Pekka Parkkisen mielestä eläkeläisten kannattaa käyttää itse omaisuutensa eikä hautoa perintöä.
Pekka Parkkisen mielestä eläkeläisten kannattaa käyttää itse omaisuutensa eikä hautoa perintöä.

VATT:n entinen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen käyttää rahansa matkusteluun. – En ymmärrä, miksi minun pitäisi istua vain kotona ja kerätä rahaa. Olen seissyt arkkujen ääressä, joten tiedän, että ilolle pitää antaa omassa elämässä tilaa.

Pekka Parkkinen on vahvaluontoinen mies. 25 vuoden ajan hän poltti joka päivä enemmän kuin 25 sikaria. Kun uusi tupakkalaki kielsi sauhuttelun omassa työhuoneessa, hän päätti tumpata lopullisesti. Kaverit naureskelivat. Et pysty. Varmasti, Pekka sanoi ja lopetti tupakoinnin kuin seinään.

– En taatusti olisi lähtenyt roskisten viereen sauhuille, entinen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuspäällikkö sanoo.

Vuonna 2010 Parkkinen puolestaan päätti, että shakin peluu saa riittää.

Olin ollut 55 vuotta peliriippuvainen.

– Olin ollut 55 vuotta peliriippuvainen, pelasin shakkia joka päivä. Se vei liikaa aikaa.

Päätöksen jälkeen Parkkinen ei ole uskaltanut pelata kertaakaan, jottei riippuvuus iske uudestaan.

Nyt intohimon kohde on matkailu. Periaatteena on matkustaa joka kuukausi jonnekin kauemmaksi.

– Koko eläkkeeni menee matkoihin.

Vähän kuin vitsinä – mutta puolitosissaan – Parkkinen siteeraa Raamattua: "Joka lastaan vihaa, se vitsaa säästää."

Paras raha on itse ansaittua.

– Minä ajattelen, että joka lastaan vihaa, se jättää suuren perinnön. Minä en aio näin tehdä. Paras raha on itse ansaittua.

Pienviljelijän poika

Parkkisen lujaluontoisuudelle on taustansa. Mies on pienviljelijän poika Juvalta.

– Meitä oli yhdeksän lasta ja yhdeksän hehtaaria peltoa. Totuin pienestä pitäen kovaan työntekoon tukkimetsällä ja pellolla. Vanhempani olivat työteliäitä, mutta – kaikella kunnioituksella – oppimattomia ja tietämättömiä ihmisiä. Eivät he osanneet edes unelmoida lastensa paremmasta tulevaisuudesta.

Minustakin tuli tappelija.

Isäänsä Pekka kuitenkin ihaili. Tämä oli ollut nuorena kylän paras tappelija.

– Minustakin tuli tappelija. Alaluokilla todistukseni keskiarvo oli alle kuuden. Annoin kaikille turpiin ja olin hyvää vauhtia syrjäytymässä.

Sitten löytyi järjen ääni.

– Ruotsissa apuhoitajana ollut tätini tuli kylään ja sanoi, että et kyllä saa jäädä tänne. Samoihin aikoihin kyläkouluumme tuli nuori opettaja, joka kysyi suoraan, aionko tuhlata elämäni hölmöilylläni.

Myöhemmin ilmaantui vielä kolmaskin viisas aikuinen, lukion rehtori, joka kehui Pekan matikkapäätä.

Muutin suuntaa ja pääsin yliopistoon.

– Muutin suuntaa, aloin opiskella ja pääsin Helsingin yliopistoon.

Opiskelija-asuntolassa Parkkinen sai kämppäkaverikseen tulevan vakuutusmatemaatikon Jorma Leinosen.

 – Jorma omaksui tunnissa sen, minkä pänttäämiseen minulta meni viikko.

Parkkinen siirtyi taloustieteisiin.

Riittävätkö rahat?

Pekka Parkkinen toimi pari vuosikymmentä VATT:n tutkimuspäällikkönä. Joku saattaa muistaa miehen tv-uutisista, joissa hän vieraili tiuhaan vakuuttamassa, että eläkkeet tulevat riittämään. Samaa mieltä hän on edelleen.

Hänen väitöskirjansa vuodelta 2008 käsitteli väestön ikääntymisen vaikutuksia kuntatalouteen. Se on karua tekstiä: kunnilla menee huonosti jo nyt ja vielä huonommin jatkossa. Vuoteen 2040 mennessä maassa on tätä menoa enää muutama taloudellisesti hyvinvoiva kunta. Syykin on selvä: meillä on auttamattomasti liian vähän nuoria. Vai pitäisikö sanoa liian paljon vanhoja?

Miksi keskituloisten pitäisi saada yhteiskunnalta tukia?

