Sasu selvisi vuosien huumehelvetistä: "Äitini ei koskaan hylännyt minua"

Lapsena päätin, että en koskaan ota alkoholia, koska isä muuttui juopuneena aina niin kauheaksi.

Olin silti isän poika, ja kuljin hänen kanssaan kalalla ja marjassa. Hän lelli minua, osti mopon ja moottorikelkankin.

Noin kahden viikon välein isä keksi syyn lähteä käymään Ivalossa asioilla, ja aina kurvattiin Alkon eteen. Kaikki perheessä tiesivät, että tästä viikonlopusta tulee hirveä. Isästä tuli kännissä pirullinen ja joskus vaarallinen.

Kun isä kurvasi Alkon eteen, edessä oli hirveä viikonloppu.

Minä olin ujo ja arka poika, mutta pärjäsin koulussa hyvin. Suoritin opettajavanhemmilleni hyviä numeroita. Minua vähän kiusattiinkin hyvän koulumenestyksen takia.

Käsittelemätön suru

Ysiluokan luokkaretkellä join ensimmäisen kerran muutamia oluita. Koska olin ujo, ihastuin alkoholin tuomaan vapauden ja rohkeuden tunteeseen.

Kun olin täyttämässä viisitoista, isäni kuoli yllättäen aivoverenvuotoon. Se oli minulle rankka paikka, mutta surua ei käsitelty perheessämme mitenkään.

Pian isän kuoleman jälkeen menin lukioon. Joimme kaverini kanssa Koskenkorvaa asuntolassa. Humala helpotti sisälläni olevaa surua, ja pian join päivittäin.

Ajattelen, että jos joku olisi silloin millään lailla kiinnittänyt huomiota minuun, kaikki kokemani olisi ollut estettävissä. Aloin silloin olla pois koulusta, ja olin varmaan aika surkean näköinenkin. Mutta kukaan ei puuttunut.

Kukaan ei ymmärtänyt suruani.

Äiti ei tajunnut, hän oli omassa tuskassaan. Hyvä että selvisin edes ylioppilaskirjoituksiin.

Armeija-aikana olin jo kaiken vapaa-ajan ympäripäissäni, ja join isältä perityt henkivakuutusrahat.

Lähdin opiskelemaan varhaiskasvatusta, mutta lipittelin koko ajan ahdistuneena kaljaa. Kerran päätimme yhtäkkiä kaverin kanssa lähteä Norjaan.

Istuimme Jäämeren rannalla lumisateessa ja poltin silloin ensimmäistä kertaa elämässäni hasista. Räjähdimme nauramaan ystäväni kanssa, varastimme Stiga-kelkan ja laskimme sillä katuja pitkin. Fiilis oli mahtava.

Kovat huumeet veivät mennessään

Koviin huumeisiin törmäsin, kun olin muuttanut Helsinkiin. Istuin kantabaarissani turpiini saaneena ja synkkänä ja join viskiä. Silloin viereeni hypähti iloinen mies, joka tarjosi pilleriä kipuun. Se oli ekstaasitabletti.

Nielaisin pillerin ja tanssin seuraavat kaksitoista tuntia. Jäin laakista koukkuun tajunnan räjäyttävään euforiaan.

Huumeiden myötä ruokahaluni katosi. Muutaman kuukauden jälkeen painoin enää 47 kiloa ja olin karmean näköinen.

Palasin välillä Ivaloon, mutta päihteiden lopettamisesta ei sielläkään tullut mitään. Asuin eri puolilla Suomea, käytin monenlaisia aineita. Lopulta ryöstin apteekin.

Painoin 47 kiloa ja näytin karmealta.

Vietin puoli vuotta Hämeenlinnan vankilassa, ja siellä tutustuin heroiiniin. Vapauduttuani tein törkeitä ryöstöjä kaupan kassalla vesuri aseenani, koska tarvitsin rahaa huumeisiin.

Moraalini katosi kokonaan, ja alkoi vankilakierre.

Välillä yritin saada jonkinlaisen otteen elämästä: Aloin opiskella huonekalupuusepäksi ja uusi naisystäväni sai vauvan. Perhe-elämä jatkui pilveä poltellen. Sitten koulussa vaadittiin huumetestiä ja opintoni keskeytyivät.

Menin sen sijaan betonitöihin. Siellä tienasi hyvin, ja minulla oli taas rahaa koviin huumeisiin. Elämäni oli kaoottista ja käytin kaikkea mahdollista. Ihmissuhteeni rikoin.

Vihdoin käänne

Olin lopulta henkisesti aivan puhki ja palasin Ivaloon vuonna 2017. Kerran olin päätynyt laitapuolen kulkijoiden talorötisköön ja makoilin siellä.

