Sirkusklovnina kiertänyt Pekka, 72: ”Ihmisellä on oikeus yrittää uudelleen”

Joka kevät lihaksissani nykii. Pitäisi päästä liikkeelle, ja sirkuskiertue kutsuu. Järki kuitenkin sanoo, että aikansa kutakin.

Viime kesä oli ensimmäinen kotona. Klovnina olo on kuitenkin syvällä minussa. Kaipaan yhteyttä yleisöön, sitä että tarkoitukseni täyttyy.

Olen esiintynyt pikku naskalista saakka. Sirkukseen päädyin silti vahingossa.

Perheelläni oli huvila Porvoon saaristossa, ja 16-vuotiaana kysyin, pääsenkö esiintymään paikallisen VPK:n kesäjuhliin. Sieltä klovni Onni Gideon löysi minut vuonna 1967.

Onni piti taikuriesityksestäni ja sanoi, että sinä olet hyvä. En ennestään tiennyt, kuka hän oli, eikä hänen Sirkus Papukaija -ohjelmansa ollut tuttu, koska meillä ei ollut televisiota. Jo samana syksynä pääsin kuitenkin mukaan ohjelmaan.

”Sirkuksessa hoidin työni, mutta tissuttelin iltaisin.”

Ajattelin, että esiintyjällä pitää olla myös oikea työ. Olin töissä kirjakaupassa ja vankilassa, välillä tein erilaisia hanttihommia.

Vuonna 1977 lopetin konttorityöt, olin vapaa kiertue-elämälle ja pääsin Sirkus Apolloon taikuriksi.

Sirkuksessa hoidin työni, mutta tissuttelin iltaisin. Välillä saatoin olla viikon juomatta, mutta sitten tuli jostain halu humaltua ja lähdin juoksujalkaa hakemaan juotavaa.

Meinasin juoda itseni hautaan.

”Kun kerroin mitä oli tapahtunut, sain potkut myös perheestäni.”

Kesällä 1982 olin töissä Sirkus Finlandiassa. Viikon ajan yritin päästä ylös asuntovaununi sängystä aina, kun kuulin, että näytös alkaa. En onnistunut.

Sain potkut. Kun soitin kotiin ja kerroin mitä oli tapahtunut, sain potkut myös perheestäni.

Piti tulla kunnolla lunta tupaan ennen kuin havahduin.

”Lääkkeenä alkoholi on kuitenkin petollinen.”

Raitistuminen on ollut elämäni suurin muutos. Siitä alkoi hidas kasvu aikuiseksi.

Juominen peittää sen pinnan, jonka alla ihminen saattaa olla aika rikkinäinen. Lääkkeenä alkoholi on kuitenkin petollinen. Se saa asiat menemään vain pahempaan suuntaan.

”Nyt korkki on ollut kiinni jo yli 40 vuotta.”

Sirkuksesta olin välillä poissa 18 vuotta, jotta pystyin hoitamaan itseäni. Kiertueilla ei olisi ollut mahdollisuutta käydä vertaisryhmissä, koska näytökset ovat usein iltaisin.

Nyt korkki on ollut kiinni jo yli 40 vuotta.

”Sirkuksen mukana kiertämisestä tulee elämäntapa.”

Vuonna 2002 liityin takaisin Sirkus Finlandiaan ja pääsin klovniksi. Siitä olin aina haaveillut.

Sirkuksen mukana kiertämisestä tulee nopeasti elämäntapa. Se täytyy kuitenkin hyväksyä, että kiertueelta ei lähdetä äkkiä käymään kotona, jos tulee mammaa ikävä.

Jos perhe on mukana, sirkuselämä on sellaista kuin sen kuuluukin olla. Silloin ei kyllästytä, ei ole kyyneleitä keväisin eikä kaipaa kotiin.

”Vaimonikin solahti luontevasti sirkuksen maailmaan.”

Vuonna 2007 löysin uuden kumppanin ja 2010 saimme lapsen. Lähdimme kiertueelle, kun poika oli neljä kuukautta vanha. 

Samassa sirkuksessa oli akrobaattipariskunta, jolla oli myös pieni lapsi. Vahdimme lapsia vuorotellen. Vaimonikin solahti luontevasti sirkuksen maailmaan esittämään jääkarhua tai prinsessaa, vaikka onkin ammatiltaan biologi.

”Ilman perhettä kiertäminen ei tuntunut mukavalta.”

Kun poika meni kouluun, yhdessä kiertäminen loppui. Ajattelin silloin, että lopetan, mutta veri veti takaisin maneesiin. Lähdin kiertueille, kun vaimo sanoi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.

Viime vuonna päätin viimein lopettaa kiertämisen. Ilman perhettä kiertäminen ei tuntunut mukavalta, eikä vaimoni jaksanut pyörittää yksin arkea yliopistolehtorin työnsä lisäksi.

Keväisin pystytämme pihallemme sirkusteltan. Pidämme lapsille sirkusleirejä ja järjestämme konsertteja ja juhlia. Meillä on myös hostelli, jossa asiakkaat voivat majoittua sirkusvaunuissa tai vierastuvassa.

”Vaikka menisi päin hemmettiä, aina voi yrittää uudelleen.”

En tiedä, palaanko vielä joskus sirkukseen. Viime keväänäkin lihakseni nykivät. Ihminen ei voi kuitenkaan olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Sitä taikatemppua en ole vielä keksinyt.

Klovneria on armollista. Vaikka olen jo vanha ukko, jolla ei ole tukkaa eikä juuri hampaitakaan, ikä ei ole este, jos vain on hyvä koomikko. Minut hyväksytään pömppömahaisena ja hajamielisenäkin. Ihmiset eivät torju, vaan ilo tasoittaa ihmisiä erottavatkin asiat.

Vaikka menisi kuinka päin hemmettiä, aina voi yrittää uudelleen. Se on inhimillistä, ja ihmisellä on siihen oikeus.

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 14/24 julkaistusta jutusta. Tilaajana voit lukea koko jutun täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu digilehdet.fi-palveluun tai tee tilaus täällä.