Kun 50-vuotiaan Hannan äiti sairastui Alzheimerin tautiin, diagnoosi oli järkytys. Nyt hän pohtii, miten yksin jäänyt isä pärjää, kun äiti on hoivakodissa. Asiantuntija neuvoo osallistumaan kodissa asuvan sairastuneen arkeen.
"Kun äitini, joka ei koskaan ole ollut kova puhumaan, muuttui entistäkin hiljaisemmaksi, mieheni huolestui hänestä. Itse ajattelin, että äiti nyt on aina ollut vähän höppänä.
Alzheimer-diagnoosi oli järkytys. Kun äiti alkoi karkailla paljain jaloin pakkaseen, hänelle saatiin hoitopaikka kodin läheltä.
Vierailulle mennessämme hänelle tulee usein kyyneleet silmiin. Meidän äiti herkistyy! Se ei ole lainkaan hänen tapaistaan.
Välillä hän katsoo silmiin ja näyttää kuuntelevan, sanoo ”ai jaa” tai ”oho”. Joinain päivinä hän murjottaa eikö katso päinkään.
Äiti saa hyvää hoitoa, mutta olen huolissani isästä, joka opettelee yksin elämistä. Mietin myös, olenko perinyt äidiltä taipumuksen sairastua." Hanna, 50
Läheisen on usein vaikea huomata muistisairauden hidasta alkamista. Oireet voivat olla monenlaisia: käyttäytyminen ja persoonallisuus voivat muuttua, joillekin tulee hahmottamisvaikeuksia tai eksymisiä tutussa ympäristössä. Turhauttaa ja kiukuttaa, kun ote arjesta kirpoaa ja oma toimintakyky heikkenee.
– Monesti sairauden etenemisvaiheet aiheuttavat kärttyisyyttä. Hankalaa vaihetta usein seuraa taas rauhallisempi jakso, kertoo Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsin muistineuvoja Leeni Eriksson.
Läheisen on usein vaikea huomata muistisairauden alkamista.
Hoitokotiin muutto on läheisille raskas luopumisen paikka ja sairastuneelle aivan uusi tilanne. Kun omaiset tulevat käymään, muistisairaalle tulvii muistoja menneestä, ”normaalista” elämästä. Läheiset tuntuvat turvallisilta. Siksi aiemmin harvoin herkistyneelläkin voi kyynel kimaltaa silmäkulmassa.
– Muistisairaus saa usein potilaan liikuttumaan helposti. Itku voi tulla niin ilosta kuin surusta ja luopumisesta. Tämä liittyy aivojen toiminnan ja tunne-elämän muutoksiin.
Eriksson neuvoo sopimaan hoivakodin henkilökunnan kanssa, miten yksin kotiin asumaan jäänyt puoliso voi osallistua asukkaan arkeen. Hän voi esimerkiksi huolehtia puolison ulkoilusta.
Läheisen kosketus on Alzheimer-potilaalle tärkeää. Kosketuksen kaipuu säilyy loppuun asti, vaikka muu yhteys, kuten puhekyky, häviäisi. Puoliso tai lapsi voi hieroa hartioita, rasvata ihoa tai laittaa hiukset saunan jälkeen.
Läheisen kosketus on tärkeää
Koronapandemia on tehnyt omaisten vierailuista vaikeaa. Tauon jälkeen yhteyttä läheisiin joudutaan luomaan uudelleen.
Omaa sairastumisriskiä miettiessä pitää muistaa, että perimä on vain yksi tekijä. Aivoterveydestä huolehtiminen eli hyvä ravinto, uni, liikunta ja mielen hyvinvointi pitävät kunnossa mahdollisimman pitkään.
Hyvä ravinto, uni ja liikunta pitävät kunnossa mahdollisimman pitkään.
Eriksson ei suosittele oman alttiuden selvittämistä esimerkiksi geenitestillä.
– Kun on nähnyt omaisen sairastumisen, voi olla turhankin herkkä tarkkailemaan itsessään muutoksia.
Muistisairauden läheltä nähnyt todennäköisesti osaa hakeutua ajoissa tutkimuksiin.
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2021.
Hieno artikeli! Perän kulutan myös muistisairaus: Koskee ystäväpiiriäkin. Jotka siinä oikeasti on läsnä.Kun lähiomainen ei jaksa ja asuu tietoisesti toinen osoite,vaikka olisi aviolitossa. Kokonan on unohdettu ne arjen sankarit ystävät,jotka käy muistisairaan kotona ja ilosena tervehtii: Mahtavaa koti-Hoidon väkeä.Ystävää ei kirjata minekään.ystävä on näkymätön .Joka siellä autta. Ystävälle yhteiskunta ei ole viellä järjestännyt vertaistuki ryhmiä.Miksi. Ne on lähiomaisille! Ystävät on ulkoistettu kaikesta. Myös silloin kun alzmer potilas lähtee sinne pallativinen hoito ja lopulta saato osasto.Hänelle ei asiasta kerrota. Vaikka olisi ollut sen kuolevan ainoa turva ja tuki palkatomana ja lähiomainen venttovieras . Kun harvakseen hänet näki. Vain silloin oli läsnä kun sai näkyvyttä,merkinnän henkilön sairaspaereihin ,lähiomainen saatajana.Ja näitä ystäviä Arjen sankareita on näkymättöminä muistisairaan kanssa Suomi täysi!
