

Rakkautta ei voi käsikirjoittaa

Tämän vuoden alussa Mariannan puhelin soi. Nenna Winberg Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta kysyi, onko Marianna seurannut kyseistä ohjelmaa ja onko hänelle siihen jokin kanta. Ohjelmaan haettiin yhtä uutta parisuhdeasiantuntijaa.

Ensitreffit alttarilla kuuluu tosi-tv-lajityyppiin. Siinä asiantuntijat haastattelevat ohjelmaan hakeneet sinkut ja valitsevat heistä kolme mahdollista avioparia. Parit kohtaavat ensi kertaa siviilivihkimisessä, lähtevät häämatkalle ja muuttavat sen jälkeen runsaaksi kuukaudeksi yhteen. Tämän jälkeen parien on päätettävä, jatkuuko yhdessäolo.

Viiden jakson jälkeen mieheni ehdotti, ettei mennä nukkumaan, vaan katsotaan loputkin.

– Kerroin Nennalle, etten ollut nähnyt ohjelmaa, sillä jos tekee päivät töitä parisuhteiden kanssa, illalla ei tule mieleen katsoa parisuhdeohjelmia. Nenna lupasi lähettää minulle yhden tuotantokauden katsottavaksi.

Kun Marianna katsoi miehensä kanssa Ensitreffit alttarilla -jaksoja, hän yllättyi, miten kauniisti ihmisiä kohdeltiin ja miten järkeviä asiantuntijat puhuivat.

– Viiden jakson jälkeen mieheni ehdotti, ettei mennä nukkumaan, vaan katsotaan loputkin.

Ohjelmassa oli paljon hyvää, mutta muutama asia Mariannaa mietitytti. Kaikki parit olivat melko samanikäisiä ja heteroita. Omissa eroryhmissään Marianna oli oppinut, etteivät parisuhdeongelmat kysy ikää eivätkä seksuaali-identiteettiä.

Myös se pelotti, tuhoaako ohjelma uskottavuuden, jonka Marianna oli ehtinyt parisuhdeasiantuntijana rakentaa. Maaret Kallio, joka oli aiemmin asiantuntijana kyseisessä ohjelmassa, rohkaisi kokemustensa nojalla Mariannaa mukaan.

Emme tiedä, mitä tapahtuu, kun ihmiset menevät yhteen.

Ohjelmassa asiantuntijat tekevät parhaansa löytääkseen toisilleen sopivat kumppanit ja tarjoavat näille täyden tukensa. Parisuhteen onnistumisesta ei ole silti takeita. Viiden tuotantokauden jälkeen vain muutama pari on pysynyt yhdessä.

– Kertomusta ei voi käsikirjoittaa. Emme tiedä, mitä tapahtuu, kun ihmiset menevät yhteen. Me voimme vain tukea heitä ja toivoa parasta.

Annika muuttuu Pepiksi

Mariannan oma käsitys rakkaudesta on muuttunut, kun ikää on tullut ja avioliittovuosia kertynyt. Hän ei enää usko, että pitkä parisuhde johtaa ennen pitkää eroon. Rakkaus voi kasvaa ja konkretisoitua, kun yhteisiä vuosia ja kokemuksia tulee enemmän.

– Elämä on opettanut näkemään rakkauden pienissä hetkissä, kuten siinä, miten toinen katsoo lastenlasta tai odottaa kotona valmiin ruuan kanssa. Olen aika epäromanttinen enkä osaa edes kaivata erityisiä pariskunta-asioita. Tärkeämpää on, että arki sujuu. Tunteeni ovat yhä suuria, mutta niistä on hävinnyt turha dramatiikka.

Kun Marianna katsoo 21- ja 26-vuotiaita tyttäriään, hän usein miettii, miten vaikeaa on olla niin nuori. Ihminen vapautuu ja saa varmuutta vasta iän ja kokemuksen myötä.

Olen enää hyvin vähän kiinnostunut siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Nuori Marianna ihaili salaa Peppi Pitkätossua, mutta oli itse se tunnollinen Annika.

– En sure ikääntymistä, sillä muutun päivä päivältä enemmän Pepiksi. En tunnista itsessäni nuoruuden Annikaa kuin lyhyinä jännityksen hetkinä vaikkapa ennen julkista esiintymistä. Olen enää hyvin vähän kiinnostunut siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Kun kokemusta tulee lisää, on helpompi antaa myös toisten olla omanlaisiaan. Sopu ex-miehen kanssa löytyi, kun yhteinen tytär tuli räväkkään teini-ikään.