Siksi jokainen töihin tuleva maahanmuuttaja perheineen olisi Parkkisen mukaan toivotettava tervetulleeksi fanfaarien kera.

Toiset fanfaarit ansaitsevat hyväkuntoiset eläkeläiset, jotka eivät rasita kuntansa taloutta liikaa. Mutta koska Parkkinen kannattaa hyvinvointivaltiota, hän ei halua jättää köyhiä ja sairaita ilman apua. Hän ottaisi keskiluokalta.

– Miksi keskituloisten pitäisi saada yhteiskunnalta tukia? Ei miksikään. He pystyisivät maksamaan omat sairaskulunsa ja sosiaalitukensa. Tätä tukiviidakkoa olisi purettava.

Miksi muiden pitää maksaa, jos laitokseen joutuvalla vanhuksella on perinnöksi jäävää omaisuutta?

Parkkisen mukaan Suomen talouden tulevaisuuden pelastaa kolme seikkaa. Ensinnäkin työn tuottavuutta on lisättävä. Ei orjatahtiin vaan uutta teknologiaa hyödyntäen. Maahan on myös saatava lisää porukkaa, erityisesti hoivapalvelut vaativat käsipareja. Kolmas pointti nostaa miehen ärsytyskynnystä:

– Jokin roti pitäisi olla ahneudella. Ja sillä, mitä yhteiskunnalta voi vaatia. Kyllä jokaisen pitää ottaa vastuu, jos ei muista, niin edes itsestään. Miksi muiden pitää maksaa, jos laitokseen joutuvalla vanhuksella on perinnöksi jäävää omaisuutta?

Rikkaat veropakolaiset

Parkkista kiukuttavat rikkaat, jotka siirtävät omaisuutensa pienemmän verotuksen maahan.

– Samat johtajat ovat saaneet täällä ilmaisen koulutuksen ja sosiaaliturvan. Minusta se on epäisänmaallista, samanlaista petturuutta kuin nyt keskusteluun noussut ideologinen työttömyys. Ratsastetaan muiden töillä. Tämä ei minun pirtaani istu.

Samaan paariasakkiin kuuluvat kirjansa Monacoon tai muihin veroparatiiseihin siirtäneet urheilusankarimme.

Ja raivoissaan Parkkinen on myös eläkeyhtiöiden johtajien kohtuuttomista palkoista.

Ei lakisääteisiä työeläkkeitä hoitavien yhtiöiden johtajille pidä maksaa yksityisten pörssiyhtiöiden palkkoja.

– Omistajat saavat jakaa johtajilleen mitä haluavat, omiaanhan jakavat. Mutta lakisääteisiä työeläkkeitä hoitavat yhtiöt ovat ihan eri asia. Ne ovat osa julkista sektoria. Ei niiden johtajille kannata maksaa yksityisten pörssiyhtiöiden palkkoja.

Ihmisapinoita ja kiviukkoja

Parkkisen lapsuudenkodissa äänestettiin Maalaisliittoa ja ihailtiin Mikkelin läänin omaa poikaa Ahti Karjalaista. Parkkinen kannatti nuoruusvuotensa SKDL:ää ja poliitikko Ele Aleniusta.

Työvuosinaan Parkkinen tutustui maan poliittiseen ja taloudelliseen eliittiin, ja muutamasta valtakunnan napamiehestä tuli hänelle elinikäisiä kavereita. Mutta Parkkista ei kiinnosta nimillä brassailu tai itsensä tärkeäksi tekeminen. Häntä pikemminkin ärsyttävät tyypit, jotka jaksavat kehua kiireillään, vaikka ovat olleet jo pitkään pois vallankahvasta. Parkkisella on kiire korkeintaan pakkaamaan tai purkamaan laukkujaan.

Yritän oppia ihmisistä ja tavoista aina jotain uutta.

Tästä pääsemmekin sujuvasti miehen nykyiseen intohimoon, matkailuun.

– Yritän oppia ihmisistä ja tavoista aina jotain uutta. Tutustun kohdemaahan etukäteen lukemalla. Paikan päällä istuskelen ja katselen ihmisiä, käyn satunnaisesti museoissa, missä milloinkin.

Parkkinen matkusti juuri Pääsiäissaarille "katsomaan kiviukkoja" eli tällä Tyynenmerensaarella olevia Moai-patsaita. Sen jälkeen hän tekee pitkän reissun ja seilaa lähes 7 000 kilometriä pitkän Amazon-joen päästä päähän.

Ikimuistoisiin reissuihin kuuluvat Huippuvuoret, Afrikan safarit, Etelämanner sekä Galapagossaaret ja vaikuttaviin tuttavuuksiin ihmisapinat.

