Suomentaja Kersti Juva, 76: ”Kun tulin kaapista, vanhempani totesivat, että rakkaus on Jumalan lahja”

Suomi / englanti

Ensimmäinen rakkauteni ja instrumenttini on suomi. Kun haluan ilmaista tunteita, otan suomen kielen ja alan soittaa.

Vaikka olen puhunut viimeiset 29 vuotta kotona englantia, en yllä sillä lähellekään samoihin vivahteisiin.

Kun haluan ilmaista tunteita, otan suomen kielen ja alan soittaa.

Nuorena ajattelin ryhtyä suomen­opettajaksi. Innostuin kuitenkin kääntämisestä, kun osallistuin yliopistossa kirjailija Eila Pennasen suomentamisen kurssille.

Riskinotto / turvallisuus

Pelottavimman ja tärkeimmän riskini otin, kun tulin ulos kaapista lesbona vuonna 1979. Se minun olisi pitänyt tehdä kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta en uskaltanut.

Homoseksuaalisuus oli vuoteen 1971 saakka rikos ja 1981 saakka sairaus, eikä minusta ollut hyppimään niitä rakenteita vastaan.

Kuvittelin, että ihmiset hylkäävät minut ulostuloni vuoksi. Pelkoni osoittautui turhaksi.

Minun olisi pitänyt tulla kaapista kymmenen vuotta aikaisemmin.

Vanhempani totesivat, että ”rakkaus on Jumalan lahja”. Isä oli ymmärtänyt jo ennen ulostuloani, ettei homoseksuaalisuus ole synti. Arkkipiispana ollessaan hän puolusti seksuaalivähemmistöjen asemaa privaatisti, eläkkeelle jäätyään myös julkisesti.

Sain kannustusta myös kummitädiltäni, jota en ollut tavannut vuosiin. Äidin hautajaisissa vuonna 1990 hän tuli kiittämään minua rohkeudestani.

Huoleton / huolehtija

Olen hirveän huono huolehtimaan yhtään mistään. Opin vasta kotoa muutettuani, että vierailla on tapana viestittää kotiin päästyään, että he ovat turvallisesti perillä.

Olen hirveän huono huolehtimaan yhtään mistään.

Meillä ei kukaan ollut kiinnostunut siitä, pääseekö joku perille. Emme tosiaankaan huolehtineet ihmisistä, jotka eivät olleet enää paikalla.

Konservatiivi / liberaali 

Vanhempani olivat avarakatseisia ja liberaaleja ja kasvattivat meistä lapsistakin sellaisia. Oikeudenmukaisuus oli tärkeä arvo. Toisten ajatuksia arvostettiin.

Opiskeluaikoina tunsin silti tiettyä vierautta, kun minun ja vanhempieni maailmankatsomukset olivat kovin ristiriidassa. Läheisyys lisääntyi, kun palasin kirkon helmaan 45-vuotiaana.

Johdatus / sattuma 

Olen kirkossakäyvä ihminen, joten minun kuuluisi kai ajatella, että joku johdattelee minua.

Jos jotakin johdatusta on, se on korkeamman kädessä, eikä minulla ole siitä suurempaa havaintoa. Minun silmiini elämä vaikuttaa hyvin sattumanvaraiselta.

Minun silmiini elämä vaikuttaa hyvin sattumanvaraiselta.

Ajatus johdatuksesta on tietysti turvallisempi – jos lähdetään siitä, että johdattelija haluaa minulle hyvää. Mielekkäämpääkin se voi olla.

Elämän kallistuessa iltapuolelle saattaa ryhtyä miettimään, onko kaikki ollut vain sattumien summaa. Vai saisiko siitä sittenkin rakennettua jonkin kertomuksen, joka antaisi elämälle merkitystä?

Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 19/2024 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.