Kuvat
Juha Salminen

Pikku Kakkosesta tuttu taikuri kiiruhtaa aamusta iltaan ja tarvitsee Kirsti-vaimon toppuuttelua. Kissa on erinomainen opettaja tiellä tyynempään elämänasenteeseen. Minun valintani -sarjassa tunnettu henkilö kertoo elämänsä valinnoista.

Aamu / Ilta

Herään joka aamu viideltä, pistän takkaan tulen ja istun puolitoista tuntia nojatuolissa verryttelemässä sormiani pelikorttipakan ja kolikoiden kanssa. Kun vaimoni Kirsti herää, pidämme keskenämme aamupiirin, jossa puhumme avoimesti tunteistamme. On tärkeää käydä päivittäin läpi kaikki kumpaakin hiertävät asiat. Vasta keskustelun jälkeen alamme aamupuuron keittoon.

 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Yksin / Yhdessä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minulla on kolme täysi-ikäistä tytärtä, Kirstillä kolme tytärtä ja yksi poika. Lapsenlapsia meillä on yhteensä yhdeksän. Vauhtia siis riittää, otamme lapsenlapsia mielellämme yöksikin.

Sisimmiltäni olen silti introvertti. Viihdyn parhaiten yksin kotona omassa työhuoneessani kehittelemässä itsekseni taikatemppuja. En tiedä mitään parempaa kuin saada keskittyä rauhassa luovaan työhön.

Maaseutu / Kaupunki

Olen syntynyt Oulun Kastellissa, josta muutimme Kempeleeseen ollessani yhdeksänvuotias. Olen siis kasvanut kaupunkilähiöissä, mutta asun mieluummin maaseudulla. Siellä kiire ja stressi sulavat pois ja sielu on yhtä luonnon kanssa. Viimeiset seitsemän vuotta olemme asuneet Kirstin kanssa Porvoossa maalla isossa omakotitalossa.

Nopea / Hidas

Olen aivan hirvittävän nopea. Olen kaikkialla ainakin kymmenen minuuttia etuajassa. Jos moponi alkaa keulia, Kirsti sanoo koodisanan Chandler Frendit-ohjelman hahmon mukaan - kiireisenä muistutan kuulemma häntä. Silloin tajuan hidastaa.

Herään aamuisin virkeänä, minua ei kolota eikä ketuta.

Harjoittelen tyyneyttä myös 14-vuotiaan maalaiskissamme Kissan avulla. Se on henkinen valmentajani: kun heittäydyn sohvalle sen viereen pötköttelemään, sen rauha tarttuu minuunkin. Se opettaa minulle myös iloa silkasta olemassaolosta ilman mitään näkyvää syytä.

Kunto / Kolotus

Olen kuusikymppiseksi perusterve ja kunnossa. Herään aamuisin vir-keänä, minua ei kolota eikä ketuta. Karkkia voisin tosin syödä vähemmän: jos saan käsiini Pantteri-pussin, se menee kerralla.

Käteinen / Kortti

Olen käteisihminen, minulla on aina muutaman kymppi kahisevaa lompakossa. Raha-asiat ovat meillä Kirstin hoidossa. Kysyn häneltä, voinko ostaa jotain kallista, ja hän vastaa joko kyllä tai ei.

Lapset / Aikuiset

Olen koulutukseltani lastentarhan-opettaja, ja jos olisin halunnut, se olisi ollut minulle eläkevirka. Vuonna 1989 päätin kuitenkin irtisanoutua ja alkaa tehdä taikuutta yrittäjänä. En ole katunut.

Lapset ovat tavallaan valinneet minut. Vaikka kilpailen taikuudesta aikuisten sarjassa ja olen voittanut lähitaikuruuden maailmanmestaruuden, lasten kanssa työskentely tuo leivän pöytään.

Ajattelen, että tehtäväni tässä elämässä on jakaa hyvää oloa, sekä keikoilla että kotona.

Aikanaan teimme Kirstin kanssa haastavia taikatemppuja, kuten leijumista, mutta se ei lähtenyt vetämään. Kerran esiinnyin päiväkodissa frakki päällä, mutta lapset alkoivat itkeä: mikä tuo mustiin pukeutunut outo mies on? Lainasin eräältä teatterilta harlekiinipukua ja siinä se oli - lapset rakastivat asua.

Taikasanani "Jokeri pokeri box" syntyi sekin vahingossa. Keikalla joku huusi nuo sanat, ja nappasin ne heti käyttööni.

Itku / Nauru

Ajattelen, että tehtäväni tässä elämässä on jakaa hyvää oloa, sekä keikoilla että kotona. Perheelleni yritän tehdä sitä kuuntelemalla ja huomioimalla heitä pienten asioiden avulla, kuten halaamalla, kysymällä mitä kuuluu ja oletko nukkunut hyvin.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 3/2020.

Simo Aalto

  • Syntynyt 1960 Oulussa. Asuu Porvoossa.
  • Työ Taikuri, tuttu Pikku Kakkosesta. Voitti lähitaikuuden maailmanmestaruuden vuonna 2000.
  • Perhe Vaimo Kirsti Aalto, uusperheessä seitsemän lasta ja yhdeksän lastenlasta.
  • Ajankohtaista Simon 60-vuotisjuhlakiertue on käynnissä koko vuoden. 

taikurisimoaalto.com/kiertuekalenteri

Sisältö jatkuu mainoksen alla