– Olen armoton  romantikko, ja rakastan arjen yläpuolelle nostattavia juhlia.
– Olen armoton romantikko, ja rakastan arjen yläpuolelle nostattavia juhlia.

Viime aikoina Sinikka Sokka on miettinyt, millainen ihminen haluaa olla ja päättänyt opetella huolettomuutta. 
– Nyt elän itsenäisen naisen kepeäjalkaista elämää.

Joka aamu, kun Sinikka Sokka loikoilee vielä sängyssä, hän nappaa kiinni isovarpaastaan ja venyttää jalkaa suorana kohti itseään, sitten sivulle. Sen jälkeen hän köyristää itseään kuin kissa. Selkäranka notkistuu.

– Kun ei ole luonnostaan aamuihminen, täytyy keksiä, kuinka kehon ja mielen saa liikkeelle, Sinikka selittää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Sitten, kun olen satavuotias, aion siirtyä Pirkko Liinamaan korvakorujumppaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sinikka näyttää, miten se tehdään: Kourallinen korvarenkaita heitetään lattialle ja kurottaudutaan poimimaan niin, että kyljet venyvät. Ensimmäisinä käteen osuvat korut ovat päivän asuste.

– Pirkko sanoi, että itseään pitää vähän koetella, varsinkin seitsemänkymppisenä.

Satavuotiaana aloitan Pirkko Liinamaan korvakorujumpan.

Sinikka on samaa mieltä. Lisäksi hänen mielestään tarvitaan kykyä nähdä.

Kun Sinikka availee kotona Helsingin Roihuvuoressa ikkunaverhoja, keittiön ikkunan takana kasvaa kaunis, heleä koivu.

Jos voisi avata sellaisen ikkunan, josta näkisi, miltä oma elämä näyttää nyt, Sinikan ikkunasta pilkottaisi jotain yhtä vehreää.

– Minun ikkunastani näkyy elämä täynnä suuria mahdollisuuksia, mutta on osattava tehdä oikeita valintoja. Täytyy varoa, että mieli ei painu ja että voima ja into pysyvät tallella.

Vanheneminen on Sinikan mielestä vaikea laji. Se vaatii taitoa, mutta onneksi sitä voi opetella.

Ruusunpunainen ikkuna

Rakkaus on sokea, kuuluu vanha viisaus. Nuorena se oli Sinikan mielestä täyttä potaskaa, sillä yhdestä asiasta hän oli aivan varma:

– Kun minä rakastun, niin sehän on täyttä totta! Ja tietenkin kristallinkirkasta, ajattelin.

Nyt Sinikka miettii, että ärsyttävä lause taitaa pitääkin paikkansa.

Olen kolmen eron konkari.

– Olen tällainen kolmen eron konkari, kyllähän se saa ajattelemaan.

Sinikka on ollut naimisissa toimittaja Bengt Packalénin ja toimittaja Leif Salménin kanssa. Kahdenkymmenen vuoden etäsuhde jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen kanssa päättyi eroon neljä vuotta sitten.

Seitsemänkymppisenä Sinikka tietää jo, että rakastumisissa ja parisuhteissa oli mukana myös sitä sokeutta: rakkauden huumaa, tuoksuja ja feromoneja, halua ja vetovoimaa.

Rakastuneen ikkunalasit ovat ruusunpunaisia, ja niiden läpi kaikki näyttää satumaiselta.

– Olen pohtinut, millä perusteilla olen aikanaan kumppanieni kanssa mennyt yhteen, asumaan ja elämään, toivomaan kivaa tulevaisuutta. Usein minä itse asetin pariini utopistisia toiveita, jotka muuttuivat suorastaan näyiksi.

Sinikka kutsuu alun ruusunpunaisia näkymiä rakastumisen psykoosiksi. Kun se hälvenee, maisema paljastuu sellaisena kuin se on.

– Minä olen vaikkapa vilkas ja hän ei olekaan, ja siihen sitten koko ajan törmätään. Eikä se ole kenenkään syy.

Sitten Sinikka hiljenee hetkeksi. Yhtä asiaa hän on pohtinut erityisellä itsekriittisyydellä.

– Olen tajunnut olleeni nainen, joka odottaa mieheltä päätöksiä. Että mies menee edeltä ja johtaa. Mulla on ollut tällainen kainaloisen kanasen syndrooma.

Minulla on ollut kainaloisen kanasen syndrooma.

Sen tajuaminen on ollut kuin räppänät lävähtäisivät auki ja näkökenttä kirkastuisi.

– Minäkö, itsenäisesti ajatteleva nainen, toimin näin? Tämähän on epätasa-arvoa! Me ihmiset tarvitsemme toinen toisiamme, mutta riippuvuus on eri asia.

Sinikka tuntee paljon pariskuntia, jotka ovat alun rakkaus­psykoosin jälkeen onnistuneet rakentamaan hyvän yhteisen elämän, kumppanuuden ja kestävän rakkauden.

– Ihailen pitkiä parisuhteita salaa sivusta, Sinikka myöntää.

Ongelmia tulee kaikissa parisuhteissa, ja on myös niin, että joskus niille voi tehdä aika vähän.

– Heido, heippa, ei tästä tule mitään! Sekin on mahdollista. Sitten täytyy vaan uskaltaa erota.

Joskus tilanne hämmentää muita, Sinikka on huomannut.

Jos parisuhteiden jälkeen valitseekin elää yksin, muut eivät välttämättä tiedä, mihin lokeroon sellainen outolintu kuuluu laittaa. Herkästi oletus on, että kai sillä on ainakin haku päällä.

Ajatus ärsyttää Sinikkaa hirveästi.

– Me kasvamme koko elämämme ajan ihan kamalan tiukkaan parisuhdenormiin. En minä sitä parisuhdeideaalia välttämättä halua romuttaa, enkä tiedä, mitä tilalle pitäisi tulla. Mutta väljyyttä siihen kaipaan.

– Nyt elän itsenäisen naisen kepeäjalkaista elämää. Karjalaisilta suvuiltani olen omaksunut ihanan ajatuksen: kuinka huoleton onkaan ”kepeäjalka Karjalan neito”. Sellainen haluan olla!

– Liikettä pitää olla, muuten ei solut uudistu, Sinikka Sokka sanoo.

Koko jutun voit lukea ET-lehden numerosta 15/22.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla