Riitta Uosukaisen Topi-puoliso menehtyi Alzheimeriin: ”Koko ajan se tuntui kipeältä, mutta toinen oli kuitenkin vielä läsnä”

Olohuoneen kirjahyllyjen päällä on 132 erilaista viiriä. Lottaviirin ja suojeluskuntaviirin välissä on erityinen väylä.
Juuri siihen kohtaan, hieman yläviistoon, Riitta Uosukainen suuntaa katseensa, kun hänellä on asiaa Topille.

Riitan aviomies Topi eli Toivo Uosukainen kuoli neljä vuotta sitten, mutta Riitta puhuu hänelle yhä. 

 Riitta puhuu Topille yhä. 

Usein kun jotain arkistakin tapahtuu, Riitta kertoo siitä. Joka päivä hän juttelee Topille mielessään, toisinaan muotoilee asiat ääneenkin. Silloin hän aloittaa sanomalla ”voi rakkaani”.

Sitten Riitta kuvittelee, mitä Topi vastaisi. Hän uskoo tietävänsä”mitä hää suunnilleen sanoiski”.

Nehän tarkoittaa minua!

Omakotitalon ovikyltissä Imatralla lukee ”Uosukaiset”. 40 vuotta täällä asui valtakunnan virallinen hersyvä karjalaispari, Riitta ja Topi. Nykyisin Riitta asuu yksin Topin rakentamassa talossa. 

Riitta on 83-vuotias. 

– Se on kuule korkea ikä, siihen mahtuu jo aika paljon, mie oon kauhean ylpeä. 83 vuotta ja still going strong (yhä voimissaan).

Riitta ja Topi linnan juhlissa vuonna 2001.

Riitta on vuosien mittaan puhunut monissa lokakuussa vietettävän Vanhusten viikon tapahtumissa. 

Hänestä on vaikea ajatella, että puhe vanhuksista koskee nyt häntä itseäänkin. Oudolta tuntuu sekin, että jo 75-vuotiaista puhutaan julkisuudessa vain kulueränä.

– Kun luen lehdestä, että vanhus sitä ja tätä, havahdun, että ai hitto, nehän tarkoittaa minua!

Entisellä poliitikolla on muutama huomio yleiseen sote-keskusteluun. Ensinnäkään vanhuus ei ole pelkkää surua ja hoivan tarvetta.

Kun luen lehdestä, että vanhus sitä ja tätä, havahdun, että ai hitto, nehän tarkoittaa minua!

–On hyvin paljon meitä, jotka olemme täynnä elämäniloa, vaikka joudumme tekemään ja maksamaan kaikki itse. Totta vieköön sen mielellään teenkin, kun kerran pystyn.

Toisekseen julkisetkin terveyspalvelut voivat myös toimia. Riitan mukaan niin on ainakin Etelä-Karjalan hyvinvointialueella, vaikka siellä ollaan erittäin tiukoilla.

–Mie oon sentään jo yhden miehen kaikki toimenpiteet saanut kokea.

Aloin menettää sitä ihmistä

Ensimmäiset merkit Alzheimerista olivat tulleet vuonna 2016. Tietotekniikassa taitava Topi pyysi yhtäkkiä Riitalta apua koneen kanssa. Silloin Riitta tiesi, että asiat eivät ole kunnossa.

Riitta on tyytyväinen, että Topi ei ollut niitä miehiä, jotka karttelevat lääkäriin menemistä. 

Riitta mietti muuttoa Helsinkiin, mutta päätti pysyä Imatralla, koska esimerkiksi terveyspalvelut toimivat siellä niin hyvin.

Topi kävi muistitesteissä ja sai lääkkeet, jotka hidastivat taudin etenemistä. Vielä vuosia Topi sai ajaa autoakin.

Sairaus eteni Topilla jotakuinkin niin armollisesti kuin se voi edetä.

Topi pystyi syömään itse, hoitamaan hygieniansa ja ajamaan partansa loppuun asti. Puolisosta ei tullut aggressiivista, vaikka välillä olikin kiukunpuuskia. ”Räsähti vähän”, kuten Riitta kuvailee.

Sairaus eteni Topilla jotakuinkin niin armollisesti kuin se voi edetä.

Riitalle näkyvin muutos oli se, kun eläväinen mies hiljeni.

– Koko ajan se tuntui kipeältä, mutta toinen oli kuitenkin vielä läsnä.

Siitä hän huomasi, että alkaa menettää ihmistä, jonka kanssa oli vuosikymmeniä elänyt. Myös siitä, kun Topin piti viimeisenä syksynään harjoitella nimensä kirjoittamista, jotta hän pystyi allekirjoittamaan asiakirjoja.

–Taidot menivät, ja hän tiedosti sen. Hänen ajattelukykynsä kuitenkin säilyi. Oli sellainen tunne, että hän tiedosti ja kärsi, mutta ei valittanut.

Toisaalta Riitta ihmettelee, mitä kaikkea Topi vielä viimeisinä päivinään muisti.

Tapaninpäivänä 2021 he lauloivat yhdessä hoitokodissa virren Maa on niin kaunis. 

Riitta alkoi ensin hyräillä, sitten Topi liittyi lauluun sanoen ”mie muistan tuon”.

Kahden päivän päästä, viattomien lasten päivänä, Topi kuoli. 

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 3/2026 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.