"Joskus se kauppa syntyykin heti / puhe tai lahja mikäpä veti / silloin on istuin kuin pehmoisin peti / penkillä telemannin, penkillä telemannin." (Säv. Penkillä pelimannin) Riimittely keventää heimo Liljenbäckin myyntipaineita.
"Joskus se kauppa syntyykin heti / puhe tai lahja mikäpä veti / silloin on istuin kuin pehmoisin peti / penkillä telemannin, penkillä telemannin." (Säv. Penkillä pelimannin) Riimittely keventää heimo Liljenbäckin myyntipaineita.

Heimo Liljenbäck on harvinaisuus: hän pääsee pian eläkkeelle puhelinmyyjän työstä. Korkeakoulutettu mies ei jää kaipaamaan aliarvostettua uurastusta, mutta työtoverit tietävät, että Hempan mukana lähtee paljon korvaamatonta.

Vain pomoilla on avain hissiin. Puhelinmyyjä Heimo Liljenbäck kiertää Oulun toimiston takaovelle ja nousee portaat kolmanteen kerrokseen. Mennessään hän viittilöi Stora Enson piippujen suuntaan – paperitehtaitakin hän tietää osaltaan pyörittävänsä.

Puhelimitse myydään nykyään vaikka mitä, hivenaineista kanavapaketteihin. Eri ammattien arvostuslistalla puhelinmyyjän työ pysyy kuitenkin pohjalla, vaikka se on raskasta ja vaativaa hommaa. Niin raskasta, että moni ei kestä jatkuvaa torjutuksi tulemista ja tulospaineita paria kuukautta kauempaa.

Heimo on myynyt lehtiä kymmenen vuotta.

Joku känninen huutaa: sanon mä suoraan
sua voi verrata sataman huoraan,
vaan minä en laita kaulaani nuoraa
penkillä telemannin.

– Järjellä tietää, että hyökkäystä ei saa ottaa henkilökohtaisesti, mutta aina se hetken kirveltää.

Heimo purkaa pahaa oloaan riimittelemällä milloin minkäkin tutun rallin tahtiin. Näillä suolaisen makeilla herjoilla on vuosien varrella nostatettu koko myyntiyksikön mielialaa. Se jos mikä on rahanarvoinen teko.

Omiensa joukossa Heimolla riittää ystävällinen sutkaus joka suuntaan, mutta mikään porukan pelle hän ei ole. Enemmänkin hovinarri, joka uskaltaa kritisoida liian kuluneita soittolistoja ja muita työtä hankaloittavia asioita, rakentavasti. Ammattiosastokin on nimetty Hempan enkeleiksi.

Osansa konkarin kritiikistä saavat myyjät itse. Mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka on entisessä elämässään kokenut kaikenlaista, kärrännyt ruumiita ja saanut kiitosta seksitutkijana. Mutta palataan siihen hieman myöhemmin. Nyt ei olla seksikkäällä toimialalla.

Sirkuksen karu selli

Halli on jaettu sermeillä kolmen neliön koppeihin. Ryhmänvetäjän aamuohjeistuksen jälkeen niistä kohoaa tauoton puheen pörinä kuin mehiläiskennoista.

Heimo istuu omassa boksissaan kuulokkeet päässä ja näkee tietokoneensa kuvaruudulta kaiken olennaisen: asiakkaan nimen, iän, osoitteen ja tilaushistorian. Tänään hän kauppaa Tiede-lehteä ihmisille, jotka ovat joskus aiemmin tilanneet lehteä. Ensi viikolla hän soittaa ET:n jatkotilauksia, ja siitä joukosta löytyvät sekä herttaisimmat että töykeimmät vastaajat.

Vanhoja rouvia viiksekkäitä, Heimo hyräilee Junnu Vainion sävelin, ja vilkaisee seinällä roikkuvaan peiliin. Sellainen on joka kopissa, että myyjä voi tarkistaa ilmeensä. Hymy ja hyvä ryhti tunnetusti kuuluvat äänessä.

– Äänen vaikutus puhelimessa on 90 prosenttia, sanat vain kymmenen, Heimo tietää ja pyyhkäisee pois hiusrajaan puskevan hien. Näytös alkaa.

Kyllä sen näkee ja kuulee, kun myyjä uskoo asiaansa.
Kyllä sen näkee ja kuulee, kun myyjä uskoo asiaansa.