– Aloimme taas kommunikoida, sillä tyttären hyvinvointi tuntui tärkeämmältä kuin menneiden kaivelu.

Arvostus luo intohimoa

Onnistuneen parisuhteen – tai oikeastaan minkä tahansa suhteen – avaimia ovat toisen arvostaminen ja kuuntelu. Marianna löysi keski-iässä tiensä takaisin ortodoksikirkkoon, vaikka hänen miehensä on katolinen ateisti. Silti he kunnioittavat toisiaan.

– Myös eroottinen jännite rakentuu arvostuksen varaan. Se luo intohimoa ja sen puute näivettää myös seksuaalisen halun.

Eroseminaareissa kuulee ja näkee, mitä tapahtuu, kun keskinäinen arvostus hiipuu.

Moni tulee eroseminaariin saadakseen kertoa, kuinka urpo se toinen on.

– Moni tulee eroseminaariin saadakseen kertoa, kuinka urpo se toinen on. Seminaarin myötä hiljalleen katse kääntyy siihen, mitä itse toi parisuhteeseen. Mitkä olivat ne asiat, jotka veivät kohti eroa? Ilman tällaista itsetutkistelua samat virheet on helppo toistaa.

Rakastuessa oma lapsuus aktivoituu. Opimme jo varhain, millaisina meitä arvostetaan ja rakastetaan. Esittelemme jatkossakin nämä puolemme, kun haluamme rakkautta.

Marianna oli lapsuudenperheensä vuorovaikutuksessa hiljainen ja kiltti tyttö, joka yritti saada osansa rakkaudesta täydellisillä suorituksilla.

Lapsuus vaikuttaa siihen, kuka meihin rakastuu.

– Lapsuus vaikuttaa siihen, keneen me rakastumme ja kuka meihin rakastuu.

Jos ihminen ei tunnista menneisyytensä tyttöä tai poikaa, toimivan ja tasavertaisen parisuhteen ennuste on huono. Onneksi tätä tutustumista voi tehdä myöhemminkin.

– Piirrämme ääriviivojamme koko elämän ajan.

Ääriviivat voivat mennä uusiksi esimerkiksi keski-iän kriisissä tai eläkkeelle jäädessä. Myös kypsän iän avioerot ovat yleistyneet.

Mitä jos kukaan ei enää koske

Ikääntyviä eronneita auttaessaan Marianna on oppinut, miten tärkeää on puhua yksin jäämisen pelosta.

– Harvojen ongelma on se, että uusia suhteita tulee ovista ja ikkunoista. Paljon yleisempi on se pelko, että jään yksin eikä kukaan enää koskaan kosketa ja halua minua.

Ihmiset tarvitsevat hyviä ja suoria kysymyksiä.

Parisuhteessa epäonnistuminen nostaa pintaan surua, kipua, pettymystä ja epätoivoa. Vain näitä tunteita kokemalla ja kertomalla voi toipua ja löytää itsenäisemmän version itsestään.

Myös omien lasten erotuskan katseleminen on kivulloista ja vaikeaa. Moni ajattelee epäonnistuneensa kasvattajana, jos oma lapsi eroaa.

– Vanhempien pitäisi kestää lastensa erokipu säikähtämättä ja ilman neuvojen tuputtamista. Aika usein eroryhmissä kuulee ihmisen sanovan, että en voi kertoa tätä isälleni ja äidilleni, koska he vain huolestuvat.

Hyvät neuvot ja pikaiset uudet suhteet vievät helposti ojasta allikkoon. Kokenut parisuhdeneuvoja ei tarjoile hyviä ohjeita, vaan uskoa, pitkäjänteisyyttä ja paljon kiperiä kysymyksiä.

Minulla on ollut tilaa harjoitella rakkautta.

– Ihmiset tarvitsevat hyviä ja suoria kysymyksiä, eivät minun vastauksiani.

Ihmiset tarvitsevat myös sitä, minkä Marianna on kokenut toisessa avioliitossaan.

– Minulla on ollut tilaa harjoitella rakkautta.

Marianna Stolbow

Syntynyt 1965 Helsingissä, jossa asuu edelleen.

Työ Parisuhdekouluttaja, eroseminaariohjaajien kouluttaja ja yrittäjä.

Perhe Naimisissa, kolme täysi-ikäistä lasta ja yksi lapsenlapsi.

Harrastukset Lukeminen, lorvailu ja uinti.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla