Lapsuuden makumuistot ovat kulkeneet Sikke Sumarin mukana läpi vuosien. Äitinsä tapaan hän arvostaa kaunista kattausta, mutta lempiruoka löytyy aina kunkin sesongin herkuista.

Alle kouluikäinen pikku-Sirkka kääntelee lautasellaan silakkalaatikkoa. Hän ei halua syödä perunaviipaleiden, munamaidon ja silakan yhdistelmää.

Ruokapöytään istahdetaan päivittäin kello viisi, kun isä on tullut töistä kotiin vaaleankeltaiseen rintamamiestaloon Helsingin Jollaksessa. Pöytä on katettu kauniisti. Lisa-äiti on taitava ja luova ruuanlaittaja ja sanoo, että Sirkka on huono syömään.

– Kaikkea pitää maistaa, äiti vaatii.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sirkka tottelee. Koulussa on vuoropäivin puuroa ja velliä. Sirkka nieleskelee ruispuuron puolukkasurvoksen kera ja odottaa keskiviikkoja, koska silloin ruokalassa saa kaakaota ja nakkisämpylän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Söin kuulemma seitsemänvuotiaaksi asti mieluiten vain nakkeja. Se ei kyllä voi pitää paikkaansa, koska sellaista ruokavaliota äiti ei olisi sallinut, sanoo Sikke Sumari, 68, Suomen tunnetuimpiin ruokaihmisiin kuuluva ravintoloitsija.

Kaikkea pitää maistaa, äiti vaatii.

Silakkalaatikko ei maistu Sikelle vieläkään, mutta muuten hänen ruoka-ajattelunsa perustuu lapsuuskodin mutkattomaan makumaailmaan. Hän arvostaa ruokaa, jonka juju on vivahteissa ja viimeistelyssä.

– Lapsena lempiruokani oli perunamuusi ja kermainen maksakastike. Ne jalostuvat ikimuistoisiksi, kun kastikkeeseen lorautetaan tilkka konjakkia.

Äitinsä tapaan Sikkekin arvostaa kaunista kattausta.

– On ihanaa tulla kotiin juontokeikalta, kun Tony on valmistanut jotain ihanaa syötävää. Hän on sytyttänyt pöytään kynttilän, ja jazz soi taustalla.

Simpukoita Kreikassa

Äidin laittamista ruuista Siken suosikki oli färssi eli lihamureke. Se taputeltiin isoon uunivuokaan ja päälle siveltiin itsetehtyä sinappia. Mureke päällystettiin pekoniviipaleilla, ympäröitiin sipulilla ja porkkanakuutioilla ja valeltiin lihaliemellä ja kermalla.

– Kotiruoka maistui, mutta ennakkoluulottomassa heittäytymisessä erilaisiin makuihin olin myöhäsyntyinen.

Vuonna 1973 Sikke matkusti silloisen Miss Skandinavian Anneli Björklingin kanssa Kreikkaan. Äiti seurasi matkalla mukana.

Annelin kreikkalainen ystävä järjesti seurueelle retken upealle hiekkarannalle. Reitin varrella auto täyttyi muusikoista. Hiekkarannalla odotti vene, ja muusikot lähtivät kalastamaan. He palasivat saaliinaan kantamus simpukoita.

Kotiruoka maistui, mutta ennakkoluulottomassa heittäytymisessä erilaisiin makuihin olin myöhäsyntyinen.

Rannalle pystytettiin nuotio, johon laskettiin kuhmuinen iso kattila. Siihen kaadettiin simpukat ja niiden keittoliemeksi pullollinen valkoviiniä.

Sikke hätääntyi niin, että kulautti kurkkuunsa reilusti ouzoa, anisviinaa, ja supatti äidille: "En millään saa noita ötököitä alas kurkustani! "Äiti rauhoitteli: "Kyllä sinä selviät."

Kun Sikke maistoi ensimmäisen simpukkansa, hän tajusi syöneensä jotakin erityisen hyvää. Kielen makumatkalta ei ollut paluuta.

Makeaa, kiitos

Sikke tilaa kahvilassa tuhatlehtileivoksen ja sekoittaa kahviinsa sokeria.

– Olen perso makealle. Kukaan muu kuin minä ja italialaiset ei laita kahviin sokeria. Söisin mielelläni leivoksia vaikka päivittäin.

Sikke ei ole koskaan ollut dieetillä. Se ei ollut tarpeen edes silloin kun hän teki mallin töitä.

– Olen läpipasko, kuten Savossa sanotaan, eli minulla on tosi hyvä aineenvaihdunta.

Malliksi hän ajautui 17-vuotiaana ja teki niitä töitä opiskellessaan sisustussuunnittelijaksi. Hänet on nähty muun muassa Stockmannin ja Teinitalon mallina sekä Vatevan muotinäytöksissä.

Kukaan muu kuin minä ja italialaiset ei laita kahviin sokeria.

– Silloin näytösmallin työ oli enemmän näyttelemistä, sai hymyilläkin. Nykyisin mallit kävelevät lavoilla kuin ruumiit.

Pari vuotta sitten koetun sydänkohtauksen myötä Sikkekin on alkanut tarkkailla syömisiään.

– Tässä iässä kiloja kertyisi helposti, jos käsi kävisi jatkuvasti sipsikulholla. Söisin nykyistä enemmän, ellen tiedostaisi kilojen kertymisen vaaraa.

Siken mielestä ruoka, joka on tehty huolella hyvistä raaka-aineista, ei ole roskaruokaa. Laadukas hampurilainen tai pizza ei ole roskaa, mutta huonot öljyt, liika suola ja liiat lisäaineet pilaavat ruuan.

Jänistä ja kyljyksiä

Siken ensimmäinen aviomies Seppo Iho metsästi ja kalasti. Sikkekin hankki metsästyskortin ja kävi metsällä.

– Ammuttuani ensimmäisen jäniksen löysin itsestäni vähän liian innokkaan metsästäjän, joten oli hyvä, että harrastus jäi siihen. Valmistin jänikseni kuitenkin alusta loppuun ruuaksi.

Otto-isän lempiruokaa olivat porsaankyljykset, joita ympäröi paksu rasvakerros. Sikke syö porsaankyljyksen edelleen mieluiten rasvakerroksen kanssa.

– Kunhan possu on saanut juosta vapaana! Silloin sen rasvakin on terveellistä.

Ammuttuani ensimmäisen jäniksen löysin itsestäni vähän liian innokkaan metsästäjän.

Muotitoimittaja Kaika Pohtokarin innostamana Sikke ja hänen ystävänsä kokoontuivat 70-luvun alussa neulekerhoon vuorollaan jokaisen kotiin. Iltojen teemana oli laittaa aina mielellään sellaista ruokaa, jota ei ollut aiemmin tehty.

Nykyisin Sikke tapaa ystäviään nyyttärimeiningillä niin, että jokainen tuo syötävää mukanaan. Juustot tai kaupasta ostettu patee käyvät hyvin.

– Ruoka ei ole enää pääasia, vaikka ihanaa onkin, jos joku vaivautuu ruokaa laittamaan. Pelaamme Skip-Bo-peliä, joka on maailman yksinkertaisin korttipeli. Siinä ei tarvitse ajatella, vaan samalla voimme parantaa maailmaa.

Aurinkokuivatut tomaatit

Vuonna 1981 Sikke solmi toisen avioliittonsa. Puolisonsa Tony Ilmonin kanssa hän perusti Matka-lehden, jonka taru päättyi 1990-luvun alun lamassa.

Helsingin kauppahallissa moni liikepaikka ammotti tyhjillään. Sikke ja Tony päättivät aloittaa siellä italialaisen ruuan maahantuonnin ja myynnin.

– Tiesin, ettei missään tehdä niin hyvää lähiruokaa kuin Italiassa.

Sikke vieraili Italiassa ensimmäisen kerran 1980-luvun alussa. Maa tuntui heti tutulta.

– Ranskassa olen vieras, Italiaan tulen kuin kotiin. Italialainen ruoka on yksinkertaista, ja maut ovat puhtaita. Erityisesti pidän italialaisesta maalaisruuasta, johon hifistely ei kuulu ollenkaan.

Tiesin, ettei missään tehdä niin hyvää lähiruokaa kuin Italiassa.

Marinoituja oliiveja, pestoa tai aurinkokuivattuja tomaatteja ei vielä siihen aikaan saanut Suomessa joka marketista. Asiakkaat löysivät myymälän ja ihastuivat. Hotelli Klaus Kurjen silloinen johtaja Olli Hämäläinen ja ruokavaikuttaja Mikko Leisti pyysivät Sikkeä ja Tonya Bulevardin kiinteistöön pitämään omaa ravintolaa. Tony's Deli avattiin 1996.

Ravintola oli heti menestys. Ruokaan perehtynyt toimittaja Juha Tanttu kirjoitti Helsingin Sanomissa, että ravintola oli "parasta, mitä tämän maan kulinaariselle elämälle on tapahtunut". Tony's Deli oli pariskunnan omistuksessa kymmenen vuotta, kunnes talon omistaja halusi perustaa tilaan oman ravintolansa.

Tv-töitä Sikke on tehnyt 70-luvulta alkaen. Moni muistaa hänet ennen muutta Kokkisodan juontajana, ja suosiota ovat lisänneet oma kokkausohjelma Sikke ruokaa rakkaudella ja monet keittokirjat.

Pari vuotta sitten Sikke halusi hypätä pois tutusta kuplasta ja oppia ruuanlaitosta uutta. Hän kävi Perhon kokkikoulun. Se saattoi harmittaa niitä suunsoittajia, jotka olivat katsoneet asiakseen sosiaalisessa mediassa mollata Siken kokkaustaitoja virallisen koulutuksen puutteen vuoksi.

Vuonna 2001 Sikke hankki Saarenmaalta Muhun saarelta vanhan maatilan suvun yhteiseksi vapaa-ajan kodiksi. Muutama vuosi myöhemmin hän oivalsi, että satavuotiaasta kalastajatilasta saisi myös bisneksen. NamiNamasten ensimmäinen kokkauskurssi pidettiin vuonna 2005. Namaste on sanskriitinkielinen tervehdys ja tarkoittaa muun muassa "tervetuloa sydämeeni".

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan ET-lehden numerossa 9/18.

Sisältö jatkuu mainoksen alla