Tässäkin sirkuksessa on tähtensä, jotka akrobaatin tavoin taipuvat ja lumoavat asiakkaat päivästä toiseen. Heimon henkilökohtainen ennätys on 31 kauppaa yhden iltapäivän aikana. Silloin kaikki osui kohdalleen: oma tunnetila, tuote ja tarjous.

Heimolla on kokemusta myös alan lihavista vuosista, jolloin parhaita myyjiä lennätettiin Slovenian tippukiviluoliin ja helikopterilla Halti-tunturin huipulle. Oi niitä aikoja!

– Kun aloitin, 400 kauppaa kuukaudessa oli ihan mahdollinen saalis. Nyt saa raataa tosissaan 200 tilauksen eteen.

Hempan humppa

Suuri osa puheluista lopahtaa uuvuttavasti alkuunsa. Ja heti perään seuraava. Keskimäärin Heimo näppää hiirellään parisataa puhelua päivässä. Jos joka kymmenes poikii kaupan, se on jo tosi hyvin.

Kovin mahtipontiset avaukset eivät herätä asiakkaan luottamusta, mutta silloin tällöin Heimo muistuttaa olevansa suomalaisen työn ja suomen kielen asialla. Varsinkin jos langan päässä oleva henkilö käyttäytyy huonosti. Mutta kenenkään kanssa hän ei rupea väittelemään. Ammattilainen toivottaa haistattelijoillekin hyvää päivän jatkoa.

"Olen ihan päreinä, jos en saa aamupäivällä yhtään kauppaa aikaan."

Värssyjään Heimo ei myyntipuheisiin tuhlaa. Oikeastaan hänen työroolinsa on yllättävän asiallinen. Luonnostaan kiihkeä puherytmi rauhoittuu, ääni madaltuu ja mies etenee tarjous edellä ilman sen suurempia maanitteluja.

– Voisin minä sitkeämpi joskus olla.

Nopeimmillaan Heimo on tehnyt kaupan 18 sekunnissa.

Eilen onnistui vain kolme kauppaa. Mustat päivät pitää yrittää unohtaa saman tien, mutta kyllä ne viimeistään tilipäivänä muistaa. Huippumyyjä voi provisioineen yltää reilun kolmen tonnin bruttotuloihin. Keskimäärin puhelinmyyjän palkka keikkuu parin tonnin molemmin puolin.

Heimola on yhteisössään monta roolia, seremoniamestarista ay-aktiiviksi.
Heimola on yhteisössään monta roolia, seremoniamestarista ay-aktiiviksi.

Käytävän nuppitaululla on lista, jossa näkyy jokaisen myyjän päivän tulos. Keskinäinen kilpailu lisää painetta. Toisaalta se antaa puhtia, ja hyvin mennyt kampanja poreilee yhteisenä ilona pitkin seiniä.

– Mutta jos jotain illanviettoa puuhataan, niin yleinen toive on, että "ei sitten mitään kilpailuja".

Vähän vettä ja sympatiaa

Heimo aloittaa jokaisen puhelun samalla spiikillä: "Lyhyellä ja mukavalla asialla soittelen." Maskussa asuva Pirjo on samaa mieltä, ja lausuu kaivatut vuorosanat hetken hiljaisuuden jälkeen: "No laita se."

Vasta saatuaan ensimmäisen kaupan Heimo lähtee kaivolle eli palkitsee itsensä lasillisella vettä.

– Olen ihan päreinä, jos en saa aamupäivällä yhtään kauppaa aikaan.

Myyjän aktiivinen puheaika mitataan. Nykysäädösten mukaan sitä pitäisi kertyä päivässä reilut kolme tuntia, joten hengityselimet ovat kovilla.

Kiusaajiakin sattuu kohdalle. Jotkut purkavat pahaa oloaan latelemalla tappouhkauksia.

Moni syö lounastauolla omia eväitään. Aamu- ja iltapäivän katkaisee kahvipaussi, jolloin Heimo ratkoo Ilta-Sanomien kymmenen kysymystä. Yhtä tärkeää on päästellä höyryjä kollegojen kanssa. Porukalla sopii vitsailla myös asiakkaiden vakiovalheille, joista kaihi silmässä, kirjasto vieressä ja koko talvi Kanarialla ovat klassikkoja.

Hauska asiakas on lahja. Eräs rouva haluaa aina tehdä määräaikaisen tilauksen, koska "on niin kiva kun te soitatte ja pidätte minusta huolta".

– Muuan leskirouva kiirehti taannoin päivätansseihin ja pyysi, että soittaisin seuraavana päivänä uudestaan. Minä soitin ja rouva kertoi, että flaksi oli ollut hyvä. Ja flaksi kävi sitten minullakin.

