Paula on toiminut sijaisäitinä alkoholin vaurioittamille lapsille: ”Olen nähnyt läheltä, miten lapset kärsivät siitä, mitä heille on tehty”

Yhdeksänvuotiaana Christian kysyi lääkäriltä: Voitko näyttää, missä kohdassa minulla on se FASD? Voitko ottaa sen pois?

Kun lääkäri näytti kuvaa aivoista, Christian katsoi kiinnostuneena. Mutta kun tämä alkoi puhua kuntoutuksesta, Christian ei oikein jaksanut enää kuunnella.

Voitko näyttää, missä kohdassa minulla on se FASD? Voitko ottaa sen pois?

Christian tiesi, miksi hänen on vaikea pysyä paikallaan luokassa, oppia matematiikkaa tai ymmärtää kasvonilmeistä, koska toinen on ärtynyt. Se ei ollut oma vika, vaan syynä oli FASD, sen sijaisäiti Paula Soinio oli kertonut.

FASD on yleisnimitys monenlaisille fyysisille ja psyykkisille vaurioille, jotka syntyvät lapselle, jos äiti käyttää raskausaikana alkoholia.

Christian otettiin huostaan biologiselta äidiltään ­yhdeksän kuukauden ikäisenä.

Alle vuoden vanhana Christianista tuli ensimmäinen sijoitettu lapsi Paulan ja hänen miehensä Eeron perheeseen. Myöhemmin lapsia tuli kuusi lisää. Melkein jokaisella heistä oli FASD.

– En voinut ottaa FASD:ia pois, kuten Christian ja muutkin lapset pienenä toivoivat. Mutta pystyin vaikuttamaan siihen, että lasten elämästä tuli mahdollisimman hyvää diagnoosista huolimatta, Paula, 64, kertoo.

– Elämästä tuli hyvä, Christian, 27, sanoo.

Olisi tilaa lapselle

Paula ja Eero tapasivat tanssikurssilla. Eero oli 21-vuotias maa- ja metsätaloustieteiden opiskelija. 19-vuotias Paula opiskeli sairaanhoitajaksi.

Eero ehdotti tanssikurssin jälkeen jatkokurssia, kihloihin mentiin samana vuonna.

Neljännen lapsen synnyttyä Eero sanoi, että nyt riittää.

– Jotenkin puhuin hänet ympäri, että jos sijaislapsia edes. Tahdoin hoitaa omia lapsia kotona, ja joukkoon mahtuisi muitakin, Paula sanoo.

Kun nuorin biologisista lapsista oli neljä, Paula ilmoitti sosiaalitoimistoon, että perheessä olisi tilaa lapselle, jos tarvetta olisi. Sieltä soitettiin takaisin melkein heti ja kerrottiin Christianista.

Ensimmäiset sanat tulivat kolmevuotiaana: ”isi” ja ”ajaa”.

Christian ei jaksanut kannatella päätään, vaikka oli yhdeksän kuukauden ikäinen. Mutta hän katsoi sairaalan sängystä Paulaa ja Eeroa.

Vuoden 1997 helmikuussa Christian muutti Paulan ja Eeron luokse.

Seuraavana kesänä, puolitoistavuotiaana, Christian alkoi ryömiä, ja isänpäivänä hän oppi kävelemään. Ensimmäiset sanat tulivat kolmevuotiaana: ”isi” ja ”ajaa”.

Arki lukujärjestyksessä

Paula ja Christian muistavat järjestyksen molemmat: alushousut, housut, sukat, paita, huppari, ulkohousut, takki, pipo, hanskat.

Kun Christian oli alakoululainen, Paula asetteli hänen vaatteensa pitkäksi jonoksi lattialle. Pelkkä ”pue päälle” -pyyntö oli liian vaikea hahmottaa FASD:in takia.

Etenemällä vaatejonossa päästä päähän päivästä toiseen Christian oppi hitaasti pukeutumaan. Jos paita oli ennen farkkuja, järjestys meni sekaisin.

Seuraava sijoitettu lapsi tuli vuosi Christianin jälkeen, sitten muut. 

Enimmillään kotona asui yhtä aikaa kuusi lasta. Lukujärjestyksessä olivat pianotunnit, vapaapalokunta, breakdance-tunnit, ratsastus ja paljon erilaisia terapioita.

Läksyjen tekemiseen piti varata jokaisen kanssa paljon aikaa.

Enimmillään kotona asui yhtä aikaa kuusi lasta.

– Meillä oli aika rauhallista. Se johtui säännöistä. Lapsille teki hyvää tietää etukäteen, koska tehdään englanninläksyt ja milloin mennään nukkumaan, Paula sanoo.

Säännöt olivat selkeitä:

Alakouluikäinen ei tarvitse kännykkää. Yläkouluikäisen kännykkä tuodaan kello 20 parkkiin keittiöön.

Ulkoilu ja leikki ovat tärkeitä. Kiroilu ja epäkohtelias puhe on kielletty.

Jos menee jonnekin, pitää kertoa, minne menee ja kenen kanssa. Nukkumaan ja ruokapöytään tullaan ajallaan.