Itsemurha-ajatukset pyörivät päässäni. Rukoilin, että Jumala, jos olet olemassa, auta minua. Ihan sydämestäni rukoilin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Viikkoa myöhemmin olin tekemässä rikosilmoitusta, koska minut oli hakattu sairaalakuntoon. Menin kuulusteluiden välissä R-kioskille kahville. Siellä katseeni osui Jaanaan. Hän oli poikennut hakemaan karkkia.

Meillä oli ollut lyhyt suhde nuorena, mutta nyt rakastuimme täysillä. Jaanan ehto seurustelulle oli kuitenkin päihteettömyys. Rakkaus on voimakas motiivi ja yritin hampaat irvessä. Mutta jatkoin silti aineiden käyttöä ja suhteemme oli välillä katkolla.

Rakkaus on voimakas motiivi.

Lopulta pelkäsin, että teen jotain pahaa itselleni. Tajusin kuolevani, ellen saisi apua lopettamiseen.

Soitin kaverille, jonka tiesin käyvän päihdekuntoutujien metsäterapiassa, Mettäterapiassa. Kävin pari kertaa heidän porukassaan, mutta ei se auttanut. Kerran sinne tuli mies, joka kertoi päässeensä viinasta Minnesota-hoidon avulla.

Sain Mettäterapian vetäjän avulla maksusitoumuksen Minnesota-hoitoon Lapualle kevättalvella 2020. Silloin ajattelin ensimmäisen kerran, että päihteet voisivat lähteä elämästäni.

En ole yksin

Minut otettiin hoitopaikassa lämpimästi vastaan. Istuimme ringissä palavan kynttilän ympärillä. Tajusin, että en olekaan yksin, vaan meitä päihdesairaita on paljon. Olin Lapualla potilas numero 3 489.

Hoidon tärkein sääntö oli ehdoton rehellisyys. Aloin kertoa tarinaani yhdeksältä ja lopetin neljän jälkeen. Kahdeksan ihmistä kuunteli minua.

Kun olin kertonut tarinani, koin valtavaa häpeää elämästäni. Kuulin ikään kuin nyyhkytystä sisältäni, ja pyysin anteeksi pikku-Sasulta. Mitä kaikkea olenkaan päihteillä tehnyt itselleni.

Tärkein sääntö on ehdoton rehellisyys.

En pärjää noille aineille, auta minua, pyysin Jumalalta. Olin jo kerran pyytänyt apua, ja silloin törmäsin heti Jaanaan.

Lapualla tajusin, että päihdesairaus on nimenomaan sairaus, ei heikkoutta tai pahuutta. Olen nyt pystynyt antamaan anteeksi myös alkoholisti- ­isälleni.

Äitini ei ole koskaan hylännyt minua. En varmaan koskaan pysty hyvittämään sitä, kuinka paljon hän on minun takiani kärsinyt unettomia öitä ja menettänyt myös omaisuutta.

Olin syönyt 23 vuotta bentsoja ahdistukseen, mutta Minnesota-hoidossa putki katkaistiin viidessä päivässä. Selvisin ilman pahoja vieroitusoireita.

Hoitoon kuului myös AA-ryhmässä käynti. Kohtasin siellä ihmisiä, jotka olivat olleet vuosia raittiina. Aloin uskoa, että minäkin pystyn siihen.

Muuttunut mies

Lähdin viiden viikon jälkeen muuttuneena miehenä kotiin. Sen jälkeen kävin 11 kuukauden ajan kerran viikossa Sodankylässä Minnesota-hoidon käyneiden jatkoryhmässä.

Käyn edelleen säännöllisesti vertaistukiryhmissä. Punainen lanka toipumisessani on ryhmä. Yksin en olisi päässyt päihteistä irti.

Kun olin ollut yhden kesän raittiina, Jaana uskoi minuun, kosi ja menimme naimisiin 1.11.2020 Saariselän kappelissa. Elän nyt elämäni onnellisinta ­aikaa Jaanan puolisona ja isän mallina hänen tyttärelleen.

Meditoin päivittäin, ja saan luonnosta ja uskosta voimaa. Keväällä rakensin omin käsin tenolaisen puuveneen. Osasin ensimmäistä kertaa olla ylpeä tekemisestäni.

Elän elämäni onnellisinta aikaa.

Valmistuin elokuussa koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi. Toivon, että oma tarinani auttaa jotakuta päihdeongelmaista näkemään mahdollisuuden muutokseen. Olin äskettäin yläkoulun vanhempainillassa puhumassa.

Minulla on mukava työ vanhusten palveluasumisyksikön talonmiehenä. Vastaan pyykki- ja jätehuollosta, teen lumityöt, korjailen paikkoja ja säädän telkkareita. Täyttelen myös lintulautoja, sytytän kynttilälyhtyjä osaston eteen ja seurustelen vanhusten kanssa.

Tulee tosi hyvä mieli, kun saan jonkun hymyilemään tai jopa nauramaan.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2022.