Yksi herra puhisi luuriin, että teistä lehtimyyjistä ei pääse eroon edes taivaassa! Heimo lupasi olla seuraamatta perässä. Asiakas tilasi lehden.

Kiusaajiakin osuu kohdalle. Jotkut jättävät puhelimen pöydälle tai purkavat omaa pahaa oloaan latelemalla tappouhkauksia. Vastapainoksi kauppoja on "klousattu" eli lyöty lukkoon varsin epätavallisissa tilanteissa, kuten pöllipinon päällä ja synnytyssalissa.

Kymmenien koppien labyrintti. Hyvin erilaisista ihmisistä voi kehittyä huippumyyjiä.
Kymmenien koppien labyrintti. Hyvin erilaisista ihmisistä voi kehittyä huippumyyjiä.

Joka päivä on myös niitä asiakkaita, jotka haluavat vain jutella. Ja niitä, jotka kertovat yksinäisyydestään ja sairauksistaan riipaisevan yksityiskohtaisesti.

– Silloin en yritä tehdä kauppaa, vaan toivotan parempaa jatkoa.

Moni kuvittelee kaikkien puhelinmyyjien olevan hirveitä höyhentäjiä. Jopa Oulun toimiston työntekijöille palkattu hieroja epäröi ottaa pestiä vastaan.

– Oikeasti me myyjät olemme nöyrää porukkaa. Monilla on ollut elämässään vastoinkäymisiä, puolison kuolemaa ja konkurssia. Eivät tänne päädy ne, joilla menee hienosti. Mutta täällä monen elämä on ruvennut menemään hyvin. Juuri se on tässä työssä arvokkainta. Että tajuaa elämän voivan heittää kenet tahansa sivuraiteelle. Että huomaa tämän yhteisön ymmärtävän ja kannattelevan. Pomojenkin ovet ovat melkein aina auki.

"Totuin niukkoihin oloihin. Meillä ei ollut puhelintakaan."

Seksiguru ja muita sivupersoonia

Heimo Liljenbäckin elämään on mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Alkaen siitä, että imatralaispoika syntyi Rauhan mielisairaalassa ennen aikojaan, kesken äidin työvuoron.

Isä oli sodan merkitsemä metallimies, mutta päällimmäinen muisto lapsuuskodista oli lämpö.

– Totuin niukkoihin oloihin. Puhelintakaan meillä ei ollut.

Tuleva puoliso Aulikki osui kohdalle jo lukioluokilla, ja yhtä jalkaa muutettiin Turkuun opiskelemaan. Vaimo valmistui toimintaterapeutiksi. Heimo opiskeli kansatiedettä, sosiologiaa ja vähän kauppatieteitäkin. Maisteriksi asti hän ei ehtinyt, kun höyrysi kaikkea muuta: kirjoitti City-lehteen ja Ylioppilaslehteen, musisoi ja järjesti kulttuuritempauksia. Tanssiteatteri Erin yleismiehenä Heimo viihtyi vuosia.

– Tein kaikkea vessojen pesusta valaistukseen. Olen aika suvaitsevainen mies muutenkin.

Heimo arvelee olleensa myös Suomen ensimmäinen valelääkäri. Kun iäkäs potilas ei suostunut ottamaan lääkkeitään, siviilipalvelusta sairaalassa suorittava Heimo puettiin valkoiseen takkiin, jonka rintataskuun tuikattiin nippu kyniä ja muuta rekvisiittaa. Jo kelpasi "lääkärin määräys" rouvallekin.

– Samaan vuoteen mahtui kymmenien vainajien kärräystä.

Heimon rakkain henkireikä ovat sarjakuvat. Niissä piireissä hänet tunnetaan lempinimellään Sani. Sillä nimellä hän on julkaissut myös sarjakuvia analysoivia tietokirjoja.

Erotiikan ruututarha (1995) sukeltaa kainostelematta sarjakuvien seksihistoriaan. Mehevän aiheen tiimoilta hän kokosi myös ympäri maata kiertäneen näyttelyn. Vuosien varrella Heimo on solminut tuttavuuksia alan maineikkaampiin tekijöihin, jotka ankkapiirtäjä Don Rosasta alkaen ovat pyöräyttäneet hänelle muistoksi muotokuvia.

Don Rosan taideteos Heimolle.
Don Rosan taideteos Heimolle.

Nälkävuosi opettaa

Vuosi 2000 oli paha. Kesäkuussa lähti perhe, heinäkuussa työ ja elokuussa asunto.