Christian soittaa Paulalle ja Eerolle monta kertaa viikossa ja ajelee Pusulasta Riihimäelle ­kylään. 

Tehtävänä ottaa suru vastaan

Lapsen pettymys on ollut joka kerta yhtä vaikea nähdä.

Peruutus saattoi tulla viime hetkellä, kun Eero oli viemässä jotakuta lapsista tapaamaan biologista äitiään. Kun oltiin melkein perillä, tämä soitti ja sanoi, ettei pysty näkemään lasta, koska on niin huonossa kunnossa.

– Sitten piti yrittää selittää siinä u-käännöstä tehdessä asia lapselle neutraalisti mahdollisimman parhain päin ja ottaa suru vastaan, Paula sanoo.

Vanhemmista on puhuttu lapsille aina niin kauniisti kuin mahdollista. Yleisimmät lasten kysymykset ovat olleet:

Miksi vanhemmat eivät ole huolehtineet minusta?

Miksi minut on otettu huostaan?

Miksi äiti on juonut, kun hän on odottanut minua?

Vanhemmista on puhuttu lapsille aina niin kauniisti kuin mahdollista.

– Olemme vastanneet, että äiti on varmasti halunnut olla juomatta. Hän ei ole halunnut tehdä tahallaan pahaa, vaan hän on ollut sairas, Paula sanoo.

– Joskus niin on ollut helpompi sanoa ja joskus vaikeampi. Joillekin vanhemmille olen ollut myös tosi vihainen, koska tiedän, mitä he ovat tehneet lapsilleen. Lapset ovat saaneet elinikäiset vauriot.

Se, että niin monella Paulan ja Eeron perheeseen sijoitetuista lapsista on FASD, on oikeastaan sattumaa.

Alun perin Paula ilmoitti, että perhe on valmis ottamaan lapsen, jonka vanhemmilla on päihdetausta. Kun Christian oli tullut, perheeseen oli helpompi tarjota muitakin FASD-lapsia.

– Olemme nähneet läheltä, miten lapset kärsivät siitä, mitä heille on tehty. Suomeen pitäisi saada pakkohoitolaki päihdeäideille, Paula sanoo.

– On kaksinaamaista, että meillekin sijoitetun lapsen äiti sai tuomion, kun antoi alkoholia ja lääkkeitä vastasyntyneelle lapselleen. Mutta siitä ei tullut mitään seurauksia, että hän joi ja käytti huumeita, kun oli raskaana. Myös sikiötä pitäisi suojella.

Äidin sanassa on kuria

Christianin murrosikä oli aika helppo. Vain kerran hän heitti puhelimen seinään, kun ei saanut sitä yöksi omaan huoneeseen. 

– En uskaltanut täysillä laittaa vastaan, kun äidin sanassa oli niin paljon kuria. Ihan hyvä.

Pienenä Christianille annettiin kehitysvammadiagnoosi. Alakouluiässä se purettiin, sillä koulu sujui yleisopetuksessa ihan hyvin, ensin avustajan kanssa ja sitten itsenäisesti ammattikoulussa.

Christian opiskeli peruskoulun jälkeen turvallisuusalaa. Hän valmistui vartijaksi ja osti yksiön. Paula ompeli sinne verhot ja neuvoi, millainen jääkaappi kannattaa hankkia.

Pojasta mieheksi

Christianin biologinen äiti kuoli vähän aikaa sitten. Christian näki hänet viimeisen kerran vauvana ennen huostaanottoa.

Pikkupojasta, joka kysyi lääkäriltä, voitaisiinko FASD ottaa pois, on tullut mies, joka puhuu diag­noosistaan muille.

– Se auttaa toisia ymmärtämään minua.

Christian on kertonut seurustelukumppaneilleen, että toisen tunteiden ja ajatusten ymmärtäminen on FASD:in takia vaikeaa. Nyt hän ei seurustele, mutta toivoo menevänsä naimisiin ja saavansa yhden tai kaksi lasta.

Diagnoosista puhuminen auttaa toisia ymmärtämään minua.

Christian on puhunut diagnoosistaan työpaikalla. Vartiointialan työt jatkuvat nyt kahdeksatta vuotta.

Armeijaan Christian ei päässyt, vaikka olisi halunnut.

– Kutsunnoissa kapiainen sanoi, että pistää niin vihaksi, kun joku on aiheuttanut tämän vamman minulle tahallaan. Että minusta olisi vaikka mihin.

Biologiselta äidiltään Christian on koko ikänsä halunnut kysyä kaksi kysymystä:

Mitä ajattelit, kun odotit minua ja käytit alkoholia? Ajattelitko, että minulle voi käydä huonosti?

– Ennen biologisen äitini kuolemaa mietin, pitäisikö tavata ja puhua asiat halki. Tai kirjoittaa kirje. Tulin siihen tulokseen, että se ei ole hyvä ajatus. Päätin, että en kanna kaunaa, mutta väleissä en halua olla.

Paulalle je Eerolle Christian kirjoitti kerran kirjeen. Siinä luki: ”Eihän minusta olisi tullut tällaista ilman teitä. Kiitos.”

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 22/2023. Tilaajana voit lukea sen täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.