Pirkko Saisio on Metsähallituksen kansallispuistokummi ja tämä kuva on otettu Isokarin majakkasaarella, joka kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Kummit vievät luonnossa  liikkumisen sanomaa eteenpäin.
Pirkko Saisio on Metsähallituksen kansallispuistokummi ja tämä kuva on otettu Isokarin majakkasaarella, joka kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Kummit vievät luonnossa liikkumisen sanomaa eteenpäin.

Kirjailija Pirkko Saisio on purjehtinut pelotta kovissa tuulissa ja ajanut pelottomasti itselleen tärkeitä asioita, vaikka olisi tiennyt siitä seuraavan raskastakin kritiikkiä.

Kun katselee Isokarin majakkasaarta, on vaikea kuvitella, että pari päivää aikaisemmin se oli kunnon myrskyn riepoteltavana.

– Ensimmäisenä päivänä yritettiin syödä ulkona, mutta kun tillit lähtivät pöydältä lentoon, kerättiin äkkiä kamat ja siirryttiin sisälle, päivittelee Pirkko Saikki Saisio, 66, Isonkarin kallioilla.

Sisällä ”naukui ja tömisi”, kun yli 20 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli töni vanhaa luotsimökkiä, jossa Pirkko ja hänen puolisonsa elokuvaohjaaja Pirjo Honksu Honkasalo, 68, yöpyivät. Kirjailija katseli iltaisin ikkunasta pimeälle merelle, jossa isot laivat menivät ja ”ranta sykki valoa”.

Kirjailija on pukeutunut niin kuin näissä keleissä kuuluu. Punainen villamyssy ei ole ulkona yhtään liikaa. Yllä on Hailuodossa kudottu tuhti villapaita, jonka ansiosta Saisio menisi täydestä majakanvartijana. Majakoita hän ei ole vartioinut, mutta veneen ruoria kääntänyt senkin edestä.

Pirkolla, lempinimeltään Saikilla, on ollut yhteinen vene Honksun kanssa lähes 30 vuotta, ja siinä ajassa on menty läpi myrskystä jos toisestakin. Meri on kiehunut, mutta niin on kiehunut kippareillakin.

Luotsimökin tuvan pöydällä on kasa kirjoja, päällimmäisenä Muumipappa ja meri, mutta puhuri ja aallot tekivät mielen niin rauhattomaksi, ettei kirjoihin tullut tartuttua. Saisio istuu ikkunan vierellä, meri näkyy siitä hyvin.

Pirkko ja Pirjo hankkivat moottorivene Dianan 1988. Pirkon tytär Elsa täytti Dianan ensimmäisenä kesänä seitsemän vuotta. Elsa vietti veneessä aikaansa paitsi ystäviensä ja Pirjon sisarten lasten kanssa myös Katto Kassista tai Neiti Etsiviä lukien.

– Eiväthän lapset jaksa katsoa hitaasti ohimenevää maisemaa ja nauttia siitä. Elsa viihtyi kuitenkin melko hyvin aloillaan, kun hänellä oli kirja kädessä. Veneessä oli usein myös ystäviämme ja heidän lapsiaan, ja kävimme paljon tuttujen mökeillä.

Myrskyt koettelivat Dianaa ja perheen keskinäistä sopua. Veneen kylkiin tulleita kolhuja paikattiin Sikaflexillä ja taas mentiin.

Jälkikäteen on käynyt ilmi, että monet tilanteet olivat Elsalle pelottavia.

Tytär kasvoi veneilykesien aikana ”laivakoirasta täkkäriksi ja täkkäristä jungmanniksi ja lopulta taitavaksi merenkulkijaksi”, kuten Pirkko Lokikirjan omistussanoissa kirjoittaa. Nykyisin Elsa veneilee miehensä, viisivuotiaan poikansa ja toukokuussa syntyneen tyttärensä kanssa Saimaalla vuokraveneellä. Äidin ylpeys näkyy Saisiosta, kun hän kuvailee Elsan olemista vesillä.

– Kyllä Elsa on tarpeellinen niin navigoimassa kuin venettä kiinnittämässä.

Saisio arvelee, että lapsuuden reissujen ansiosta tytär on oppinut olemaan paikallaan niin veneessä kuin luonnossa yleensäkin, ja hän osaa nauttia siitä. Hän varmasti siirtää sitä samaa myös lapsilleen.

Poika ei pysy paikallaan

Viisivuotias tyttärenpoika Remu on myös päässyt isoäitinsä kanssa veneretkille, mutta toistaiseksi vasta pikkuveneellä ja päiväseltään.

En olisi ottanut poikaa purjeveneeseen vielä viime kesänä

– Enkä ole varma tästäkään kesästä. Eihän se pysy paikallaan hetkeäkään! Remu on saanut minut varovaisemmaksi.

Pirkko Saisio on saanut todeta, että pojat ovat erilaisia kuin tytöt, ainakin keskimäärin: siinä missä Elsa jaksoi istua kirja kädessä veneen perässä, tämän poika ei ole hetkeäkään paikallaan. Aikuisen silmien on seurattava hellittämättä pientä menijää, erityisesti vesillä.

Olen tullut varovaisemmaksi iän myötä. Vaaraa ajattelee enemmän, kun kyydissä on oma lapsenlapsi, Pirkko Saisio myöntää.

Ajanvietteet ovat kuitenkin samanlaisia kuin aikoinaan oman lapsen kanssa. Remun kanssa Pirkko ja Pirjo ovat tehneet retkiä lähisaarille, kuten Sammoon ja Ruskioon.

– Kävelemme ja etsimme linnunpesiä. Syömme eväitä. Ja saari on aina kierrettävä, jotta näemme, mikä se on saariaan.

 


Lampaat tekevät arvokasta suojelutyötä: ne pitävät avoimina Isokarin niittyjä ja ketoja. Lauma oppi tuntemaan Pirkon viikon mittaisen lammaspaimenpestin kuluessa.

 

Pirkko Saisio

Syntynyt 1949 Helsingissä, jossa asuu. 
Ammatti Kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Laaja tuotanto romaaneja, näytelmiä sekä elokuva- ja televisio­sarjakäsikirjoituksia. Valtion kirjallisuuspalkinto 1985.   Finlandia-palkinto 2003. Pro Finlandia -mitali 2007.
Perhe Puoliso elokuva­ohjaaja Pirjo Honkasalo.  Aikuinen tytär ja kaksi lastenlasta.
Harrastukset Purjehdus.

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.