Aikansa viinassa ja itsesäälissä ryvettyään Heimo päätti pelastaa tärkeimmän, suhteen poikaansa Santtuun.

Eron jälkeen Aulikki oli muuttanut Ouluun. Saadakseen työvoimatoimistosta rahat matkalippuun Heimo päätti ottaa Oulun seudulta vastaan minkä tahansa työn.

"Jälkeenpäin olen miettinyt, olisinko voinut tehdä lahjoillani jotakin muuta."

Ensimmäisessä puhelinmyyntifirmassa meno oli villiä ja numeroita vedeltiin summanmutikassa, etiikan raja-aitoja kolistellen.

– Silloin ajattelin, että tämä on ihan sylkykupin hommaa. Mutta mieluummin tein mitä tahansa kuin olin työtön.

Sanoman palveluksessa Heimo aloitti kymmenisen vuotta sitten. Hän muuttui Sanista takaisin Heimoksi ja tajusi muutenkin, että tässä pelissä on säännöt.

– Jälkeenpäin olen miettinyt, olisinko voinut tehdä lahjoillani jotakin muuta. Varmasti olisin, mutta kun viisikymppisenä pääsin tähän firmaan, se oli elämäni ensimmäinen turvallinen työsuhde. Se antoi ryhtiä kaikkeen muuhunkin.

Näitä hauraita tukipuita pitkin Heimo pikkuhiljaa ryömi takaisin perheensä elämään.

– Jonakin aamuna nuolaisin pojan jugurttipurkin kannen. Enkä syönyt sinä päivänä mitään muuta.

Tiekartta vapauteen

Työviikon päätteeksi Heimo palkitsee itsensä yhdellä oluella ja yhdellä viskillä kantapaikassaan Cafe Kulumassa. Sen enempää ei kannata ottaa, koska kotiin Kiiminkiin on tunnin linjurimatka, jonka aikana ei pääse vessaan.

Heimolla ei ole ajokorttia, mutta jotakin hänen persoonastaan kertoo, että avuliaita kyydittäjiä Kiimingin suunnalla asuvista työkavereista on aina löytynyt.

Yksi auto Heimolla on kyllä nimissään, sen hän osti viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneelle Santulle. Ennen armeijaan astumistaan poika on tehnyt metsätöitä ja tarvitsi niitä varten myös raivaussahan.

– Osamaksulla hankin, kuittaa isä ja lupaa, että marraskuussa repäistään oikein kunnolla, kun Teneriffalla vietetään tuplajuhlaa. Vaimo täyttää 60 vuotta melkein samana päivänä kun Heimo jää virallisesti eläkkeelle.

Siihen on 23 päivää.

– Pomoni Jani kysyi, tulenko eläkkeelle jäätyäni joskus tuuraamaan. Vastasin epäröimättä: en.

Mutta kun työsuhde päättyy, miehet ovat päättäneet jatkaa hyviä keskustelujaan historiasta, kirjallisuudesta ja politiikasta. Yhdistäviin asioihin kuuluvat myös ravit.

– Kerran voitin 500 markkaa ja annoin vaimolle. Kovasti yllättyi, koska useimmiten on käynyt niin, että hänen uusi talvitakkinsa on jäänyt seitsemänneksi, Heimo sanailee tuttuun tyyliinsä.

Eläkkeellä Heimo kaavailee kirjoittavansa kaikki ne kirjat, jotka ovat muhineet päässä vuosia. Henkiin saattaa herätä myös taannoin lapsille kehitetty hahmo Yrjänä Arkinen, Pyhän Yrjänän kaukainen sukulainen.

– Vapaa, sanoo Heimo lempeästi, ja naksauttaa koiran talutushihnan lukon auki.

Pohjanpystykorva Kimi säntää heinikon läpi tutulle polulle. Kodin läheiseen metsikköön on aamuin illoin kipattu monta murhetta ja vitutusta.

Koira ei narise eikä hauku, vaan painelee menemään. Heimo vetää kirpeää syysilmaa sisäänsä ja hyräilee omia loitsujaan:

Ei aurinko paista mä katselen pilviin
ei musta oo aihetta sankarifilmiin
vaan ylpeenä katson mä lastani silmiin
penkillä telemannin.

Lue myös: Heimo Liljenbäck listaa viisi erilaista puhelinmyyntiasiakkaan tyypiä – kuka sinä olet?

Pystykorva Kimi tietää missä mennään.
Pystykorva Kimi tietää missä mennään.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2016.