– Borneon orangit, Ruandan gorillat... Ovathan ne aika köriläitä.

– Italiassa olen käynyt ainakin 20 kertaa, samoin Ranskaa tuli vaimon kanssa koluttua. Pidän italialaisesta elämäntavasta, jossa koko perhe käy yhdessä ulkona ja lapsia kohdellaan hyvin.

Vaimo ei halunnut Eurooppaa kauemmas, ja niinpä Parkkisen sai matkustaa yksin pidemmille matkoille. Matkaunelmia riittää edelleen, kuten junamatka Himalajalle. Juna kulkee yli viiden kilometrin korkeudessa, ja matkustajilla on kaiken varalle lisähappilaitteet.

Yksineläjän ilot

Miten eläkeläisellä on varaa tuollaisiin matkoihin?

– Minä en välitä satasen viineistä enkä asu kalliissa hotelleissa. Olen köyhistä oloista, ja minulle riittää vähempikin. En myöskään ostele mitään matkoiltani. Kotioloissa en tuhlaa vaatteisiin tai tavaroihin. Harrastan luonnossa liikkumista ja syön tavallista ruokaa.

Matkansa Parkkinen rahoittaa eläkkeellään ja säästöillään.

Olen sen verran seissyt arkkujen ääressä, että tiedän, että ilolle pitää antaa omassa elämässä tilaa.

– En ymmärrä, miksi minun pitäisi istua vain kotona ja kerätä rahaa. Lapset rakentavat itse oman elämänsä. Minulla on jonkin verran säästöjä, mutta en ole kiintynyt niihin tai yritä tehdä pelaamalla lisää rahaa. Elämäni järkevin päätös oli säästää oma asunto. Se kannattaisi kaikkien tehdä mahdollisimman nuorena.

– Elin 65-vuotiaaksi aina jonkun toisen kanssa. Nyt elän yksin. Tämä on minun valintani, oma luksuselämäni. Olen sen verran paljon seissyt arkkujen ääressä, että tiedän, että ilolle pitää antaa omassa elämässä tilaa.

Velka maksettu

Parkkisen vaimo kuoli syöpään 12 vuotta sitten.

– Otin kaikki lomani ja vapaani ja hoidin Riitta-vaimoni. Ajattelin, että nyt on minun vuoroni auttaa. Maksoin samalla takaisin kaikkki vaimoon kohdistuneet mokani.

Parkkinen muistelee, kuinka kuolemansairas vaimo kerran kävelyretkellä neuvoi miestään hankkimaan itselleen nopeasti uuden naisen. Parkkinen meni hämilleen eikä osannut heti vastata.

Riitta ei olisi halunnut vielä lähteä, 56-vuotiaana.

– Vaimo ehti jo hermostua ja tokaisi, että "onko sinulla saatana se jo katsottuna". Niin, Riitta ei olisi halunnut vielä lähteä, 56-vuotiaana.

Kaksi kuukautta vaimon kuoleman jälkeen Parkkinen käveli tuolloin 16-vuotiaan tyttärensä kanssa käsi kädessä Miamin rantoja Yhdysvalloissa. Myöhemmin he tekivät yhdessä safarimatkan ja useita muita reissuja.

– Minulle nämä matkat ovat olleet investointeja tyttäreni toipumiseen.

Vaimon kuolema teki Parkkisesta yksinhuoltajan toistamiseen. Hän erosi ensimmäisestä avioliitosta, kun esikoispoika oli vasta kolmivuotias.

– Viranomaiset olivat tuolloin äidin puolella, enkä olisi saanut avioerossa poikaa itselleni. Mietin itsekseni, että sitten en eroa. Enkä olisi eronnut.

Ystävät puhuivat vaimon ympäri, ja Pekka sai poikansa, jonka yksinhuoltaja hän oli kuusi vuotta.

Lapseni haluavat pelastaa koko maailman.

Nyt tytär Maari on tutkija ja poika Marko yrittäjä. Marko Parkkinen perusti aikoinaan mainostoimisto Bobin ja on nykyisin monen yrityksen omistaja ja vetäjä.

– Minua vanhemmat sukupolvet sotivat ja raivasivat maan. Oma sukupolveni halusi tasa-arvoa ja hyvinvointia. Lapseni haluavat pelastaa koko maailman. Tyttäreni ei syö punaista lihaa, jotta ilmastonmuutos saataisiin pysäytetyksi. Minusta tämä jos jokin on edistystä.

Pekka Parkkinen

Syntynyt Juvalla 1944. Asuu Espoossa.

Perhe Kaksi aikuista lasta, kaksi lastenlasta.

Työ Eläkkeellä VATT:n tutkimuspäällikön virasta.

Harrastukset Matkailu, lukeminen, luonto.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 1/2018.